Varha kokeilee tekoälyä sosiaalipalvelujen kirjaamisen apuna
Varha kehittää yhdessä Gosta Labs Oy:n kanssa sosiaalipalveluiden ammattilaisten asiakastietojen kirjaamista helpottavaa tekoälyratkaisua ensimmäisten joukossa Suomessa. Tavoitteena on ohjata ammattilaisten työaikaa osin mekaanisestakin kirjaamisesta enemmän asiakaskohtaamisiin.

Gosta Labs on kehittänyt tekoälyä hyödyntävän sanelutyökalun, joka käyttää puheen tunnistusta asiakastapaamisten kirjauksissa. Se muuntaa tapaamisessa keskustellut asiat tekstiksi ja tekee sen pohjalta kirjausluonnoksen, jossa huomioidaan jo mm. tarvittavat ja yhteisesti sovitut valtakunnalliset rakenteet.
Gosta Aide -tekoälytyökalu tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia vapauttaa työntekijöiden työaikaa tietokoneella vietetystä ajasta asiakastyöhön ja kehittää samalla sote-palveluita vielä enemmän asiakkaita palveleviksi.
– Sosiaalipalveluissa kuluu runsaasti työaikaa asiakastapaamisten tietojen kirjaamiseen asiakastietojärjestelmiin. Tekoälyn avulla ammattilaisemme voivat vapauttaa työaikaa mekaanisesta kirjaamisesta ja paperityöstä aiempaa enemmän asiakkaiden kohtaamiseen, Varhan asiakasohjausjohtaja Jenni Kiviluoto toteaa.
Vuoden kestävä pilotti on juuri käynnistynyt Varhassa siihen osallistuvien toimintojen työntekijöiden koulutuksilla.
Ammattilainen tarkistaa tekoälyllä luodun kirjausluonnoksen
Ammattilainen kertoo heti tapaamisen alussa asiakkaalle, että tekoälyä käytetään apuna tietojen kirjaamisessa. Asiakas voi aina myös kieltäytyä tapaamisen nauhoituksesta. Tällöin ammattilainen tekee kirjaukset tapaamisesta perinteisellä tavalla.
– Työkalu on tietoturvallinen. Se ei muun muassa tallenna tapaamisessa käytyä keskustelua sellaisenaan ääni- tai tekstitiedostoksi mihinkään taustalle. Työkalu tuottaa kirjausluonnoksen, jonka tiedot ammattilainen tarkistaa ja korjaa. Lopullinen kirjaus tehdään asiakkaan tietoihin asiakastietojärjestelmään kuten tavallisesti, kehittämispäällikkö Kalle Hjerppe toteaa.
Pilotissa ovat mukana Varhan sosiaalipalveluista Asiakasohjaus Soihtu, työikäisten palvelut ja lastensuojelun jälkihuolto sekä ikääntyneiden palveluista gerontologinen sosiaalityö.
Nämä palvelut valikoituivat mukaan pilottiin käytännön syistä – niissä asioivat ovat täysi-ikäisiä ja selvillä tilanteestaan laajemmin kuin esimerkiksi lastensuojelun asiakkaat.
Kyseessä on ammattilaisen kirjaamista helpottava apuväline ja siksi työntekijät ovat olleet jo ennen pilotin käynnistymistä innoissaan ja odotuksia täynnä.
Gosta Aide -työkalua pilotoidaan ja kehitetään Varhassa vuoden 2025 aikana. Alkuvaiheessa jokaisesta mukana olevasta toiminnosta osallistuu muutama kehittäjätyöntekijä – myöhemmin, kun työkalua on kehitetty yhdessä eteenpäin, se otetaan käyttöön koko palvelussa.
– Pilotin tuloksien mukaan katsotaan, miten saisimme vastaavan toimintamallin laajennettua kaikkiin soveltuviin palveluihin, sanoo sosiaalityön johtaja Soile Merilä.
Toistaiseksi tekoälyä voidaan hyödyntää kirjaamisapuna suomen kielellä. Myöhemmin se voidaan ottaa käyttöön myös ruotsinkielisiin asiakastapaamisiin. Gosta Aide puheentunnistusta on aiemmin pilotoitu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen terveyskeskusten lääkärivastaanotoilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KiviluotoAsiakasohjausjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:040 138 4182jenni.kiviluoto@varha.fiKalle HjerppeKehittämispäällikköVarsinais-Suomen hyvinvointialue, IT-palvelut
Puh:050 574 7485kalle.hjerppe@varha.fiSoile MeriläSosiaalityön johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:044 201 7532soile.merila@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Nämnden för räddningstjänster och prehospital akutsjukvård godkände förslaget om de operativa planerna för och behovsutredningarna av räddnings- och ambulansstationerna i Åbo området8.5.2025 19:28:28 EEST | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde Varha inleder en betydande förnyelse av räddnings- och ambulansstationsnätet i Åbo. Målet är att stegvis ersätta de nuvarande brandstationerna med nya, moderna räddnings- och ambulansstationer före 2029. Förnyelsen baserar sig på den snabba befolkningsökningen i Åbotrakten, förändringen i servicebehoven och det tekniska åldrandet av de nuvarande fastigheterna.
Pelastus- ja ensihoitopalvelulautakunta hyväksyi esityksen Turun alueen pelastus- ja ensihoitoasemien toiminnallisista suunnitelmista ja tarveselvityksistä8.5.2025 19:28:28 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha käynnistää merkittävän uudistuksen Turun pelastus- ja ensihoitoasemaverkostossa. Tavoitteena on, että nykyiset paloasemat korvataan vaiheittain uusilla, nykyaikaisilla pelastus- ja ensihoitoasemilla vuoteen 2029 mennessä. Uudistuksen taustalla ovat Turun seudun nopea väestönkasvu, palvelutarpeiden muutos sekä nykykiinteistöjen tekninen vanhentuminen.
Social- samt missbruks- och mentalvårdstjänsterna intensifierar sitt samarbete - snabbare tillgång till tjänsten för klienten8.5.2025 11:41:01 EEST | Pressmeddelande
Kundhandledningen Fackla och mentalvårds- och missbrukartjänsterna på basnivå har intensifierat sitt samarbete inom hela Varha från början av maj 2025. Klienten får en omfattande bedömning av sin situation och hänvisas vidare till rätt tjänst eller till handledd egenvård.
Sosiaali- sekä mielenterveys- ja päihdepalvelut tiivistävät yhteistyötään - asiakas nopeammin palveluihin8.5.2025 11:41:01 EEST | Tiedote
Varhan asiakasohjaus Soihtu sekä perustason mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat tiivistäneet yhteistyötään toukokuun 2025 alusta lähtien koko Varhan alueella. Asiakas saa laaja-alaisen arvion tilanteestaan ja haasteiden perusteella hänet ohjataan oikeaan palveluun tai ohjattuun omahoitoon.
Egentliga Finlands välfärdsområde undersökte situationen i skolorna: Nikotin på rasterna – användningen av e-cigaretter hotar skolfreden6.5.2025 13:36:28 EEST | Pressmeddelande
Varha genomförde en enkät bland läroanstalterna i regionen om elevernas användning av nikotinprodukter. E-cigaretter och nikotinpåsar har gått om användningen av traditionella tobaksprodukter i skolor i Egentliga Finland. I synnerhet utgör e-cigaretterna en utmaning för skolornas vardag. Skolorna behöver mer stöd för att kunna genomföra förebyggande rusmedelsarbete i framtiden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme