Liikuntalautakunta päätti vuoden 2025 liikuntatoiminta-avustuksista sekä erityisryhmien avustuksista
Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan 24.4.2025 liikuntatoiminta-avustuksista, lausui liikunnan infrahankkeiden investointitarpeista sekä päätti Leiki ja liiku -toiminnasta.

Liikuntalautakunta päätti myöntää liikunta liikuntatoiminta-avustusta yhteensä 1 409 226 euroa ja erityisryhmien liikuntatoiminta-avustusta yhteensä 150 774 euroa.
Avustus on myönnetty toimintakertomuksen ja -suunnitelman sekä tilinpäätöksen ja talousarvion perusteella kuluvan toimintakauden liikuntatoimintaan. Valmistelussa on ensisijaisesti painotettu nuorten alle 20-vuotiaiden säännöllisessä harrastustoiminnassa olevien määrää, harjoitustoiminnan kuluja sekä alle 20-vuotiaiden matalan kynnyksen harrastuskerhojen järjestämistä yhteistyössä liikunnan ja urheilun kanssa.
”Avustus harrastajaa kohti on varsin vaatimaton. Siksi on tärkeää, että voimme varmistaa seurojen kanssa tehtävällä yhteistyöllä, että mahdollisimman moni voi aloittaa harrastamisen seuroissa avustusten avulla. Avustusten vaikuttava kohdistaminen on jo nyt tarjonnut sadoille lapsille startin seuratoimintaan”, liikuntajohtaja Martti Merra korostaa.
Lautakunta päätti myös Leiki ja liiku -toiminnan toteuttamisesta Espoon viidellä suuralueella syksyllä 2025 ja keväällä 2026 yhteistyössä liikuntaseurojen kanssa. Kyseessä on yhteistyömalli, jota toteuttavat Espoon kaupungin liikunta ja urheilu, suomen- ja ruotsinkielinen varhaiskasvatus sekä liikuntaseurat. Leiki ja liiku -toimintaan osallistuvat 5- ja 6-vuotiaat lapset, jotka tulevat säännöllisesti liikkumaan varhaiskasvatuspäivän aikana joko kerran viikossa tai joka toinen viikko. Toiminta on ohjattua ja sisältö koostuu monipuolisista liikuntaradoista, joissa lapset harjoittelevat motorisia taitoja.
Liikuntalautakunta antoi lausunnon Kaupunkitekniikan liikuntaan liittyvien infrahankkeiden investointitarpeista vuosille 2026–2035. Investointikohteita ovat esimerkiksi urheilupuistojen palvelut ja kunnallistekniikka, liikuntapaikkojen perusparantaminen, tekonurmien uusimisohjelma ja ulkoilureittien verkoston laajentaminen. Isoimmille liikunnan rakentamishankkeille esitetään hankekohtaisia erillismäärärahoja.
”Kaupunki kasvaa nopeasti eikä olosuhteiden ylläpito onnistu ilman panostuksia. On tärkeää, että kaupunkia kehitetään uusia liikuntapaikkoja rakentamalla, mutta aivan yhtä tärkeää on jo olemassa olevien liikuntapaikkojen ylläpito. Siksi peruskorjausten laadukas taso pitää varmistaa myös jatkossa”, liikuntalautakunnan puheenjohtaja Leo Heiskanen sanoo.
Lisäksi lautakunta käsitteli oikaisuvaatimukset ja merkitsi tiedoksi Espoo liikkuu 2040 -visiotyön.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leo HeiskanenEspoon liikuntalautakunnan puheenjohtaja
Puh:040 5096924lexa.heiskanen@gmail.comMartti MerraLiikuntajohtaja
Puh:043 8249586martti.merra@espoo.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Info från nämnden Svenska rum 22.5.202522.5.2025 19:25:12 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte behandlade nämnden Svenska rum ett flertal ärenden i anknytning till lagförändringen om stöd för lärande i förskoleundervisningen, den grundläggande utbildningen och gymnasieutbildningen.
Dalsvik får en skejtplats22.5.2025 14:30:54 EEST | Pressmeddelande
Tekniska nämnden godkände på sitt möte onsdag 21.5.2025 en plan om en skejtplats som byggs i Dalsviks idrottspark. Byggandet inleds enligt planerna år 2026.
Laaksolahti saa oman skeittipaikan22.5.2025 14:30:54 EEST | Tiedote
Tekninen lautakunta hyväksyi suunnitelman Laaksolahden urheilupuistoon rakennettavasta skeittipaikasta kokouksessaan keskiviikkona 21.5.2025. Skeittipaikan rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2026.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 21.5.202521.5.2025 22:01:04 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen hyväksyi Hannuksen, Puolarmetsän ja Koivuviidan siirtokelpoisten päiväkotien sekä Keran koulun, päiväkodin ja nuorisotilan tarveselvitykset. Lautakunta päätti palauttaa Kilon ja Keran alueen koulupalvelujen järjestämistä koskevan ratkaisun uudelleen valmisteltavaksi. Lautakunta päätti, että Espoon kaupunki hakee lukiokoulutuksen järjestämisluvan muutosta englanninkielisen lukiokoulutuksen järjestämiseksi. Englanninkielinen lukiokoulutus järjestetään Espoon yhteislyseossa syyslukukauden 2027 alusta alkaen. Lisäksi lautakunta hyväksyi suomenkielisen esiopetuksen opetussuunnitelman kuntakohtaiset osat ja teki muutoksia suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi viranhaltijoiden ratkaisuvallan delegointipäätökset. Lautakunta merkitsi myös tiedoksi suomenkielisen varhaiskasvatuksen, suomenkielisen perusopetuksen ja suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalveluiden talousarviot sekä strategiat ensimmäisessä osav
Kulttuurilautakunnan päätöksiä 20.5.202520.5.2025 18:24:15 EEST | Tiedote
Vuoden kolmannessa kokouksessaan kulttuurilautakunta hyväksyi Espoon kaupunginmuseon uudet käyttöperiaatteet sekä myönsi taiteilija-apurahoja ja muita avustuksia kulttuuritoimijoille. Lautakunnalle esiteltiin vuoden 2025 talousarvion ja strategian osavuosikatsaus sekä KulttuuriEspoo 2030 -ohjelman raportti vuosilta 2021–2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme