Itäkeskuksen metroasema kunnostetaan
Kaupunkiliikenne kunnostaa Itäkeskuksen metroaseman vuosien 2025-2026 aikana. Liikenneliikelaitoksen johtokunta hyväksyi Itäkeskuksen metroaseman kunnostamisen hankesuunnitelman 25.4.2025. Samalla toteutetaan myös aseman liukuportaiden uusiminen ja bussiterminaalin kunnostustoimenpiteet.

Itäkeskuksen metroaseman kunnostaminen tulee parantamaan aseman viihtyisyyttä ja toimintavarmuutta ennen tulevaisuudessa toteutettavaa metroaseman laajempaa korjaus- ja uudistushanketta.
Metroaseman töiden kanssa samanaikaisesti on tarkoitus kunnostaa aseman ympärillä olevan bussiterminaalin rakenteita.
Itäkeskuksen metroasema on otettu käyttöön 1982 yhtenä Helsingin metrojärjestelmän alkuperäisistä asemista. Asema ja sen yhteydessä sijaitseva bussiterminaali ovat yleisilmeeltään vanhentuneet ja huonokuntoiset. Aseman sisäänkäyntien yhteydessä sijaitsevista liukuportaista osa on käyttöikänsä päässä ja toiset vaativat peruskorjausta.
Viihtyvyyttä ja turvallisuutta
Hankkeen tavoitteena on kunnostaa asemaa siten, että aseman teknisten järjestelmien toimintavarmuus ja asemaympäristön viihtyisyys voidaan taata 5-10 vuoden ajaksi. Kunnostushanke on suunniteltu niin, että hankkeessa tehtävät toimenpiteet ovat mahdollisimman kustannustehokkaita. Tulevaisuudessa tavoitteena on yhä alueen laajemman kehityshankkeen toteuttaminen. Suunniteltu laajamittainen aseman uudistushanke halutaan toteuttaa osana Itäkeskuksen alueen laajempaa kehitystä.
Asemaa käyttää päivittäin noin 37.000 matkustajaa.
Hankkeiden toteuttamisella ei ole vaikutusta metroliikenteeseen. Bussiterminaalin käyttöön vaikuttavat työvaiheet pyritään toteuttamaan mahdollisimman vähän liikenteeseen vaikuttavasti ja niiden aikataulu koordinoidaan yhdessä HSL:n kanssa ajoittaen liikennettä rajoittavat toimenpiteet toteuttavaksi vuonna 2025 metron Vuosaaren haaran liikennekatkon jälkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi BorgKaupunkiliikenne Oy, hankekehityspäällikkö
Puh:040 8669548kirsi.borg@kaupunkiliikenne.fiMe Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Herttoniemen metroaseman kunnostustyöt jatkuvat ulkotiloissa ja lippuhallissa22.5.2025 12:37:10 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy kunnostaa Herttoniemen metroaseman sisä- ja ulkotiloja vaiheittain vuoden 2025 aikana. Toukokuussa alkavat aseman piha-alueen kunnostustyöt. Osa lippuhallista suljetaan maanantaina 26.5.
Kaisantunnelin Pyörätallin kulunvalvonnassa muutoksia21.5.2025 14:52:05 EEST | Tiedote
10.6. alkaen Kaisantunnelin Pyörätalliin saa pyörän valvottuun säilytykseen maksuttomasti rekisteröitymällä HSL:n Pyöräpysäköintipalvelun käyttäjäksi. Vuosipesun ajaksi Pyörätalli on kiinni maanantaina 9.6. Pyörätallin on oltava tyhjänä pyöristä ja kaappiin jätetyistä tavaroista sunnuntaina 8.6. klo 23 mennessä.
Kivenlahden metroaseman lasiseinän vauriosyy selvillä16.5.2025 14:10:42 EEST | Tiedote
Kivenlahden metroaseman liukuportaat olivat poissa käytöstä 14.3.2025 alkaen turvallisuussyistä, koska liukuporraskuilun seinälaseissa havaittiin liikkumaa. Kuilun liukuportaista kahdet otettiin jälleen matkustajien käyttöön 1.4.2025. Yksi, lasiseinän viereinen liukuporras on pidetty poissa käytöstä, koska seinälaseja on poistettu ja seinälasien liikkumisen syytä on selvitetty.
Raitiolinjan 13 tunneliin näyttävä graffititeos16.5.2025 10:55:00 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy ja Helsingin kaupunki toteuttivat Vallilanlaakson ratikkatunneliin vesiaiheisen graffititeoksen yhteistyössä Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden katutaidetoimiston kahden nuoren sekä neljän ammattitaiteilijan kanssa. Näyttävällä katutaiteella halutaan elävöittää ja kaunistaa betonitunnelia ja raitiolinjan 13 reittiä.
Helsingin seudun uuden kaupunkipyöräpalvelun toimittajakumppanin valinta etenee12.5.2025 16:12:28 EEST | Tiedote
Kaupunkipyöräpalvelun on tarkoitus uudistua vuonna 2026, kun tavoitellaan uuden, seudullisen kaupunkipyöräjärjestelmän käyttöönottoa. Puitesopimusjärjestelyyn ja palvelutarjoajan valintaan liittyvän hankintapäätöksen valitusaika päättyi 9. toukokuuta. Hankintapäätöksestä on tehty oikaisuvaatimus ja valitus markkinaoikeuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme