STM: Hyvinvointialueet tarjoavat sote-palveluita aiempaa yhdenvertaisemmin – Oma Häme mukana positiivisessa kehityksessä
Oma Hämeessä asiakastyytyväisyys on korkealla ja digipalvelut kehittyvät – taloustilanne on yhä haastava.

Sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan hyvinvointialueet ovat järjestäneet sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut väestön näkökulmasta yhdenvertaisemmin ja lainmukaisemmin kuin silloin, kunnat vastasivat palveluiden järjestämisestä. Tiedot käyvät ilmi sosiaali- ja terveysministeriön torstaina 20.3. julkistamasta selvityksestä, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vuonna 2024.
Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa tiedotteessaan, että hyvinvointialueiden ensimmäisen kahden toimintavuoden aikana moni asia on mennyt parempaan suuntaan. Perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsy on nopeutunut, henkilöstöpula on helpottanut ja digitaaliset palvelut ovat yleistyneet. Kiireelliseen ja päivystykselliseen hoitoon pääsy toimii kaikkialla Suomessa hyvin. Perusterveydenhuolto sekä palveluiden yhdenvertaisuus ja integraatio ovat parantuneet aiempaan verrattuna.
Palvelujen vaikuttavuuden arviointi keskiössä
Tilanne on yhtä positiivinen myös Oma Hämeessä. Oma Hämeessä palvelurakennetta on uudistettu määrätietoisesti hyvinvointialueen aloituksesta saakka. Asiakkaita pyritään ohjaamaan ajoissa kevyempiin palveluihin, mikä on kustannustehokasta ja se parantaa myös palvelujen vaikuttavuutta.
Oma Häme arvioi tuottamiensa palvelujen laatua ja vaikuttavuutta aktiivisesti ja hyödyntää tuloksia palvelujensa kehittämisessä. Kanta-Hämeen hyvinvointialue onkin edelläkävijä valtakunnallisesti sote-palvelujen vaikuttavuuden arvioinnissa.
Asiakastyytyväisyys sote-palveluihin Kanta-Hämeessä on hyvällä tasolla. Esimerkiksi terveydenhuollon palveluissa asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS-suositteluindeksi on ollut heinäkuusta 2024 saakka 84-85, mikä on poikkeuksellisen hyvä luku. NPS-indeksi voi vaihdella -100:n ja +100:n välillä.
Lakisääteisistä velvoitteista suurimman haasteen on Oma Hämeessä asettanut erikoissairaanhoidon hoitotakuujono, joka on korjattava Valviran määräyksen mukaisesti tilikaudella 2025. Hoitotakuujonon purkaminen on kuitenkin ongelmallista niillä erikoisaloilla, jotka kärsivät valtakunnallisesti lääkäripulasta.
Pelastustoiminnan palvelutaso on säilynyt hyvällä tasolla Oma Hämeessä, ja ensimmäisen yksikön toimintavalmiusaika kiireellisiin hälytystehtäviin on pysynyt valtakunnallisella tavoitetasolla. Vaikka hälytystehtävien määrä on ollut tasainen, työturvallisuuden heikentyminen herättää huolta pelastushenkilöstön keskuudessa valtakunnallisesti.
Digipalvelut vahvistuvat hyvinvointialueilla
Hyvinvointialueet ovat onnistuneet laajentamaan digitaalisten palvelujen käyttöä, ja myös Oma Häme on kehittänyt uusia ratkaisuja perinteisten palveluiden rinnalle. Esimerkiksi viime vuoden aikana laajentuneet chat-palvelut on otettu Kanta-Hämeessä hyvin käyttöön.
Kantahämäläiset saavat keskusteluyhteyden chatin kautta jo moniin sote-ammattilaisiin ilman ajanvarausta tai asiointia paikan päällä, muutaman minuutin odottamisen jälkeen. Samaan aikaan Oma Häme on uudistanut puhelinpalvelujaan, jotta iäkkäiden ja digitaalisia palveluita vähemmän käyttävien olisi myös helppo ja nopea asioida.
Kesän 2024 jälkeen henkilöstön saatavuus on kohentunut hyvinvointialueilla, mutta erityisesti sosiaalihuollossa on edelleen haasteita rekrytoinnin ja henkilöstön pysyvyyden kanssa. Oma Hämeessä sen sijaan on saatu palkattua esimerkiksi lastensuojeluun lisää henkilöstöä, minkä ansiosta mitoitukset pääsääntöisesti täyttyvät. Henkilöstötilanne lastensuojelussa onkin nyt Kanta-Hämeessä huomattavasti kuntapohjaista järjestelmää käsiteltävämmällä pohjalla.
Taloustilanne on parantunut, mutta on yhä haastava
Ministeriön selvityksen mukaan hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne on valtakunnallisesti edelleen haastava. Oma Hämeen taloustilanne on parantunut selvästi viime vuoden aikana. Samalla Kanta-Hämeen asema taloudellisesti on parantunut muihin alueisiin verrattuna.
Tammikuussa julkaistun tilinpäätösennusteen mukaan viime vuoden alijäämä Oma Hämeessä tulee olemaan merkittävästi pienempi kuin mitä vuoden 2024 talousarviossa ennakoitiin. Positiivisen talouskehityksen valossa Oma Hämeen on mahdollista kattaa alijäämänsä lain edellyttämällä tavalla ensi vuoden loppuun mennessä. Se toki vaatii talousohjelmien toimeenpanon täydellistä onnistumista sekä vakaata toimintaympäristöä. Moni Oma Hämeen vuosina 2023 tai 2024 tekemä päätös ja toimintatapamuutos alkaa näkyä talousluvuissa täysimääräisesti vasta tänä vuonna.
Sosiaali- ja terveysministeriö tekee vuosittain valtakunnallisen selvityksen hyvinvointialueista. Selvityksessä arvioidaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden yhdenvertaista toteutumista sekä hyvinvointialueiden rahoituksen riittävyyttä.
Raportti koostaa ministeriön asiantuntijoiden olennaisimmat havainnot hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen toteutumisesta vuonna 2024. Havainnot perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija-arvioihin, hyvinvointialueiden sekä valvontaviranomaisten (Valvira ja aluehallintovirastot) julkaisemiin selvityksiin.
Selvityksen valmistelussa on hyödynnetty lisäksi erillisselvityksiä ja muita hyvinvointialueilta saatua sekä hyvinvointialueita koskevaa valtakunnallista sote-tietoa vuosilta 2023–2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Naukkarinenhyvinvointialuejohtaja
Puh:050 306 5560olli.naukkarinen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Kohtaamisia ja yhteisiä oivalluksia – Oma Hämeen kolmannet henkilöstöpäivät kokosivat ammattilaiset yhteen23.4.2025 14:22:41 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueen perinteiset henkilöstöpäivät pidettiin jälleen Hämeenlinnan Verkatehtaalla 22.–23. huhtikuuta. Kolmansille henkilöstöpäiville kokoontui noin 1 400 työntekijää ympäri maakuntaa. Sosiaali-, terveys- ja pelastusalan työntekijät saivat jälleen mahdollisuuden kohdata toisiaan, verkostoitua ja inspiroitua hyvinvointialueen onnistumisista. Tänäkin vuonna henkilöstöpäivät järjestettiin kahtena samansisältöisenä päivänä, jotta mahdollisimman moni pystyi osallistumaan tapahtumaan työvuorojensa puitteissa. Henkilöstöllä oli lisäksi mahdollisuus seurata pääsalin ohjelmaa myös livestriimin välityksellä omissa yksiköissään. – Henkilöstöpäivät ovat konkreettinen osoitus siitä, miten tärkeä henkilöstö on hyvinvointialueelle. Päivien aikana on mahdollisuus tavata toisia, oppia uutta ja saada aineksia, joista riittää ammennettavaa arkeen pitkäksi aikaa, totesi tapahtuman avannut aluehallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.). Hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen puolestaan käsitte
Potilaan oikeuksien päivä Euroopassa 18.4.2025 – Terveystiedon jakaminen keskiössä17.4.2025 16:42:08 EEST | Tiedote
Potilaan oikeuksien päivää vietetään Euroopassa 18. huhtikuuta, ja vuonna 2025 teemapäivän keskiössä on terveystiedon jakaminen. Tavoitteena on korostaa sen hyötyjä ja haasteita, erityisesti tietosuojan näkökulmasta. Potilasasiavastaavat Kirsi Vilpa ja Tiina Ketola-Mäcklin tukevat potilaita oikeuksien toteutumisessa.
Kanta-Hämeen keskussairaala jälleen mukana Elossa 24h -sarjassa17.4.2025 16:31:28 EEST | Tiedote
Kanta-Hämeen keskussairaala osallistuu Elossa 24h -sarjan kahdeksanteen tuotantokauteen, seuraten suomalaista terveydenhuoltoa ja inhimillisiä kohtaamisia. Sarja on katsottavissa Yle Areenassa 14.4. alkaen, esitellen potilaiden arkea ja sairaalan ammattitaitoa. Viestintäpäällikkö Elina Lintula korostaa ohjelman merkitystä ihmisten kohtaamisessa.
Aluevaalitulos on vahvistettu – vain yksi muutos Kanta-Hämeessä17.4.2025 12:11:10 EEST | Tiedote
Aluevaalilautakunta on vahvistanut Kanta-Hämeen vaalituloksen 16. huhtikuuta. Kuntien keskusvaalilautakuntien tekemässä tarkastuslaskennassa alustavaan vaalitulokseen on tullut yksi muutos SDP:n valtuutettuihin. Sunnuntaina sosialidemokraattien ehdokkaista viimeisenä valtuustoon näytti tulevan valituksi hämeenlinnalainen Terhi Lehtonen. Tarkastuslaskennassa janakkalalaisen Marko Mustialan äänimäärä oli Lehtosta suurempi, joten Mustiala tuli valituksi valtuustoon ja Lehtosesta tuli varavaltuutettu. Nimilista valituista valtuutetuista ja varavaltuutetuista löytyy tästä uutisesta. Kanta-Hämeessä aluevaltuustossa on 59 valtuutettua. Uudessa aluevaltuustossa tulee istumaan seitsemän eri puolueen valtuutettuja, joista enemmistö on naisia. Uusia valtuutettuja on 23 eli noin 39 prosenttia. Kanta-Hämeessä äänestysprosentti oli 52. Ensimmäisissä aluevaaleissa, vuonna 2022, äänestysaktiivisuus oli Kanta-Hämeessä 46,6 prosenttia. Kanta-Hämeen uusi aluevaltuusto aloittaa kautensa 1. kesäkuuta ja jä
Kotihoidon etähoito laajenee hyvinvointialueella – turvallisuus ja läsnäolo ovat tärkeässä roolissa etäpalveluissa16.4.2025 11:40:40 EEST | Tiedote
Oma Hämeessä vuoden 2025 tavoite on järjestää 8 % säännöllisen kotihoidon käynneistä etähoitona. Etähoidossa korostuu erityisesti läsnäolon taito. Asiakkaat ovat kokeneet puheluiden tuovan turvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme