Ilo löytyy leikistä - Leikkipäivää vietetään lauantaina 26.4.
Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 26. huhtikuuta jo kymmenettä kertaa. Vuoden teemana on ilo. Se muistuttaa, että maailmanpoliittisen tilanteen keskellä on lupa myös iloita hyvistä hetkistä ja herättää hyvä olo leikin vauhdittamana. Leikkipäiväverkosto kutsuukin kaikenikäisiä heittäytymään leikin pyörteisiin.

Leikkipäivää juhlistetaan kymmenillä maksuttomilla Leikkipäivä-tapahtumilla ympäri Suomen niin Leikkipäivänä kuin sitä edeltävällä leikkiviikolla. Tapahtumia järjestävät muun muassa MLL:n paikallisyhdistykset, kirjastot, museot ja seurakunnat.
Leikki on lapsen oikeus
Leikkipäivän tavoitteena on muistuttaa leikin tuomasta ilosta ja hyvästä olosta. Leikki on tärkeää lapsen kehitykselle. Lisäksi leikki on keino rentoutua ja palautua kiireisestä arjesta. Lapsen oikeus leikkiin on kirjattu YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen.
Leikki itsessään on tärkeää. Se on hauskaa yhdessäoloa ja heittäytymistä hetkeen. Se tekee hyvää sekä lapsille että aikuisille. Sillä ei tarvitse saada mitään aikaiseksi eikä sen tarvitse olla hyödyllistä.
– Tämä synkkä maailmanaika on aina jonkun lapsuus. Leikkiminen vahvistaa lasten ja nuorten uskoa tulevaisuuteen. Yhteinen leikkihetki kiinnittää arkeen ja auttaa unohtamaan murheet, kiteyttää Leikkipäivä-ohjelman koordinaattori Karolina Lamroth Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
Leikki vahvistaa yhteisöllisyyttä
Leikki on iloa ja kiireetöntä yhdessäoloa ilman suorituspaineita. Lasten ja aikuisten yhteiset leikkihetket tuovat arkeen kaivattuja suvantopaikkoja. Leikki lisää yhteisöllisyyttä, joka vahvistaa sosiaalista kestävyyttä ja vahvistaa koko yhteiskuntaa.
– Julkisessa puheessa lapset ja nuoret nähdään usein ongelmien kautta, mutta tutkimus osoittaa, että lapsuuteen liittyy valtavasti iloisia asioita, kuten leikkiminen, lemmikit ja luonto. Ne näkyvät lasten vertaissuhteissa, perheessä, vapaa-ajassa sekä varhaiskasvatuksessa ja koulussa, muistuttaa Elina Weckström Lapsuudentutkimuksen seurasta. Seura on yksi Leikkipäiväverkoston jäsenistä.
Katso kaikki Leikkipäivä-tapahtumat
Leikkipäivää järjestää Leikkipäiväverkosto, jota koordinoi Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Verkostossa on mukana lähes 60 leikkiä rakastavaa tahoa. Leikkipäivä kutsuu aikuisia ja lapsia viettämään kiireetöntä aikaa yhdessä leikkien vuoden jokaisena päivänä. Leikkipäivä-ohjelma edistää leikkiä monin tavoin ja kannustaa ihmisiä heittäytymään leikin vietäväksi. Lisätietoja ja inspiraatiota leikkiin: leikkipäivä.fi, leikkipankki.fi
Lisää puhetta leikistä ja ilosta on luvassa 12.9. Leikkipäivän & Lapsuudentutkimuksen seuran yhteisillä Tutkijoiden aamukahveilla, jotka järjestetään etänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karolina LamrothLeikkipäivä-ohjelman koordinaattoriLeikkipäivä
Puh:050 4635 615karolina.lamroth@mll.fiLinkit
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 71 000 jäsentä, 532 paikallisyhdistystä, 10 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. /www.mll.fi - http://www.mll.fi/
Mannerheims Barnskyddsförbund (MLL) är en medborgarorganisation öppen för envar. Vårt mål är att främja barnets och familjens välbefinnande. MLL erbjuder familjer ett tillfälle att bekanta sig med varandra och delta i frivilligarbete, medborgaraktivitet och fritidssysselsättning. MLL är Finlands största barnskyddsorganisation och har 71 000 medlemmar i 532 lokalföreningar runt om i Finland. Lokalföreningarnas verksamhet stöds av 10 distriktsorganisationer. www.mll.fi/sv/ - http://www.mll.fi/sv/
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Ennakkotieto – MLL:n mediatilaisuus 5.8. klo 10-11 (Teams) lasten ja nuorten yksinäisyys ja kiusaaminen18.6.2025 08:23:00 EEST | Kutsu
Koulujen alkaessa avaamme MLL:n Hiljaiset signaalit -mediatilaisuudessa toimintamme kautta saatua tietoa ja tilastoja lasten ja nuorten yksinäisyyteen ja kiusaamiseen liittyen. Nostamme esiin myös paljon puhuttavan tekoälyn vaikutukset nettikiusaamiseen sekä kodin ja vanhempien roolin.
Barn behöver vuxet sällskap- även på sommarlovet – Barn- och ungdomstelefonen har öppet över sommaren17.6.2025 11:43:35 EEST | Pressmeddelande
Barn- och ungdomstelefonen 0800 96116 som bedrivs av Mannerheims Barnskyddsförbund erbjuder svenskspråkigt stöd och sällskap hela sommaren. Nätbrevstjänsten är under sommaren fortsättningsvis öppen dygnet runt. Telefontjänsten är öppen som vanligt i juni och nås tre dagar i veckan under juli månad.
Barn behöver vuxet sällskap- även på sommarlovet – Barn- och ungdomstelefonen har öppet över sommaren17.6.2025 08:15:00 EEST | Pressmeddelande
Barn- och ungdomstelefonen 0800 96 116 finns fortsättningsvis till för barn och unga under sommarmånaderna. Efter midsommaren har telefonen öppet med begränsade öppettider måndag-torsdag kl. 14-17.
Huolet eivät lomaile – MLL:n lasten ja nuorten oma linja 116 111 päivystää koko kesän17.6.2025 07:25:00 EEST | Tiedote
Lapset ja nuoret löytävät kuuntelijan ja tukea Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimesta 116 111 ja chatista myös kesäkuukausina. Juhannuksesta lähtien puhelin on avoinna joka päivä klo 17–24. Chat päivystää joka päivä klo 17–20.
På mors dag belönas 36 mammor med utmärkelsetecken25.4.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Republikens president har beslutat att ge 36 mammor medalj av I klass med guldkors av Finlands Vita Ros orden. Med det värdefulla utmärkelsetecknet uppmärksammas årligen mammor som har utmärkt sig som föredömliga fostrare samt främjat familjeliv och föräldraskap. Utmärkelsetecknen delas ut vid en riksomfattande morsdagsfest, som ordnas av Mannerheims Barnskyddsförbund i samarbete med social- och hälsovårdsministeriet i Helsingfors söndagen den 11 maj 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme