Uudistunut Sale Toija avataan lauantaina 12.4.
Uudistuksen myötä myymälän tuotevalikoimaa saatiin myös kasvatettua ja kehitettyä vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveisiin. Myymälämiljöö muuttui uuden, raikkaan Sale-konseptin mukaiseksi ja palveluvalikoima sai odotettuja lisäyksiä.

Jatkossa Sale Toijan asiakkaat saavat nauttia take away -kahvipisteen tuoreesta kahvista sekä paljon toivotusta, asiointia helpottavasta itsepalvelukassasta.
– Myymälämme näyttää nyt todella upealta. Meillä oli tiimini kanssa mahtava tekemisen meininki koko muutosprosessin ajan ja nyt vihdoin pääsemme juhlimaan avajaisia asiakkaidemme kanssa, kertoo myymäläpäällikkö Anu Ruuska innoissaan.
Uudistuksessa huomioitiin energiatehokkuus vaihtamalla vanhat kylmälaitteet ovellisiin kylmäkalusteisiin, ja myös myymälän valaistusta päivitettiin.
Sale Toijan avajaisia juhlitaan lauantaina 12.4. klo 10 alkaen. Luvassa on avajaistarjouksia, kakkukahvit klo 10–18 sekä yllätyskassi sadalle ensimmäiselle asiakkaalle.
– Sydämellisesti tervetuloa juhlistamaan kanssamme uusittua Salea, huikkaa Ruuska lopuksi.
Lisätietoja: ryhmäpäällikkö Joni Toivonen p. 044 7705 452
Avainsanat
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Rantajamit tarjoilivat jälleen rentoa festaritunnelmaa huippuesiintyjien kera7.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Rantajamit keräsivät jälleen tuhansia festarikävijöitä Lohjan Aurlahden rannalle nauttimaan musiikista, kesästä ja hyvästä tunnelmasta. Kolmen päivän aikana lavalle nousi Suomen eturivin artisteja, ja vaikka sää vaihteli, ei se tunnelmaa latistanut – Jamittelijat olivat varustautuneet niin sateeseen kuin auringonpaisteeseen. Lähes ennätyksellinen yleisömäärä ja sujuvat järjestelyt tekivät tapahtumasta jälleen yhden kesän kohokohdista.
Hiilikauppa voi olla jatkossa osa kestävää maataloutta – Suur-Seudun Osuuskauppa vauhdittaa paikallista ilmastotyötä yhteistyöllä Viiman Maatilan kanssa2.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa ostaa Viiman Maatila Oy:lta sertifioituja ilmastoyksiöitä. Yhteishankkeessa sekä tuetaan paikallista maataloutta, että testataan uudenlaista tapaa tuoda lisäarvoa ilmastomyötäiselle maataloustoiminnalle.
Riemu, ranta ja rakkaus – Lohjan Aurlahdessa Rantajameillaan 3.–5.7.1.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Kesän kohokohta kutsuu jälleen Aurlahteen. Kolmen päivän ajan nautitaan musiikista, yhteisöllisyydestä ja kesästä parhaimmillaan, kun lavalle nousevat muun muassa Käärijä, Kaija Koo, Eppu Normaali ja Bess. Luvassa on pieni suuri festivaali, jossa riemua, rantaa ja rakkautta riittää jokaiselle Jamittelijalle.
Juhannuksena nautitaan hyvästä ruoasta ja kiireettömästä yhdessäolosta19.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Juhannus tuo mukanaan kiirettä kauppoihin, herkkuja juhlapöytiin ja taukoja tien päällä – SSO:n toimialoilla keskikesän juhla näkyy monin tavoin. Marketit täyttyvät grillattavista ja vesimeloneista, ravintoloissa nautitaan aatonaaton tunnelmasta, ja ABC-asemat palvelevat juhannusmatkalaisia laajoin aukioloin. Kaupunkijuhannuksen viettäjille robokuljetus tuo eväät suoraan puistoon.
Kyläkauppa on kylän sydän12.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kyläkauppapäivää vietetään jälleen 14. kesäkuuta. Tapahtuma nostaa esiin kyläkauppojen merkityksen paikallisina palvelukeskuksina ja yhteisön kokoontumispaikkoina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme