Valtio laski liikkeeseen uuden 10-vuotisen viitelainan
Valtio laski liikkeeseen uuden neljän miljardin euron viitelainan, joka erääntyy 15.9.2035. Lainan tarjouskirja kasvoi liikkeeseenlaskussa yli 23 miljardiin euroon ja sisälsi tarjouksia yli 150 sijoittajalta.

Laina hinnoiteltiin 52 tuottopistettä yli euroswap-käyrän. Uuden lainan tarjouskirja kasvoi emissiomäärään nähden lähes kuusinkertaiseksi, mikä kertoo vahvasta sijoittajakysynnästä.
"Monilla markkina-alueilla on nähty viime aikoina paljon liikettä ja epävakautta. Etenkin tätä taustaa vasten Suomen 10-vuotinen viitelaina on laajalle sijoittajajoukolle sopiva perustuote, joka menee kaikesta myllerryksestä huolimatta hyvin kaupaksi. Tämä ei toki poikkea muiden euromaiden valtionlainojen tilanteesta", finanssijohtaja Anu Sammallahti kommentoi.
Tarjouskirjassa on määrän ohella laatua ja tasapainoa. Uudesta lainasta lähes 40% allokoitiin keskuspankeille ja muille julkisomisteisille instituutioille. Maantieteellisesti suurin osuus lainasta, yli 20%, myytiin Pohjoismaihin.
"Lähialueiden, eli pohjoismaisten, sijoittajien kiinnostus näyttää olevan kasvussa viime vuosiin nähden”, Sammallahti arvioi.
Liikkeeseenlaskun pääjärjestäjinä toimivat BNP Paribas, Citi, Crédit Agricole CIB, Goldman Sachs Bank Europe SE ja Nordea. Myyntiryhmään kuuluivat lisäksi muut päämarkkinatakaajat.
Liikkeeseenlaskun tiedot:
Koko: 4 miljardia euroa
Liikkeeseenlaskupäivä: 29.4.2025
Arvopäivä: 7.5.2025
Eräpäivä: 15.9.2035
Kuponkikorko: 3,000 %
Hinta: 99,870
Tuotto: 3,016 %
ISIN-koodi: FI4000587415
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu Sammallahtifinanssijohtaja, osastonjohtajaVelanhallinta
Puh:0295 50 2575anu.sammallahti@valtiokonttori.fiKuvat
Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja kassasta, valtionvelan riskienhallinnasta sekä valtion luottoluokitussuhteista. Lue lisää työstämme: valtionvelka.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori
Statskontoret ordnade en auktion för statens benchmarklån: resultat20.5.2025 14:35:59 EEST | Pressmeddelande
Auktionen ökade det utestående lånebeloppet med 1 502 miljoner euro. Lån förfaller till betalning 15.9.2032 och 15.9.2035.
Valtiokonttori myi valtion viitelainoja huutokaupassa: tulokset20.5.2025 14:33:37 EEST | Tiedote
Huutokauppa kasvatti lainojen kantaa yhteensä 1 502 miljoonalla eurolla. Lainat erääntyvät maksettavaksi 15.9.2032 ja 15.9.2035.
ELY-keskusten ilmastoasiantuntijaverkosto voitti 10 000 euron Kaiku-palkinnon13.5.2025 15:20:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskuksen käynnistämä ELY-ilmastoasiantuntijaverkosto voitti vuoden 2025 Kaiku-palkinnon. Kunniamaininnan sai Patentti- ja rekisterihallituksen vastuullisuusmessut. Valtiokonttorin myöntämä palkinto tukee uudenlaisia työn tekemisen tapojen ja rohkeita kokeiluja. Ensimmäistä kertaa palkinnon myöntämisen keskiössä ovat kestävyys ja vastuullisuus. Palkinnon jakoivat Valtiokonttorin kehitysjohtaja Lasse Skog ja finanssineuvos Juha Madetoja valtiovarainministeriöstä Valtio Expo 2025 -tapahtumassa tiistaina 13.5.2025.
Muistutuskutsu medialle: Tervetuloa Valtio Expoon 13.5.202512.5.2025 06:05:00 EEST | Kutsu
Valtionhallinnon suurin vuotuinen tapahtuma Valtio Expo järjestetään 13. toukokuuta 2025 klo 8–16 Helsingissä Marina Congress Centerissä. Tapahtumassa esiintyvät tänä vuonna muun muassa tietokirjailija Maaret Kallio, valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä, Puolustusvoimien komentaja, kenraali Janne Jaakkola ja Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Hannele Korhonen. Tilaisuuden avaa Valtiokonttorin pääjohtaja Liisa Räsänen. Pääsalissa keskustelua eteenpäin kuljettaa toimittaja ja dokumentaristi Sean Ricks.
Kutsu medialle: Suomen julkisen hallinnon ja talouden raportit esittelyssä6.5.2025 05:37:00 EEST | Kutsu
Valtiokonttori järjestää medialle taustatilaisuuden, joka tarjoaa katsauksen Tutkihallintoa.fi-palvelussa julkaistuihin raportteihin ja syventää ymmärrystä siitä, miten raporteilla julkaistut tiedot tukevat päätöksentekoa, arvioivat kehitystä ja edistävät läpinäkyvyyttä. Tilaisuus pidetään aiemmasta tiedosta poiketen verkossa perjantaina 9.5.2025 klo 10–12.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme