Suun terveystarkastuksia tehdään tänä keväänä kouluilla, kokeilussa liikuteltava tarkastusyksikkö
Seitsemän kymenlaaksolaista koulua ja noin 200 koululaista osallistuu tänä keväänä suun terveydenhuollon kokeiluun, jossa vuonna 2014 syntyneiden määräaikaiset suun terveystarkastukset toteutetaan koulun tiloissa liikuteltavan hammashoitoyksikön avulla.

Kymenlaakson hyvinvointialueella on kehitetty uutta toimintamallia ns. neuvola-asetuksen (338/2011) mukaisten suun terveyden määräaikaistarkastusten tekemiseen. Uudessa mallissa suuhygienistin ja hammashoitajan muodostama työpari tekee suun terveystarkastukset koululla ennakkoon ilmoitettuina päivinä. Kouluilla tehdään vain tarkastus, ja jos huomataan tarvetta muulle hoidolle, esimerkiksi paikkaukselle, koululainen saa ajan hammashoitolaan. Jos tarkastuspäivänä sattuu olemaan poissa koulusta, tarkastusaika järjestetään hammashoitolaan.
Uuden toimintamallin tavoitteena on parantaa saavutettavuutta ja vähentää perumattomia poisjääntejä viemällä palvelu lähemmäs oppilaita. Koululaiset ovat tarkastuksen vuoksi vähemmän aikaa pois opetuksesta ja toimintamalli helpottaa myös perheiden arkea, sillä lapsi ei tarvitse saattajaa, eikä vanhemman ole välttämätöntä olla pois töistä tarkastuskäyntiä varten.
– Olemme saaneet huoltajilta viestejä siitä, että kouluilla tehtävät tarkastukset ovat erittäin tervetulleita. Kevään aikana keräämme palautetta kouluilla tarkastukseen osallistuneilta lapsilta, heidän vanhemmiltaan, koulujen henkilökunnalta sekä kokeiluun osallistuneilta suun terveydenhuollon ammattilaisilta. Kertyvän tiedon ja kokemusten pohjalta teemme päätöksen siitä, toteutetaanko tämän ikäluokan suun terveystarkastuksia jatkossakin liikkuvana palveluna kouluilla, kertoo suunterveydenhuollon tulosaluejohtaja, vastuuylihammaslääkäri Teija Raivisto Kymenlaakson hyvinvointialueelta.
Yhteyshenkilöt
Teija RaivistoTulosaluejohtaja, vastuuylihammaslääkäriKymenlaakson hyvinvointialue
Puh:040 187 3057teija.raivisto@kymenhva.fiKymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.

Euroopan unionin rahoittama
Hankkeen on rahoittanut Euroopan unionin elpymisväline NextGenerationEU.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Talous- ja henkilöstöpalveluiden laajempaa yhteistuotantoa selvitetään13.5.2025 09:32:04 EEST | Tiedote
Porvoon kaupunki, HPK Palvelut Oy, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue ja Kymenlaakson hyvinvointialue tiedottavat 13.5.2025. Porvoon kaupunki, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue ja Kymenlaakson hyvinvointialue selvittävät yhteistyömahdollisuuksia talous- ja henkilöstöpalveluiden tuottamiseksi yhteisesti. Käytännössä tämä tapahtuisi siten, että Kymenlaakson hyvinvointialue tulisi HPK Palvelut Oy:n omistajaksi.
Sisäministeri Mari Rantanen vieraili Kymenlaakson pelastuslaitoksella12.5.2025 15:43:43 EEST | Tiedote
Sisäministeri Mari Rantanen vieraili maanantaina 12. toukokuuta Kymenlaakson pelastuslaitoksella Kouvolan paloasemalla. Vierailun aikana ministerille esiteltiin pelastuslaitoksen organisaatiota, kalustoa ja toimintaympäristöä sekä käytiin laaja-alaista keskustelua pelastustoimen ajankohtaisista aiheista.
Jaalan hammashoitola sulkeutuu pysyvästi 5.6.20259.5.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Jo lakkautetun Jaalan terveysaseman tiloissa toimiva hammashoitola lopettaa toimintansa kesäkuun alussa.
Kymenlaaksossa kehitetään saavutettavia ja osallisuutta tukevia vammaispalveluja8.5.2025 12:52:01 EEST | Tiedote
Vammaisten henkilöiden palvelujen ja palvelukokonaisuuden kehittämiseen tähtäävä Uusia polkuja ESR+ -hanke on käynnistynyt Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueilla.
Aluehallitus hyväksyi yhteystoimintaneuvottelujen käynnistämisen Kymenlaakson hyvinvointialueella6.5.2025 12:35:04 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui tiistaina 6.5.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme