Sweco valittu kumppaniksi Rail Baltica -allianssiin Virossa
Projektiallianssi vastaa Rail Baltican Viron osuuden ensimmäisen osan suunnittelusta ja rakentamisesta Tallinnan Ülemisten ja Pärnun välillä.

Rail Baltica on Baltian maiden yhteinen liikennehanke, jonka tavoitteena on luoda uusi nopea rautatieyhteys Tallinnasta Baltian maiden kautta Puolaan. Virossa hankkeessa rakennetaan yhteensä 213 kilometriä kokonaan uutta eurooppalaisella raideleveydellä olevaa rataa kahdessa osassa. Sen odotetaan valmistuvan vuoteen 2030 mennessä.
Allinssisopimus viimeistellään ja allekirjoitetaan hankintaprosessin ja valitusajan päätyttyä. Rail Baltican ensimmäisen osan Tallinnan Ülemisten ja Pärnun välillä arvioidut kokonaiskustannukset ovat noin 394 miljoonaa euroa. Allianssiryhmittymässä ovat Swecon lisäksi mukana GRK Suomi, GRK Viro, NGE, TSO ja Merko.
"Olen iloinen, että olemme mukana hankkeessa, joka yhdistää Baltian maat muuhun Eurooppaan. Tuomme Swecon vahvaa raideosaamistamme mm. Suomesta ja Ruotsista hankkeen suunnitteluun ja pääsemme jakamaan vahvaa kokemustamme useista onnistuneista raideallianssiprojekteista. Odotamme innolla allianssityöskentelyn alkua, kun hankintaprosessi on päättynyt", Swecon Infra ja liikenne -toimialan johtaja Juho Siipo sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho Siipotoimialajohtaja, Infra ja liikenneSweco Finland
Puh:+358 40 076 4890juho.siipo@sweco.fiTiina VarheePR- ja mediasuhteet
Puh:040 723 1231ext.tiina.varhee@sweco.fiSweco suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 22 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli noin 2,7 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq). www.sweco.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sweco Finland Oy
Blogi: Vihreä siirtymä tarkoittaa Suomelle kasvumahdollisuuksia ja hyvinvointia - miksi monet suhtautuvat siihen yhä ristiriitaisesti?4.4.2025 13:36:17 EEST | Blogi
Vihreä siirtymä ei ole pelkästään ekologinen ja ilmastopoliittinen tavoite, vaan myös keino vauhdittaa talouskasvua ja edistää suomalaisten hyvinvointia. Vaikka mahdollisuudet ovat mittavat, suomalaiset suhtautuvat vihreään siirtymään yhä ristiriitaisesti, kertoo Swecon vastuullisuusjohtaja Iida Vakkuri.
Maailman maapinta-alasta 75 % on muutettu merkittävästi – luontokato uhkaa yhteiskunnan resilienssiä27.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Luonnon monimuotoisuuden jatkuva väheneminen uhkaa vaarantaa yli puolet maailman BKT:stä. Swecon julkaisemassa raportissa käsitellään luontokadon aiheuttamia riskejä ihmisille ja yhteiskunnille sekä muistutetaan ekosysteemipalveluista myös yritysten näkökulmasta.
Raportti: Pohjoismaiden on lisättävä kiertotalouden vauhdittamiseksi kannustimia ja ehkäistävä yhdyskuntajätteiden syntymistä13.3.2025 09:12:00 EET | Tiedote
Swecon vastuullisuuskonsultit ovat selvittäneet kiertotalouden tulevaisuutta Pohjoismaiden ministerineuvostolle. Raportti toteaa, että jätteen syntymisen ehkäisemisen tärkeys tiedetään, mutta järjestelmällinen toteutus puuttuu.
Ympäristöluokitukset viitoittavat tietä vihreälle siirtymälle - Peltokaaren päiväkodille huippupisteet28.2.2025 11:30:47 EET | Blogi
Vastavalmistunut Peltokaaren päiväkoti Tuusulassa on saavuttanut ensimmäisenä Suomessa Rakennustiedon viiden tähden ympäristöluokituksen toimitila- ja palvelurakennusten saralla. Se toimii hyvänä esimerkkinä elinkaari- ja energiasuunnittelun sekä tiiviin yhteistyön tärkeydestä rakennusalalla, kirjoittaa Swecon projektipäällikkö Riina Ahola.
Swecon vastuullisuuskonsultit tekivät laajan ilmastoriskien selvityksen ja työkalun sisäasiainhallinnolle11.2.2025 09:50:00 EET | Tiedote
Ilmastoriskejä tunnistetaan ja ilmastoriskitietoa hyödynnetään sisäasiainhallinnossa akuuttien ja fyysisten riskien osalta hyvin, kertoo tuore Swecon tekemä selvitys. Sisäasianhallinnolla tarkoitetaan sisäministeriötä ja sen alaisia virastoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme