SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mika Kari: Veteraanien perinnöstä ja vahvasta maanpuolustustahdosta pidettävä kiinni

Jaa

Puolustusvaliokunnan pitkäaikainen jäsen, kansanedustaja Mika Kari (sd.) muistuttaa kansallisena veteraanipäivänä veteraanien perinnön kunnioittamisen tärkeydestä ja siirtämisestä myös tuleville sukupolville.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Tänään sunnuntaina vietetään kansallista veteraanipäivää. Erityisesti tässä ajassa ja maailmassa, jossa sodat ja konfliktit valtaavat alaa, veteraanipäivä nostaa esiin merkityksellisen ja ajankohtaisen teeman. Tänä vuonna kansallisen veteraanipäivän valtakunnallisen pääjuhlan teema on rauhanviesti – se, että välitämme rauhan sanomaa seuraavalle sukupolvelle, lapsillemme ja nuorillemme, Kari kertoo.

– Veteraanipäivä muistuttaa meitä siitä, miten tärkeää on huolehtia yhteiskunnan vakaudesta ja siitä, että toimimme oikeudenmukaisen rauhanvälityksen ja diplomatian edistämiseksi. Samalla on tärkeää kunnioittaa ja ylläpitää veteraanien perintöä sekä vahvaa maanpuolustustahtoa. Jokaisen tulee voida jatkossakin kokea maansa puolustamisen arvoiseksi. Tässä myös vapaaehtoinen maanpuolustustyö ja maanpuolustus- ja reserviläisjärjestöt tekevät valtavan arvokasta työtä, josta ne ansaitsevat kiitoksen, Kari painottaa.

Kari muistuttaa samalla kriisinhallintaveteraanien tukitoimien ajantasaistamisen tärkeydestä.

– Kriisinhallintaveteraanikeskuksen perustamista on odotettu jo pitkään, ja tätä työtä tulisi kiirehtiä. Oikea-aikainen ja oikeanlainen tuki ja kuntoutus on sotilaallisen kriisinhallinnan veteraaneille ensiarvoisen tärkeää, jotta arkeen palaaminen onnistuu mahdollisimman hyvin. Tukitoimet on saatettava ajan tasalle. Jatkossa meille tulee Nato-tehtävien myötä myös kokonaan uusi veteraanisukupolvi. Meidän tuleekin tulevaisuudessa pystyä varmistamaan myös Naton puitteissa kansainvälisissä tehtävissä palvelleiden tukipalvelut, Kari päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-edustajat: Hallituksen arvovalinnat murentavat hyvinvointiyhteiskuntaa23.5.2025 14:19:26 EEST | Tiedote

SDP:n sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustajat ovat jättäneet eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon Valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2026–2029. SDP:n edustajat kritisoivat voimakkaasti hallituksen arvovalintoja, jotka kohdistavat leikkauksia erityisesti pienituloisiin, sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä kansalaisjärjestöihin – samaan aikaan kun suurituloisten verotusta kevennetään ja yksityistä terveysbisnestä tuetaan Kela-korvauksilla sen sijaan, että vahvistettaisiin julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

SDP:n Marttila ja Suhonen: Jauhelihakriisissä kiteytyy maatalouden kannattamattomuus23.5.2025 10:08:20 EEST | Tiedote

– Viime kuukausina koettu poikkeuksellinen jauhelihapula osoittaa käytännössä, millaisia seurauksia kannattamattomalla maataloudella on. Keskittyneen kaupan alan ja lihateollisuuden vahva asema sallivat niiden käytännössä sanella tuottajahinnat. On kohtuutonta, että suomalaiset tuottajat tekevät työtä, jolla ei elä, ja suomalaisten kuluttajien verorahat valuvat kaupan voittojen tukemiseen, sanovat maa- ja metsätalousvaliokunnan sd-jäsenet Helena Marttila ja Timo Suhonen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye