Kuntoillen kohti kotia – lähisairaaloiden uudet kuntokadut kannustavat liikkumaan
Pirkanmaan hyvinvointialueen lähisairaaloiden osastojen käytäviä on muutettu kuntokaduiksi, joilla potilaat voivat kävellä ja jumpata omatoimisesti tai läheisten ja henkilökunnan kanssa. Tavoitteena on tukea iäkkäitä potilaita liikkumisessa, jotta heidän toimintakykynsä säilyy sairaalahoidon aikana ja sen jälkeen.
Kuntokadut ovat käytäviä, joiden lattioihin on teipattu kävelyratoja ja kuljetusta matkasta kertovia merkintöjä. Käytävän seinille kiinnitetyt ohjeet kannustavat myös jumppaamaan, ja tehdyt harjoitukset potilas voi kirjata omaan kuntokorttiinsa, jonka hän saa osastolta. Kortin potilas ottaa kotiutuessaan mukaansa ja sen toivotaan tukevan ja kannustavan jatkamaan harjoitteiden tekemistä myös kotona. Kuntoutukseen otetaan mukaan myös potilaan läheiset.
– Toivomme läheisten innostuvan harjoitusten tekemisestä potilaan kanssa, sillä se tukee kuntoutumisen jatkumista myös kotona, suunnittelija Anni Nylund kertoo.
– Kuntokatu-konseptiin liittyy myös näyttöön perustuvan tiedon jakaminen. Tiedolla tuodaan esiin vuodelevon haittoja ja niiden ehkäisyä. Tätä tärkeää tietoa jaetaan sekä potilaille että heidän läheisilleen, mutta myös sairaalassa työskenteleville ammattilaisille, asiantuntijahoitaja Mira Taalikka kertoo.
Lyhytkin sairaalajakso voi heikentää potilaan toimintakykyä.
– Vuodelevossa sairaudesta toipuminen hidastuu ja lihasvoima heikkenee. Myös aineenvaihdunta hidastuu ja kaatumisriski kasvaa. Samalla avuntarve arjessa lisääntyy, Taalikka luettelee.
Toimintakyvyn ylläpito tukee myös potilaan kotiutumista, jota aletaan suunnitella jo potilaan saapuessa osastolle. Lähisairaaloissa on viime vuonna kehitetty myös kotiutusprosessia, jota on havainnollistettu Yhteistyössä kohti kotia -julisteen muotoon.
Yhteyshenkilöt
Anne KantolavastuualuejohtajaPirkanmaan hyvinvointialue
Puh:050 917 3211anne.kantola@pirha.fiMira TaalikkaasiantuntijahoitajaPirkanmaan hyvinvointialue
Puh:040 129 7179mira.taalikka@pirha.fiKuvat

Pirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Aluehallitus käsittelee päivätoimintaesitystä sekä psykiatrian ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen yt-neuvottelujen tulosta21.5.2025 16:12:25 EEST | Tiedote
Aluehallitukselle 26.5. on valmistunut esitys päivätoiminnan uudesta vaihtoehdosta poliittisen keskustelun pohjalta. Aluehallitus käsittelee myös psykiatrian ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen yhteistoimintaneuvottelujen tulosta. Se perustuu organisaatiomuutoksiin eikä sisällä henkilöstövähennyksiä.
Taysin tutkimusryhmä kartoitti lääkeyliannoksista johtuvia päivystyskäyntejä Pirkanmaalla21.5.2025 08:51:46 EEST | Tiedote
Taysin tutkimusryhmä kävi läpi kaikki lääkeyliannoksesta johtuvat päivystyskäynnit Pirkanmaalla vuodelta 2021. Mukana selvityksessä olivat Tays Päivystys Acuta, Valkeakosken päivystys ja lasten päivystys.
Sastamalan sisätautiosaston toiminta päättyy toukokuun lopussa20.5.2025 10:51:15 EEST | Tiedote
Sastamalan sisätautiosaston toiminta päättyy 23.5.2025. Sisätautiosaston sulkeutuessa Sastamalan sairaalan perustason osasto 1 muuttuu uudeksi yleislääketieteen, geriatrian ja sisätautien osaamista yhdistäväksi akuuttiosastoksi.
Asunnottomuus koskettaa yhä useampaa – uusi hanke tuo ratkaisuja19.5.2025 15:02:10 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla on alkanut Omaan kotiin -hanke, jolla haetaan ratkaisuja pitkäaikaisasunnottomuuden kasvuun. Asunnottomuuden ehkäisemiseen on juuri nyt tarvetta, sillä asunnottomuus on kääntynyt kasvuun sekä Pirkanmaalla että koko maassa.
Aluehallitus: Palveluihin pääsy on parantunut ja henkilöstön tyytyväisyys lisääntynyt19.5.2025 11:38:31 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsitteli maanantaina tammi-maaliskuun osavuosikatsausta, jonka mukaan alkuvuosi on alkanut myönteisesti. Hallitus käsitteli myös Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vuosiraporttia ja merkitsi tiedoksi pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme