Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Talouden nousu viivästynyt ja uusi globaalitalouden epävarmuus varjostaa Pohjois-Pohjanmaan elinkeinojen ja työllisyyden näkymiä

Jaa

Pitkään kestäneen matalasuhdanteen on odotettu taittuvan kasvuksi tänä vuonna. Merkittävää talouden piristymistä ei ole vielä toteutunut, vaikka positiivisia viestejä maakunnan eri toimialoilta onkin saatu. Kansallisella tasolla moni ennustelaitos on siirtänyt tai madaltanut aiempia talouden kasvulukujaan poikkeuksellisen epävarmojen näkymien edessä. Pohjois-Pohjanmaalla odotukset loppuvuodelle ovat maltilliset ja odottavat. Selkeää talouden ja työllisyyden kasvua ennakoidaan ensi vuodelle. Nousun edellytys on, ettei USA:n vastikään aloittama tullimaksupolitiikka eskaloidu laajaksi pitkäkestoiseksi markkinahäiriöksi.

Matalasuhdanne on näkynyt Pohjois-Pohjanmaalla eniten teollisuuden ja rakentamisen aloilla. Palvelualoilla tilanne on ollut vakaampi. Viime kuukausina myynnin ja tilausten määrissä on nähty vireytymistä verrattuna vuoden takaiseen. Vihreän siirtymän klusterissa, erityisesti energiatuotannossa, on huima määrä hankkeita valmistelussa ja toteutuksessa. Euroopan tarve varustautua puolustuksellisesti ja lisätä kokonaisturvallisuutta luovat uutta liiketoimintapotentiaalia Pohjois-Pohjanmaankin yrityksille.   

Valtaosin työnantajat ovat sopeutuneet pitkään taantumaan hyvin, eikä irtisanomisaaltoja ole toteutunut. Menneinä talvikuukausina työttömien määrä oli vuoden takaista korkeammalla tasolla. Matalasuhdanteessa työttömien lisäys on näkynyt laajasti eri aloilla ja ammattiryhmissä. Vähentynyt työvoimatarve ja käydyt muutosneuvottelut ovat kohdistuneet erityisesti miesvaltaisille aloille. Työttömien korkea määrä lisää periaatteessa osaavan työvoimaa saatavuutta. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapaino onkin parantunut viime aikoina, mutta edelleen yllättävän monilla työantajilla on vaikeuksia rekrytoinneissaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön tänään julkistama ”Alueelliset kehitysnäkymät” -raportti sisältää Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen laatiman kuvauksen maakunnan päätoimialojen ja työmarkkinoiden tilanteesta sekä arvion lähitulevaisuuteen. Raportti löytyy osoitteesta https://tem.fi/alueelliset-kehitysnakymat. Valmistelussa hyödynnetään tilastoja, talous- ja suhdanneraportteja sekä kyselyllä kerättyä asiantuntijatietoa eri puolilta Pohjois-Pohjanmaata.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: asiantuntija Jarkko Pietilä, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 040 673 9472

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

vaihde 0295 038 000

https://www.ely-keskus.fi/ely-pohjois-pohjanmaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Maatuulivoiman vesistövaikutuksia ja vesienhoidon mahdollisuuksia selvitetään uudessa yhteistyöhankkeessa15.5.2025 15:14:20 EEST | Tiedote

Maatuulivoiman ja siihen liittyvän infrastruktuurin rakentamisen vesistövaikutuksista, sekä tuulivoiman ja muun maankäytön yhteisvaikutuksista ei toistaiseksi ole riittävästi tutkittua tietoa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) uudessa yhteistyöhankkeessa Tuulivoiman rakentamisen vesistövaikutukset muuttuvassa ilmastossa –riskinarviointi ja vesienhoidon vaihtoehdot (TURRI) selvitetään maatuulivoimahankkeiden vesistövaikutuksia sekä kumuloituvia vesistövaikutuksia muun maankäytön kanssa muuttuvissa vesi- ja ilmasto-oloissa. Lisäksi hankkeessa etsitään ja arvioidaan ratkaisuja ja yhteistyömahdollisuuksia vesistöriskien vähentämiseksi.

Viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelma käynnistynyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja kuuden kunnan yhteishankkeena – vastaa asukaskyselyyn!12.5.2025 10:25:25 EEST | Tiedote

Haapaveden, Pyhäjärven ja Nivalan kaupungeissa sekä Kärsämäen, Pyhännän ja Siikalatvan kunnissa on käynnistetty viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelman laatiminen. Suunnitelman tavoitteena on parantaa alueen liikenneturvallisuutta. Kevään aikana tunnistetaan alueen liikenneympäristön haasteita ja ongelmakohteita, minkä jälkeen laaditaan toimenpidesuunnitelma, jossa esitetään ratkaisut ongelmakohtien parantamiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye