Yrittäjänä vaurastunut teki merkittävän lahjoituksen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian orkesterikoulutukselle
26.3.2025 10:11:00 EET | Taideyliopisto | Tiedote
Rakkaus musiikkiin sai IT-alan yrittäjänä omaisuuden luoneen Pekka Räisäsen tekemään 300 000 euron lahjoituksen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tukisäätiölle.

Pekka Räisänen, 79, haluaa tukea huippumuusikoiden koulutusta ja edistää musiikin saavutettavuutta Suomessa.
”Meillä on ensiluokkaista musiikkikoulutusta ja korkeatasoisia opiskelijoita. Suomalaisten orkestereiden taso on suorastaan häikäisevä. Haluan osaltani toimia suunnannäyttäjänä siinä, miten ansaittua omaisuutta voi ohjata musiikin huippuosaamisen kehittämiseen”, Räisänen sanoo.
Räisäsen tekemällä lahjoituksella on perustettu uusi, Sibelius-Akatemian tukisäätiön kolmanneksi suurin rahasto tukemaan korkeatasoisen orkesterikoulutuksen jatkuvuutta.
”Yksi esikuvani on ollut Kaija Saariahon lahjoitus Musiikkitalon urkuprojektiin ja sen imussa vauhtia saaneen laajapohjaisen varainhankinnan onnistuminen. Musiikkitalo mahtavine urkuineen ja orkestereineen antaa jo lapsille elämyksiä siitä, että musiikki on lumoavaa”, Räisänen sanoo.
Rahaston peruspääoma on noin 300 000 euroa, ja tulevaisuudessa lahjoitussumma voi kasvaa vuotuisilla lisäpanostuksilla sekä testamentilla useisiin miljooniin euroihin.
"Olemme syvästi kiitollisia Pekka Räisäselle hänen tuestaan suomalaiselle musiikkikoulutukselle ja vahvan musiikkikulttuurimme tulevaisuudelle”, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaani Emilie Gardberg sanoo.
Sibelius-Akatemian orkesterikoulutukseen osallistuu vuosittain noin 300 orkesterisoitinten opiskelijaa eri koulutusohjelmista.
”Rahaston avulla voimme entistä paremmin tukea opiskelijoitamme opintojen eri vaiheissa, tarjota monipuolisia kansainvälisiä oppimiskokemuksia sekä vahvistaa toimintamme vaikuttavuutta musiikin korkeakoulutuksen globaalissa kärjessä", Gardberg sanoo.
Lapsuudestaan asti musiikkia harrastanut Räisänen on ollut mukana rakentamassa suomalaisia musiikki-instituutioita, kuten Boston Promenade -big bandia, joka vietti hiljattain 60-vuotisjuhliaan. Hän kokee, että on nyt oikea aika panostaa tulevaisuuteen lahjoittajana ja laittaa hyvä kiertämään.
”Haluan olla vaikuttamassa siihen, että maailmanluokan musiikin nauttiminen on jokaisen oikeus Suomessa. Tässä ajassa taiteiden tukeminen alkaa olla uhattuna. Siksi sen puolustaminen on entistä tärkeämpää”, Räisänen summaa.
Yhteyshenkilöt
Nelli KuokkaViestintäpäällikkö
Puh:040 822 7130nelli.kuokka@uniarts.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Syksyn 2026 näyttelyt ja tapahtumat Kuvataideakatemiassa2.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Syksy 2026 Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa tarjoaa katsauksen nuorten kuvataiteilijoiden työskentelyyn ja ajankohtaiseen kysymykseen kuvallisuuden eri puolista. Kaikille avoimet luentosarjat esittelevät kansainvälisiä taiteen asiantuntijoita ja avaavat keskustelua nykytaiteen keskeisistä teemoista.
Huipulle pyrkimisen tulee olla lapsen oma valinta – Kattava tutkimus luotaa lahjakkaiden lasten musiikkikoulutusta11.8.2026 11:16:00 EEST | Tiedote
Taideyliopiston tuore tutkimus tarjoaa tähän mennessä kattavimman kansainvälisen kokonaiskuvan siitä, miten musiikillisesti lahjakkaita lapsia koulutetaan ja tuetaan.
Striving for excellence should be the child’s own choice – New global study maps how specialist music programmes support musically gifted children11.8.2026 11:16:00 EEST | Press release
A new study from the University of the Arts Helsinki provides the most comprehensive international picture to date of how musically gifted children are educated and supported.
Taideyliopiston vararehtori Tapio Kujala: Ehdotus maksullisesta tutkintoväylästä uhkaa yhdenvertaisuutta23.6.2026 05:14:00 EEST | Tiedote
Taideyliopisto suhtautuu kriittisesti hallituksen esitysluonnokseen, joka mahdollistaisi korkeakoulututkinnon suorittamisen maksullisesti avoimen korkeakouluopetuksen kautta. Yliopiston mukaan ehdotus voi heikentää koulutuksen yhdenvertaisuutta, läpinäkyvyyttä ja laatua.
Elena Mîndrun albumi on elämänkokemuksen ja uusien näkökulmien rikastama matka jazzstandardeihin22.6.2026 13:52:00 EEST | Tiedote
Palkittu jazzlaulaja, säveltäjä ja tutkija Elena Mîndru julkaisee uuden albuminsa "Second Time Around" 3. heinäkuuta 2026. Albumi on hänen seitsemäs levynsä yhtyeenjohtajana ja samalla niistä ensimmäinen, joka keskittyy kokonaisuudessaan amerikkalaisen jazzin klassiseen standardiohjelmistoon eli niin sanottuun Great American Songbookiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
