Vuosaaren metrohaaran liikennöintikatko alkaa maanantaina 5.5. - valmistelevia töitä tehdään jo
Metroliikenne katkeaa 5.5.-28.9.2025 Vuosaaren metrohaaralla Vuosaaren metrosillan peruskorjauksen vuoksi. Metro ei kulje tuolloin Rastilan eikä Vuosaaren metroasemille. Metrohaaralla tehdään liikennekatkon aikana mahdollisimman paljon myös muita kunnostusta vaativia töitä.

Liikennöintikatkon pituus pyritään minimoimaan mahdollisimman lyhyeksi. Siltahankkeen arvioidaan kestävän vuoden, mutta liikennöintikatko kestää noin viisi kuukautta. Liikennöinnin täyskatkoa ei voida täysin välttää, ja töiden toteuttaminen osittaisen liikennöinnin aikana olisi teknisesti erittäin haastavaa ja aiheuttaisi laaturiskejä.
Metron liikennöintikatkon aikaisesta korvaavasta joukkoliikenteestä vastaa HSL.
Vuosaaren metrosillalla on tehty valmistelevia töitä jo muutaman viikon ajan. Sillalla on vesipiikattu sillan kantta kannattavien pilarien betonin pintakerrosta, jotta varsinaisiin korjaustöihin päästään käsiksi heti liikennöintikatkon alettua.
Vuosaaren metrosillan peruskorjauksessa korjataan sillan erikoistarkastuksissa todetut betonirakenteiden halkeamat ja kansilaatan vesivuodot. Lisäksi sillan vedeneristys ja kuivatusjärjestelmät uusitaan. Korjaustyöt edellyttävät metroradan sekä päällysrakenteiden purkamista, minkä vuoksi metro ei voi liikennöidä sillalla. Korjaustyön jälkeen sillan käyttöikä pitenee useilla kymmenillä vuosilla.
Metrosillan korjausurakan pääurakoitsija on MPV-Infrarakenne Oy. Delete Finland Oy suorittaa sillalla vesipiikkaamalla tehtävät purkutyöt.
Vuosaaren metroasemalle on perustettu työmaatoimisto, ja rakennusurakoitsija on aloittanut työnsä. Vuosaaren metroaseman laiturialueen laatoitus uusitaan, sulanapitojärjestelmä korjataan ja lattialaatoitukseen asennetaan esteettömyysopastus. Lisäksi aseman liukuportaat, laiturin vedeneristys, valaistusta ja teknisiä järjestelmiä uusitaan.
Perusparannuksen jälkeen Vuosaaren metroasemasta tulee entistä turvallisempi ja viihtyisämpi. Rakennusurakan urakoitsija on Rakennuspartio Oy ja sähköurakoitsija L&T Oy.
Metrohaaralla tehdään myös muita töitä, kuten uusitaan Itäkeskuksen alueen metrovaihteet, kaapelikouruja ja raidevirtapiirejä. Metrovaihteiden uusiminen saattaa vaikuttaa kesän aikana Siilitien ja Itäkeskuksen sekä Itäkeskuksen ja Puotilan välisen metroliikenteen vuoroväleihin. HSL tiedottaa niistä lähempänä ajankohtaa.
Rastilan metroasemalla uusitaan valaistus. Lisäksi Helsingin taidemuseo HAM konservoi Rastilan raidealueella taideteoksen omana työnään.
Yhteyshenkilöt
Antti NousiainenKaupunkiliikenne Oy, omaisuudenhallintayksikön johtaja
Puh:040 579 6074antti.nousiainen@kaupunkliikenne.fiLinkit
Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Helsingin seudun uuden kaupunkipyöräpalvelun toimittajakumppanin valinta etenee12.5.2025 16:12:28 EEST | Tiedote
Kaupunkipyöräpalvelun on tarkoitus uudistua vuonna 2026, kun tavoitellaan uuden, seudullisen kaupunkipyöräjärjestelmän käyttöönottoa. Puitesopimusjärjestelyyn ja palvelutarjoajan valintaan liittyvän hankintapäätöksen valitusaika päättyi 9. toukokuuta. Hankintapäätöksestä on tehty oikaisuvaatimus ja valitus markkinaoikeuteen.
Ruskeasuon varikolle myönnetty ympäristösertifikaatti12.5.2025 11:52:27 EEST | Tiedote
Ruskeasuon raitiovaunu- ja bussivarikolle on myönnetty Excellent-tason BREEAM-ympäristösertifikaatti. Sertifikaatti perustuu riippumattoman kolmannen osapuolen tekemään arviointiin rakennuksen ympäristöominaisuuksista ja on kansainvälisesti vertailukelpoinen. Ruskeasuon varikko sai erityisen hyvän arvosanan tontin ja sen luontoarvojen kehittämisen ansiosta.
Kulkureitit muuttuvat Kontulan metroasemalla – itäinen sisäänkäynti suljetaan ja läntinen avataan 2.6.8.5.2025 14:21:52 EEST | Tiedote
Kontulan metroaseman vuonna 2024 alkanut perusparannus jatkuu, ja seuraavat muutokset koskevat metroaseman sisäänkäyntejä. Kaupunkiliikenne Oy sulkee metroaseman kauppakeskuksen päädyn pääsisäänkäynnin eli itäisen sisäänkäynnin korjaustöiden vuoksi kesän ajaksi 2.6. alkaen. Samalla avataan edellisessä työvaiheessa uudelleen rakennettu aseman länsipäädyn sisäänkäynti. Aseman kolmas, keskimmäinen sisäänkäynti on lisäksi käytössä normaalisti.
Vantaan ratikan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta tehty sopimus6.5.2025 07:51:18 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne on solminut Vantaan ratikan itäallianssin palveluntuottajien kanssa allianssisopimuksen Vantaan ratikkaa palvelevan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta. Allianssin osapuolet ovat Kaupunkiliikenne, Kreate, GRK Suomi, AFRY Finland, SWECO Finland ja WSP Finland. Nyt solmittu sopimus aloittaa varikon ratainfran suunnittelun kehitysvaiheen huhtikuussa 2025. Toteutusvaiheeseen siirrytään varikon investointipäätöksen jälkeen. Nyt alkavan kehitysvaiheen alustava tavoitekustannus on 1,9 M€.
Itäkeskuksen metroasema kunnostetaan25.4.2025 17:41:31 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne kunnostaa Itäkeskuksen metroaseman vuosien 2025-2026 aikana. Liikenneliikelaitoksen johtokunta hyväksyi Itäkeskuksen metroaseman kunnostamisen hankesuunnitelman 25.4.2025. Samalla toteutetaan myös aseman liukuportaiden uusiminen ja bussiterminaalin kunnostustoimenpiteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme