Ilveskodissa alkaa laaja remontti – tilat uudistetaan ikäihmisten ja vammaispalveluiden käyttöön
Hämeenlinnassa toimiva ikäihmisten ympärivuorokautinen palveluasumisen yksikkö Ilveskoti remontoidaan vuoden 2025 aikana. Jatkossa Ilveskodissa toimii sekä ikäihmisten palveluita että vammaispalveluita.

Ilveskodissa tehdään kevään ja kesän aikana laajasti saneeraustöitä, joissa tarkoituksena on muun muassa uusia käyttöikänsä päähän tulleet vesiputket sekä toteuttaa tilamuutoksia vammaispalveluiden toimintaa varten.
Saneeraustyöt toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe alkaa huhtikuussa ikäihmisten palveluiden tiloista. Tiloihin tehdään kolmen kuukauden aikana putkisaneeraustöitä. Samalla remontoidaan myös kellarikerros ja yhteiset sauna- ja pesutilat uusitaan.
Ennen remontin alkua kaikki nykyiset asukkaat siirretään viereiseen B-siipeen. Työt kestävät noin kolme kuukautta. Asukkaat voivat ottaa henkilökohtaisia tavaroitaan mukaan, mutta esimerkiksi huonekalut pystytään suojaamaan remontin ajaksi. Asukkaita on tiedotettu asiasta ja muutoksista on kerrottu ja keskusteltu myös omaisten illassa torstaina 27. maaliskuuta. Asukkaat pääsevät muuttamaan takaisin remontoituun A-siipeen heinäkuussa, kun saneeraustöissä pidetään kahden viikon tauko.
– Tällä remontilla ei ole vaikutusta ikäihmisten palveluihin tai asiakaspaikkamääriin. Remontin ensimmäisessä vaiheessa asukkaat muutetaan väliaikaisiin tiloihin Ilveskodin sisällä. Näistä muutoksista on kerrottu yksityiskohtaisesti ja tarkasti omaisten illassa, kertoo ikäihmisten asumispalveluiden tulosaluejohtaja Raila Lahtinen.
Remontin toinen vaihe alkaa kesällä
Remontin toisessa vaiheessa Ilveskodissa uudistetaan tiloja vammaispalveluiden käyttöön. Ensimmäiseen kerrokseen tulee tilat kuudelle asukkaalle tilapäiseen tai pysyvämpään asumiseen ja 2. kerrokseen 12 asukkaalle pysyvämpään asumiseen. Samalla 1. kerrokseen rakennetaan aistihuone asukkaille. Aistihuone on tila, jossa voidaan heijastaa liikkuvaa kuvaa seinä- ja lattiapinnoille. Tilassa asukkaat voivat rauhoittua ja rentoutua ja tehdä fyysisiä harjoitteita pelillistämisen keinoin. Aistihuoneen ja liikkuvan kuvan ja äänimaiseman avulla asukkaat voidaan viedä esimerkiksi huvipuistoon tai metsäretkelle.
Remontin toinen vaihe valmistuu arviolta lokakuussa. Urakoitsijana remontissa on Rakennustoimisto Taitoneliö, joka valittiin Oma Hämeen kilpailutuksen myötä. Asiasta on viranhaltijapäätös.
Remontin aikana Ilveskotiin ja sen ympäristöön voi aiheutua melu- tai liikennehaittaa. Esimerkiksi viemäreiden pinnoitustyöt aiheuttavat satunnaisia porausääniä. Myös lyhyitä sähkö- tai vesikatkoja voi olla, mutta niistä tiedotetaan aina etukäteen asukkaita. Remontin aikana myös keittiö on noin viikon ajan pois käytöstä, jolloin ruuat hankitaan ateriapalvelujen kautta. Asukkaat pidetään mahdollisista muutoksista ja haitoista ajan tasalla.
Hämeenlinnassa toimiva Ilveskoti tarjoaa hoito- ja kuntoutuspalveluja sotiemme veteraaneille ja muille tarvitseville.
Yhteyshenkilöt
Raila Lahtinenikäihmisten asumispalvelujen tulosaluejohtaja
Puh:050 370 4754raila.lahtinen@omahame.fiAnna HenttonenAsumispalveluiden lähijohtaja
Puh:0407162924anna.henttonen@omahame.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Potilaan oikeuksien päivä Euroopassa 18.4.2025 – Terveystiedon jakaminen keskiössä17.4.2025 16:42:08 EEST | Tiedote
Potilaan oikeuksien päivää vietetään Euroopassa 18. huhtikuuta, ja vuonna 2025 teemapäivän keskiössä on terveystiedon jakaminen. Tavoitteena on korostaa sen hyötyjä ja haasteita, erityisesti tietosuojan näkökulmasta. Potilasasiavastaavat Kirsi Vilpa ja Tiina Ketola-Mäcklin tukevat potilaita oikeuksien toteutumisessa.
Kanta-Hämeen keskussairaala jälleen mukana Elossa 24h -sarjassa17.4.2025 16:31:28 EEST | Tiedote
Kanta-Hämeen keskussairaala osallistuu Elossa 24h -sarjan kahdeksanteen tuotantokauteen, seuraten suomalaista terveydenhuoltoa ja inhimillisiä kohtaamisia. Sarja on katsottavissa Yle Areenassa 14.4. alkaen, esitellen potilaiden arkea ja sairaalan ammattitaitoa. Viestintäpäällikkö Elina Lintula korostaa ohjelman merkitystä ihmisten kohtaamisessa.
Aluevaalitulos on vahvistettu – vain yksi muutos Kanta-Hämeessä17.4.2025 12:11:10 EEST | Tiedote
Aluevaalilautakunta on vahvistanut Kanta-Hämeen vaalituloksen 16. huhtikuuta. Kuntien keskusvaalilautakuntien tekemässä tarkastuslaskennassa alustavaan vaalitulokseen on tullut yksi muutos SDP:n valtuutettuihin. Sunnuntaina sosialidemokraattien ehdokkaista viimeisenä valtuustoon näytti tulevan valituksi hämeenlinnalainen Terhi Lehtonen. Tarkastuslaskennassa janakkalalaisen Marko Mustialan äänimäärä oli Lehtosta suurempi, joten Mustiala tuli valituksi valtuustoon ja Lehtosesta tuli varavaltuutettu. Nimilista valituista valtuutetuista ja varavaltuutetuista löytyy tästä uutisesta. Kanta-Hämeessä aluevaltuustossa on 59 valtuutettua. Uudessa aluevaltuustossa tulee istumaan seitsemän eri puolueen valtuutettuja, joista enemmistö on naisia. Uusia valtuutettuja on 23 eli noin 39 prosenttia. Kanta-Hämeessä äänestysprosentti oli 52. Ensimmäisissä aluevaaleissa, vuonna 2022, äänestysaktiivisuus oli Kanta-Hämeessä 46,6 prosenttia. Kanta-Hämeen uusi aluevaltuusto aloittaa kautensa 1. kesäkuuta ja jä
Kotihoidon etähoito laajenee hyvinvointialueella – turvallisuus ja läsnäolo ovat tärkeässä roolissa etäpalveluissa16.4.2025 11:40:40 EEST | Tiedote
Oma Hämeessä vuoden 2025 tavoite on järjestää 8 % säännöllisen kotihoidon käynneistä etähoitona. Etähoidossa korostuu erityisesti läsnäolon taito. Asiakkaat ovat kokeneet puheluiden tuovan turvallisuutta.
Mielenterveys- ja päihdepalveluiden digisairaanhoitaja Suvi Laitinen: ”Asiakkaiden onnistumisten näkeminen on aina innostavaa"16.4.2025 08:42:29 EEST | Artikkeli
Sairaanhoitaja Suvi Laitinen on työssään nähnyt läheltä, miten mielenterveys- ja päihdeongelmat vaikuttavat ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Pian hän siirtyy täysipäiväisesti uuteen digitiimiin, jossa hän tarjoaa etänä apua ja tukea näiden haasteiden kanssa kamppaileville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme