J. V. Snellman -palkinto ravitsemustieteen professori Maijaliisa Erkkolalle
Helsingin yliopisto on myöntänyt J. V. Snellman -palkinnon professori Maijaliisa Erkkolalle tunnustuksena ansiokkaasta tieteellisen tiedon välittämisestä. Erkkola on puolustanut ja popularisoinut ravitsemukseen liittyvää tutkimustietoa rohkeasti ja pitkäjänteisesti.

Maijaliisa Erkkola on tullut tunnetuksi erityisesti työstään kansallisten ravitsemussuositusten parissa. Syksyllä 2024 Erkkola avasi julkisuudessa uusia kansallisia ravitsemussuosituksia ja sai työryhmän puheenjohtajana osakseen kiivasta kritiikkiä. Tästä huolimatta Erkkola esiintyi väsymättä julkisuudessa median haastateltavana sekä sosiaalisessa mediassa kertoen yleistajuisesti tutkimuksesta ja tuoden tiedettä lähemmäs suurta yleisöä.
– Rohkea kritiikille altistuminen ja tutkimuksen läpinäkyvyys erottavat tieteentekijät ei-tieteellisistä toimijoista. Tiedevastaisten ja tieteen riippumattomuutta haastavien äänien nostaessa päätään meidän tutkijoiden on erityisen tärkeää vaikuttaa siihen, millaisten äänien annamme kuulua vahvimmin. Emme saa antaa tiedevastaisuuden sammuttaa intoamme riippumattomaan tutkimukseen ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen, Erkkola painottaa.
Maijaliisa Erkkolan mukaan tiede on lähes poikkeuksetta enemmän yhteistyötä kuin yksilösuoritus, vaikka julkisuudessa se usein yksilöityy näkyvimpien äänitorvien ympärille. Hän kokee, että juuri myönnetty huomionosoitus kuuluu myös hänen tutkimusryhmälleen ja muille yhteistyöryhmilleen.
– Otan palkinnon suurella ilolla vastaan ja jättiläisten hartioilla nöyränä seisten liityn J. V. Snellman -palkinnon saajien arvovaltaiseen joukkoon, Erkkola iloitsee.
Hyvinvoinnin edistäminen motivoi tutkimaan ja kertomaan tutkimuksesta yleistajuisesti
Maijaliisa Erkkolaa ajaa tutkijana ja viestijänä halu korjata tutkimustulosten avulla epäkohtia ja edistää ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Terveys ei jakaudu tasapuolisesti, ja hän toivookin, että erityisesti miehet ja vähiten koulutetut ottaisivat askeleen kohti suositustenmukaisempaa syömistä.
Vahva kipinä eriarvoisuuden tutkimiseen ja tieteen yleistajuistamiseen kaikille väestöryhmille on peräisin Erkkolan taustasta ei-akateemisessa maanviljelijäperheessä.
– Tutkimus on suurelta osin julkisin varoin rahoitettua ja tutkijoina velvollisuutenamme on tarjota tutkimuksemme tuloksia yleistajuistettuna yhteiskunnalle. Siksi kannustan myös nuoria tutkijoita viestimään tieteestä, Erkkola sanoo.
Maijaliisa Erkkolan tutkimusryhmä keskittyy muun muassa lasten ja perheiden ravitsemukseen sekä väestöryhmien välisiin eroihin ravitsemuksessa ja elintavoissa. Tällä hetkellä ryhmä tutkii uusien ravitsemussuositusten terveys-, kestävyys- ja kustannusvaikutuksia sekä ukrainalaisten maahanmuuttajalasten ruokakäyttäytymistä.
Lisäksi Erkkola on kirjoittanut ravitsemukseen ja ruokakulttuureihin liittyviä Kestokamut-sarjan tietokirjoja lapsille. Parhaillaan työn alla on kolmas kirja.
J.V. Snellman -palkinto
Helsingin yliopiston J.V. Snellman -tiedonjulkistamispalkinto myönnetään vuosittain jollekin yliopistolaiselle tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta tieteellisen tiedon välittäjänä.
Palkittavan valinnassa painotetaan toimintaa, joka on merkittävällä tavalla edistänyt yliopistossa tehtävän tieteellisen työn ja yliopiston kannalta keskeisten päämäärien tunnetuksi tulemista.
Palkintosumma on 6 000 euroa. Palkinto jaettiin tänä vuonna Helsingin yliopiston vuosipäiväjuhlassa 26.3.2025
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiHelsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto teki positiivisen tuloksen vuonna 202416.4.2025 11:59:51 EEST | Tiedote
Operatiivinen tulos oli 1,1 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan ylijäämä nosti kokonaistuloksen 99 miljoonaan euroon.
Uusi korjausopas auttaa kohentamaan digitaalista yhteiskuntaa15.4.2025 13:11:23 EEST | Tiedote
Potilastietojärjestelmä Apotti ei lunasta lupauksiaan ja tekoälyhankkeita kaatuu. Algoritmi syrjii, joten se pitäisi korjata. Tutkimushankkeessa koostettu opas kertoo, miten voimme tehdä parempia algoritmisia järjestelmiä.
Mielenterveyshäiriöt vähentävät todennäköisyyttä tulla vanhemmiksi15.4.2025 11:39:29 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus on havainnut yhteyden yleisten mielenterveyshäiriöiden, kuten masennuksen ja ahdistuksen, ja vanhemmaksi tulemisen todennäköisyyden välillä Suomessa.
Lihavuusleikkaus tuo pitkäaikaisia terveyshyötyjä9.4.2025 08:47:08 EEST | Tiedote
Merkittävä painonpudotus lihavuusleikkauksen avulla tuo terveyshyötyjä silloinkin, kun paino nousee osittain takaisin.
Opettajien työhyvinvointi parantunut8.4.2025 09:59:12 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston seurantatutkimus osoittaa opettajien työhyvinvoinnin lähteneen usean vuoden jälkeen nousuun. Kahdesti vuodessa OAJ:n jäsenille tehtävä kyselytutkimus aloitettiin viisi vuotta sitten, koronakeväänä 2020. Selvä käänne parempaan tapahtui viime vuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme