Lauantain Jokerista miljoonan euron voitto Turkuun - Loton potti kasvaa
Loton lauantain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa ensi viikolla kolmeen miljoonaan euroon. Lauantain Jokerista löytyi yksi täysosuma, jolla Turussa K-Citymarket Länsikeskuksessa rivinsä pelannut asiakas voitti miljoonan euron potin.

Loton kierroksen 11/2025 oikea rivi on 11, 12, 13, 15, 23, 27 ja 36. Lisänumeroksi arvottiin 34 ja plusnumeroksi 30.
Lotossa ei tällä kierroksella löytynyt yhtään täysosumaa, eikä 6+1 -tuloksia. Suurimmat voitot Lotossa tulivat 6 oikein -tuloksilla, joita löytyi 54 kappaletta. Näillä osumilla voitti 1 561,81 euroa.
Lauantai-Jokerin voittorivi on 8 6 4 9 4 1 0. Lauantai-Jokerista löytyi 7 oikein -tulos, joka oli pelattu Turussa K-Citymarket Länsikeskuksessa.
- Lämpimät onnittelut Jokerin miljoonavoittajalle! Toivottavasti pääsemme onnittelemaan tuoretta miljonääriä vaikkapa Veikkauksen perinteisten suurvoittajakahvien merkeissä, Veikkauksen viestintäpäällikkö Eine Alho onnittelee.
Jokerista löytyi lauantaina lisäksi kaksi kappaletta kuusi oikein -rivejä. Tuplatuilla kuusi oikein -riveillä voitti 40 000 euroa.
Lomatonnin voittorivi on Sao Paulo 17. Tuhannen euron päävoittoja lähti matkaan kaksi kappaletta.
Kaikilla tämän kierroksen lottoriveillä, joissa ei ole ollut voittoa, voi osallistua Loton lisäarvontaan ilman lisämaksua. Osallistumisaikaa on seuraavan viikon ajan Loton peliajan päättymiseen asti. Lisäarvonnassa on jaossa 500 kappaletta 100 euron voittoja. Lue lisää
Lottovoittajia löytyy kaikkialta Suomesta, sillä onhan Lotto koko kansan peli. Lottolähetyksessä kerrottiin, mistä ulkoilumahdollisuuksistaan tunnettu Hyvinkään Sveitsi on alun perin saanut nimensä ja kuinka mojova jättipotti osui vuonna 2023 Hyvinkäälle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
SaiPan mestaruus maksaisi Veikkaukselle yli 150 000 euroa: ”Ainutlaatuinen asetelma”24.4.2025 18:01:08 EEST | Tiedote
Kotimaisen jääkiekon Liiga-kausi huipentuu perjantaina alkavaan finaalisarjaan KalPa-SaiPa. Vedonlyönnissä Veikkaukselle on tiedossa yli 150 000 euron tappiot kausivedoissa, mikäli Lappeenrannan SaiPa voittaa Suomen mestaruuden.
Veikkaus kesän kovimpien festareiden VIP-kumppaniksi23.4.2025 08:32:47 EEST | Tiedote
Veikkaus on ollut vuosikymmenten ajan mukana monissa suomalaisissa musiikki- ja kulttuuritapahtumissa. Muutaman vuoden tauon jälkeen Veikkaus tekee vahvan paluun tapahtumiin ja toimii yhteistyökumppanina Sanoman festareilla ympäri Suomen.
Eurojackpotin potti kohoaa jo noin 86 miljoonaan euroon - Suomeen kaksi 136 000 euron voittoa22.4.2025 22:16:32 EEST | Tiedote
Eurojackpotin illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kasvaa. Perjantaina Eurojackpotin potissa on noin 86 miljoonaa euroa. Suomeen osui tiistaina kaksi 136 000 euron voittoa.
XL Toto65-pelistä 172 000 euron voitto Espooseen - Myös Toto75-pelistä kaksi yli 95 000 euron voittoa21.4.2025 16:27:47 EEST | Tiedote
Viime viikolla keskiviikon Suomen XL Toto65-pelistä löytyi vain yksi täysosuma, jolla espoolainen nettipelaaja voitti 172 000 euroa. Lisäksi sunnuntaina Suomeen osui kaksi yli 95 000 euron Toto75-täysosumaa Ruotsin Rommen kierrokselta.
Loton potti kohoaa 8 miljoonaan euroon19.4.2025 22:51:32 EEST | Tiedote
Lauantain arvonnassa ei löytynyt seitsemää oikeaa numeroa yhdestäkään kupongista, joten ensi lauantaina Lotossa on tarjolla 8 miljoonan euron päävoitto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme