Uusi lasten liikennekaupunki Vuosaareen 2026
Vuosaareen rakennetaan uusi lasten liikennekaupunki Rastilan leirintäalueen yhteyteen. Rakentamisen aikataulu on muuttunut aikaisemmin ilmoitetusta.

Liikennekaupungin toiminnan odotetaan käynnistyvän Rastilassa viimeistään 2026 syksyllä. Rakentaminen leirintäalueella alkaa aikaisintaan syksyllä 2025.
Aikataulu muuttui, koska kaupungin rakentamisesta saamat tarjoukset ylittivät reilusti hankkeelle asetetun enimmäishinnan. Nyt on käynnissä uusi erilainen kilpailutus.
Liikennekaupungin järjestämä liikennekasvatus jatkuu lukuvuonna 2025–2026 koulujen ja esiopetuksen tiloissa tämän lukuvuoden tapaan.
Päivitetyn aikataulun mukaan toiminta Rastilan liikennekaupungissa käynnistyy syksyllä 2026. Laaksossa liikennekaupunki avataan näillä näkymin uudelleen vuonna 2028, minkä jälkeen Helsingissä toimii kaksi liikennekaupunkia.
Laakson liikennekaupunki on ollut suljettuna, koska sen vieressä on suuri rakennustyömaa, joka on lisännyt raskasta liikennettä, melua ja pölyämistä alueella.
Leirintäalue palvelee myös rakentamisen aikana
Rastilan leirintäalueen kaikki palvelut tulevat olemaan edelleen käytössä, kun lasten liikennekaupunkia rakennetaan syksystä 2025 alkaen.
Liikennekaupunki sijoitetaan Rastilan leirintäalueelle matkailuvaunualueen länsiosaan lähelle Rastilan uimarantaa ja Vuotietä. Liikennekaupungille tehdään Karavaanikujan päästä oma kulkureitti, joka ei kulje leirintäalueen läpi.
Liikennekaupungissa on käyty monessa sukupolvessa
Lasten liikennekaupunki on perinteikäs turvallisen liikkumisen oppimisympäristö. Laaksossa toiminta käynnistyi vuonna 1958.
Liikennekaupunki mallintaa helsinkiläistä liikennettä ja kutistaa sen lapsille sopivaksi innostavaksi oppimisympäristöksi. Liikennekaupungissa voi pitää hauskaa ja oppia liikkumaan turvallisesti kävellen, polkupyörällä tai polkuautolla. Liikennevalot, suojatiet ja liikennemerkit ovat kuin oikeasta kaupungista, joten niihin tutustuminen on helppoa ja mukavaa.
Liikennekaupungin tavoite on parantaa lasten liikenneturvallisuutta ja innostaa lapsia ja perheitä kestävään liikkumiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jonna Taegen (rakennushanke)
projektinjohtaja
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala
050 351 6992, ext-jonna.taegen@hel.fi
Tiina Hörkkö
aluepäällikkö, nuorisopalvelut
Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
050 302 6404, tiina.horkko@hel.fi
Reko Junnonen
tiimiesihenkilö
Helsingin kaupungin liikuntapalvelut, Rastila Camping Helsinki
040 630 2830, reko.junnonen@hel.fi
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Itäkeskuksen perhekeskuksen ja Itiksen Symppiksen uudet tilat korjataan ennen käyttöönottoa15.5.2025 19:31:08 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki suunnittelee Turunlinnantie 12:n rakennukseen korjaus- ja muutostöitä, jotta se voidaan ottaa Itäkeskuksen perhekeskuksen ja Itiksen Symppiksen käyttöön. Korjausrakentamisen hankesuunnitelma on valmistunut.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 15.5.202515.5.2025 19:12:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 15.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 26.6.2025.
Helsinkiläisten ruoan kulutuksen hiilijalanjälki on pienentynyt15.5.2025 12:09:46 EEST | Tiedote
Helsinkiläisten kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2024 yhteensä 9,5 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2e) asukasta kohden. Hiilijalanjälki koostuu energiankulutuksesta, rakentamisesta, liikkumisesta, ruuasta sekä tavaroiden ja palveluiden hankinnasta.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 13.5.202513.5.2025 20:21:27 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 13.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme