Kiitos kirjasta -palkinto Markus Nummelle
Markus Nummelle on myönnetty Kiitos kirjasta -palkinto romaanista Käräjät (2024). Käräjät on ylistetty historiallinen romaani salaperäisestä rikosvyyhdistä, sydämiin kätketystä, vuosikymmenet ylittävästä ystävyydestä ja rakkauden voimasta.

Palkintoperustelut:
”Käräjät on vaikuttava teos, jossa on potentiaalia seuraavaksi suureksi kansalliseksi klassikoksi. Teos puhuttelee hyvin erilaisia lukijoita, mikä näkyy kirjan suosiossa ja siitä saadussa ylistävässä palautteessa. Teksti on selkeää ja helposti lähestyttävää, joten taitavasti rakennettu ja taiteellisesti korkealaatuinen teos sopii monenlaisille lukijoille.
Nummen kirjan kertojat antavat äänen ja toimijuuden syrjästäkatsojille, joiden paikka agraarissa yhteisössä on tarkkaan rajattu ja ahdas, vaikka tunnustettu. Samalla teos kuorii kerros kerrokselta esiin kontrollin ja vallan rakenteet. Kirjailijan hyvin tekemä pohjatyö näkyy tekstissä. Historiallisuudestaan huolimatta teos on ajankohtainen ja ajatuksia herättävä. Paksun romaanin imu pitää otteessaan ja lukiessa toivoo, että tarina jatkuisi vielä pitkään."
Markus Nummen Käräjät sijoittuu kevääseen 1938. Nuori etsivä saapuu ensimmäiselle komennukselleen pieneen pitäjään Etelä-Pohjanmaalla tutkimaan sikiönlähdetysepäilyä. Mieleltään järkkynyt, koko kylän tuntema Vilja-täti sysää liikkeelle tapahtumaketjun, jonka päätteeksi käräjille joutuu yli neljäkymmentä ihmistä. Mutta mitä Viljalle itselleen on tapahtunut? Kenelle tuomio lopulta julistetaan? Kuka on uhri ja kuka rikollinen, ja onko kukaan syytön? Joku tietää ja on valmis säilyttämätään salaisuutensa läpi vuosikymmenten.
Käräjät on sekä lukijoiden että kriitikoiden ylistämä ja rakastama romaani. Muun mussa Helsingin Sanomat kirjoitti siitä näin: ”Käräjät on suurteos, jonka jokainen ajatus kerrostuu eheästi toisensa päälle, yksittäisistä kielikuvista ja murresanoista koko draaman kaareen. Bravo!”
Kiitos kirjasta -palkinto kirja-alan ammattilaisten tunnustus kirjailijalle, jonka edellisenä vuonna ilmestynyt kaunokirjallinen teos on ollut erityisen virikkeitä antava.
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Musiikki & populaarikulttuuri
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Jääkö omenankuori aina ärsyttävästi hampaanväliisi? Onko arkesi täynnä pieniä, häiritseviä ongelmia? Ei hätää, Tatulla ja Patulla on ratkaisu!20.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tatun ja Patun 14 outoa ongelmaa ja ratkaisut niihin -kirjassa ongelmista on silkkaa iloa. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen supersuositut outolalaisveljekset tarjoavat jokapäiväisiin pikkupulmiin hyvin outololaiset ratkaisut.
Maryam Razavin suloinen lastenkirja Mimi ja mörkö rohkaisee kohtaamaan pelkonsa19.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Mitä tehdä, kun kotiin ilmestyy yhtäkkiä mörkö? Maryam Razavin kirjoittama ja Saara Obelen kuvittama kirja opettaa, että uudet, hiukan pelottavatkin asiat voivat paljastua tutustumisen jälkeen kivoiksi.
MUISTUTUS: Tervetuloa kurkistamaan, mitä punavuorelainen plastiikkakirurgi tekee työkseen. Varoitus: veri roiskuu!16.5.2025 10:19:01 EEST | Tiedote
Punavuorelaisen plastiikkakirurgin työ on paljon muuta kuin puhjenneita silikonirintoja, paljastaa suosikkitoimittaja Riikka Smolander-Slotte uutuuskirjassaan Plastiikkakirurgi. Atte Manninen – Ihmisten korjaaja.
Ville Similän esikoisromaanissa kohtaavat suurmiehet ja vahvat naiset, omasta erinomaisuudestaan päihtyvät taiteilijat sekä omapäiset puurtajat15.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Ville Similän omaelämäkerrallinen Kani nimeltä Paisti kertoo siitä, mitä on yrittää elää Venäjän vieressä ja Saksan sylissä, sekä 1980-luvusta, jossa sijoitetaan vääriin osakkeisiin ja ajetaan Lacoste-paidassa Ladalla halki Suomen ja Euroopan.
Palkittu toimittaja ja dokumentaristi Arvo Tuominen esittelee geopoliittisessa uutuuskirjassaan Venäjän rajavaltioiden selviytymiskeinoja14.5.2025 12:22:50 EEST | Tiedote
Venäjän läntisiä naapurimaita yhdistää tunne elämisestä pelon vyöhykkeellä. Tietokirjailija Arvo Tuominen esittelee uutuuskirjassaan Suomen ja seitsemän muun Venäjän rajanaapurimaan selviytymistarinoita ilmapiirin muututtua uhkaavaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme