Kokoomuksen Sirén: Huiput Suomeen töihin – hallitus lisää asiantuntijoiden kannustimia
25.4.2025 10:45:25 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Hallitus haluaa houkutella Suomeen lisää korkeakoulutettuja asiantuntijoita ja saada myös ulkomaille muuttaneet huippuosaajat palaamaan kotimaan työmarkkinoille. Puoliväliriihessä päätettiin laskea niin sanottujen avainhenkilöiden lähdeveroa 32:sta 25 prosenttiin, laajentaa veroetua paluumuuttajiin ja sujuvittaa asiantuntijoiden maahantuloprosesseja. Kokoomuksen Saara-Sofia Sirénin mukaan ratkaisut ovat elintärkeitä talouskasvulle ja Suomen osaajapulan ratkaisemiseksi.

”Talouskasvu tarvitsee tekijänsä, mutta Suomen väestö vanhenee. On aivan selvää, että tarvitsemme korkean osaamistason työntekijöitä ulkomailta. Kilpailu näistä avainhenkilöistä on kovaa ja yksi tapa pärjätä on parantaa taloudellisia kannustimia. Siksi avainhenkilöiden lähdeveroa lasketaan 32 prosentista 25 prosenttiin”, Sirén sanoo.
Avainhenkilön lähdeveroa voidaan soveltaa progressiivisen veron sijasta silloin, kun työntekijä saapuu Suomeen työskentelemään erityisasiantuntemusta vaativissa tehtävissä vähintään 5 800 euron kuukausipalkalla. Hallitus päätti laajentaa avainhenkilön lähdeveroa myös paluumuuttaviin Suomen kansalaisiin.
”Meillä on paljon suomalaisia, jotka ovat lähteneet ulkomaille kerryttämään arvokasta työkokemusta ja verkostoja. Tahdomme houkutella myös heitä palaamaan ja antamaan panoksensa Suomen uudelle nousulle”, Sirén toteaa.
Hallitus päätti myös käynnistää työn työsuhdekannustinjärjestelmien parantamiseksi. Tarkoituksena on kartoittaa työsuhdeoptioiden ja muiden osakepohjaisten kannustimien verotuksen nykytilaa ja muutostarpeita. Tavoitteena ovat Euroopan parhaat työsuhdekannustinjärjestelmät.
”Kannustimien lisäksi asiantuntijoiden maahantulon prosessien on oltava kunnossa. Riihessä vahvistettiin päätös kehittää yhden luukun periaatetta. On tärkeää, että osaajat pääsevät hoitamaan kaikki maahantuloon liittyvät velvollisuudet yhdessä paikassa ja mahdollisimman sujuvasti”, Sirén päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara-Sofia SirénKansanedustaja, Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Muistisairauksien hoitopolut kuntoon laaturekisteripilotilla18.4.2026 09:59:49 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa ehdottaa pilottia, jossa luotaisiin edellytykset perustaa valtakunnallinen laaturekisteri muistisairauksien ennaltaehkäisyä, kuntoutusta ja hoitoa varten. Etenevät muistisairaudet ovat mittava kansanterveydellinen ja taloudellinen haaste.
Kokoomuksen Valtola: Sote-rahoitus kasvaa myös ensi vuonna – hallitus uudistaa vastuullisesti muiden rakentamaa rikkinäistä mallia17.4.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Hallitus on tänään julkistanut tiedot hyvinvointialueiden rahoitusmallin III uudistuksesta. Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Oskari Valtola pitää uudistusta välttämättömänä ja kiittää ministeri Ikosta vaikean tehtävän hoitamisesta.
Kokoomuksen Vikman: Vaikuttamistaan Euroopassa lisännyt Venäjä on yhä isoin uhka Suomen turvallisuudelle16.4.2026 18:21:32 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Sofia Vikman (kok.) toteaa, että Venäjän aggressiivinen ja imperialistinen toiminta on edelleen merkittävin turvallisuusuhka Suomelle.
Kokoomuksen Partanen: Vain vahva yhteiskunta voi pitää huolta heikoimmista myös tulevaisuudessa15.4.2026 14:31:47 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen muistutti välikysymyskeskustelussa siitä, että kestävä ja vahvistuva työllisyys ovat ainoa pysyvä keino köyhyyden torjumiseen. Äärimmäisen vaikean maailmantilanteen keskellä hallitus on tehnyt lukuisia määrätietoisia toimenpiteitä haavoittuvimmassa asemassa olevien ja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi.
Kokoomuksen Wallinheimo: Alko eksyy tehtävästään – “Onko seuraava askel kokonainen valtion ruokakauppa”15.4.2026 11:34:21 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo tyrmää Alkon suunnitelman laajentaa valikoimaansa suolaisiin naposteltaviin. Hänen mukaansa suunnitelma on todella kaukana Alkon perimmäisestä tarkoituksesta, kansanterveyden suojelemisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme