Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Adlercreutz: Lukeminen antaa paljon muutakin kuin tietoa

Jaa

Tänään on maailman kirjapäivä. Samaan aikaan vietetään kansallista lukuviikkoa, jonka teemana tänä vuonna on ”Löydä lukufiilis”. Teema tuntuu tärkeältä, sillä yhä useamman nuoren lukutaito heikkenee huolestuttavasti. 

– Jotta kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi myöhemmin elämässään yhtäläiset mahdollisuudet, on ratkaisevan tärkeää, että he saavat vahvan perustan lukemiselle. Hyvät oppimistulokset korreloivat vahvasti hyvän luetun ymmärtämisen ja sujuvan lukemisen kanssa.  Hyvä lukutaito on avainasemassa, jotta voi osallistua aktiivisesti yhteiskunnassa, sanoo RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz.

– Olen erityisen huolissani siitä, että lapset, jotka jo nyt kamppailevat eniten, jäävät eniten jälkeen lukutaidossa. Meidän on varmistettava, että kaikki lapset saavat tarvitsemansa tuen ja resurssit lukutaitonsa kehittämiseksi, Adlercreutz jatkaa.

Lukukeskuksen uusi raportti osoittaa, että lapset, jotka kasvavat kodeissa, joissa aikuiset osoittavat kiinnostusta lukemista kohtaan ja joissa kirjat ovat luonnollinen osa jokapäiväistä elämää, kehittävät vahvemman lukutaidon. Tämä puolestaan vaikuttaa myönteisesti lasten oppimiseen ja henkilökohtaiseen kehitykseen sekä koulussa että myöhemmin elämässä.  Siksi on tärkeää, että aikuiset lukevat yhdessä lasten kanssa, että kouluissa varataan aikaa lukemiseen ja että kirjoja on helposti saatavilla kotona, luokkahuoneessa ja kirjastossa.

– Lukeminen ei ole vain tiedon omaksumista. Se voi olla myös tapa rentoutua, levätä tai yksinkertaisesti rauhoittua. Lukemalla harjoittelemme keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Oman lukutunnelman löytäminen voi viedä aikaa, ja joskus tuntuu, ettei sitä aikaa ole. Mutta usein juuri stressaavimpina hetkinä tarvitsemme kirjaa eniten, Adlercreutz toteaa lopuksi.


Linkki: 5 faktaa lasten ja nuorten lukemisesta 2025 - Lukukeskus

Yhteyshenkilöt

Andreas Elfvingspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)

Puh:+358 50 310 0274

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Minister Joakim Strand besökte Södra Österbotten – fokus på näringslivets styrkor, försörjningsberedskap och regional utveckling13.5.2025 10:28:19 EEST | Pressmeddelande

Europa- och ägarstyrningsminister Joakim Strand besökte på måndagen Södra Österbotten för att bekanta sig med regionens nyckelföretag, landskapsförbundet, samt Seinäjoki stad, för att diskutera utvecklingsbehov och möjligheter tillsammans med den dessa nyckelaktörer. Under sitt besök besökte minister Strand Atria Ab:s produktionsanläggning i Nurmo, Prima Power i Seinäjoki samt träffade ledningen för Seinäjoki stad och Etelä-Pohjanmaan liitto (Södra Österbottens förbund).

Ministeri Joakim Strand vieraili Etelä-Pohjanmaalla – esillä elinkeinoelämän vahvuudet, huoltovarmuus ja alueen kehitysnäkymät13.5.2025 10:28:19 EEST | Tiedote

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand vieraili maanantaina Etelä-Pohjanmaalla tutustuen alueen keskeisiin yrityksiin ja keskustellen eri avaintoimijoiden kanssa alueen kehitystarpeista ja mahdollisuuksista. Vierailun aikana ministeri kävi Atria Oyj:n tuotantolaitoksella Nurmossa, Prima Power:illä Seinäjoella sekä tapasi Seinäjoen kaupungin ja Etelä-Pohjanmaan liiton edustajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye