EU:n metsäkatoasetuksesta suurimmat kustannukset puuta käyttäville yrityksille ja suurille kaupan alan toimijoille
EU:n metsäkatoasetus voi aiheuttaa jopa satojen miljoonien eurojen kustannukset suomalaisille yrityksille, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys. Suurimmat kustannukset koituisivat puuta käyttäville yrityksille ja suurille kaupan alan yrityksille. Yritykset kaipaavat asetuksen toimeenpanoon käytännönläheistä koulutusta ja neuvontapalveluja sekä vastuullisuusvelvoitteiden tehokasta koordinointia.
”Kokonaisuudessaan metsäkatoasetuksen arvioidaan aiheuttavan suomalaisille yrityksille noin 207 miljoonan euron perustamisvaiheen kustannukset ja noin 65 miljoonan euron vuotuiset ylläpitokustannukset. Kyseessä on keskimääräisiin kustannuksiin perustuva arvio, ja siihen liittyy monia epävarmuuksia”, tiivistää vanhempi metsäekonomisti Jani Laturi.
Selvityksen tavoitteena oli arvioida EU:n metsäkatoasetuksesta aiheutuvat suorat kustannukset suomalaisille yrityksille. Kustannusarviot perustuvat yrityshaastatteluihin ja kattavat sekä perustamisvaiheen että vuotuiset ylläpitokustannukset hyödykekohtaisesti ja yrityskoon mukaan. Kustannukset koostuvat mm. käytetystä työajasta, teknisistä investoinneista ja koulutuksista.
Selvitys ei sisällä epäsuoria kustannuksia, kuten mahdollisia raaka-aineiden hinnannousuja. Yritysten mukaan tuontihyödykkeiden, kuten kumin, kahvin, kaakaon, soijan ja öljypalmun tarjonta EU-alueelle saattaa vähentyä, mikä nostaisi raaka-ainehintoja ja kuluttajahintoja.
Selvitystä varten otettiin yhteyttä noin 100 yritykseen, joilla on toimialaluokituksen perusteella kaakaon, kahvin, kumin, nautaeläinten, puun, soijan ja/tai öljypalmun osalta metsäkatoasetuksen alaista toimintaa. Yrityksistä 25 osallistui tutkimushaastatteluihin.
Suurimmat kustannukset puuta käyttäville ja suurille kaupan alan yrityksille
Keskimääräiset asetuksen aiheuttamat kertaluontoiset kustannukset vaihtelivat toimialoittain 8 000 eurosta 3,2 miljoonaan euroon. Tämä on huomattavasti enemmän kuin komission aiempi arvio (5 000–90 000 e), joka tosin perustui aiempaan sääntelykehykseen eikä ole suoraan vertailukelpoinen.
Tulosten perusteella yrityksen koko on merkittävin kustannuksiin vaikuttava tekijä, kun taas hyödykekohtaiset erot jäivät vähäisemmiksi. Kustannusten keskiarvot suunnilleen kymmenkertaistuvat siirryttäessä pienistä yrityksistä keskisuuriin ja edelleen keskisuurista suuriin. Toisaalta asetuksen kustannukset ovat suhteellisesti suurimpia pienissä yrityksissä, joissa keskimääräiset perustamiskustannukset voivat vastata jopa kolmasosaa keskimääräisestä nettotuloksesta ja vuotuiset ylläpitokustannukset lähes viidesosaa.
Suurimmat kokonaiskustannukset kohdistuvat puuhyödykettä käyttävälle toimialalle. Puuta käyttävien yritysten perustamiskustannukset ovat yhteensä 140 miljoonaa euroa ja vuotuiset ylläpitokustannukset 49 miljoonaa euroa.
Toiseksi suurimmat kustannukset kohdistuvat suuriin kaupan alan yrityksiin, joiden perustamiskustannukset ovat 54 miljoonaa euroa ja vuotuiset ylläpitokustannukset 12 miljoonaa euroa. Nautahyödykkeen toimialan osalta kustannukset olivat kolmanneksi suurimmat, mutta selvästi kahta muuta pienemmät.
Seuraamusmaksun aiheuttamat tappiot olisivat yrityksille erittäin suuri riski
Asetuksen vakavasta rikkomuksesta määrättävän seuraamusmaksun yläraja on kansallisesti säädettävä vähintään neljään prosenttiin yrityksen unionin laajuisesta liikevaihdosta. Pienissä yrityksissä maksun enimmäismäärä on keskimäärin 33 000–69 000 euroa, keskisuurissa 3,5–4,6 miljoonaa euroa ja suurissa yrityksissä 17,1–22,7 Me. Kaupan alan suurissa yrityksissä määrä on keskimäärin 42,8 Me.
Toimialajärjestöille tehtyjen haastatteluiden perusteella seuraamusmaksun enimmäistaso on niin korkea, että siitä koituvat tappiot olisivat yrityksille erittäin suuri riski.
Yritykset kaipaavat koulutusta ja neuvontapalveluja asetuksen toimeenpanoon
Selvityksen mukaan yritykset kaipaavat selkeää viestintää, käytännönläheistä koulutusta ja neuvontapalveluja asetuksen toimeenpanoon. Tiedontarve koskee niin yrityksiä kuin palveluntarjoajia, kuten auditoijia ja tietojärjestelmätoimittajia. Myös EU-vastuuvelvoitteiden tehokasta koordinointia toivottiin, jotta byrokratian lisääntymiseltä vältyttäisiin.
Selvityksessä on useita epävarmuustekijöitä, joita aiheuttavat mm. otoksen pieni koko, yritysten vaihtelevat valmiudet ja asetuksen tulkintojen keskeneräisyys. Yritysten määrän arviointi perustui toimialaluokituksiin, jotka voivat johtaa sekä yli- että aliarvioihin. Yritykset valmistautuvat samanaikaisesti myös muihin EU:n vastuullisuusvelvoitteisiin, mikä vaikeutti kustannusvaikutusten erittelyä.
Metsäkatoasetuksen tarkoituksena on vähentää metsien tilan heikkenemistä ja EU:n osuutta globaaliin metsäkatoon. Lisäksi sen tavoitteena on pienentää EU:n vaikutusta kasvihuonekaasupäästöihin ja luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen. Asetus tuli voimaan kesäkuussa 2023, ja sen soveltaminen alkaa 30.12.2025, paitsi pienten yritysten ja mikroyritysten osalta puoli vuotta myöhemmin. Pidennys ei koske sellaisia tuotteita, jotka ovat olleet EU:n puutavara-asetuksen piirissä.
Selvitys on julkaistu PTT:n verkkosivuilla osoitteessa https://www.ptt.fi/julkaisut/selvitys-eun-metsakatoasetuksen-taloudellisista-vaikutuksista-suomalaisille-yrityksille/
Selvitys toteutettiin maa- ja metsätalousministeriön tilauksesta.
Lisätietoja metsäkatoasetuksesta:
MMM: https://mmm.fi/metsakato-ja-laittomat-hakkuut
Ruokavirasto: https://www.ruokavirasto.fi/teemat/metsakatoasetus-eudr/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jani Laturivanhempi metsäekonomisti
Puh:+358 40 547 4354jani.laturi@ptt.fiTietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Lisääntyvä sääntely haastaa maatalouden rahoitusta – vastuullisuus voi parantaa rahoituksen saatavuutta20.5.2025 13:38:04 EEST | Tiedote
Maatalouden rahoitus on muutoksessa lisääntyneen pankkisääntelyn ja tulevien vastuullisuusvaatimusten vuoksi. Pellervon taloustutkimus PTT:n ja Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan maatalouden rahoituksen edellytyksiä pitäisi parantaa esimerkiksi luomalla yhtenäiset vastuullisuuskriteerit, parantamalla maatalousyrittäjien talousosaamista sekä hyödyntämällä kansallinen liikkumavara sääntelyn purkamisessa.
Lisää luomua ja luonnon monimuotoisuutta tuuppausten avulla Järvi-Suomeen15.5.2025 09:14:58 EEST | Tiedote
Pellervon taloustutkimus PTT ja Pro Luomu ry ryhtyvät edistämään luonnon monimuotoisuutta ja luomutuotantoa Järvi-Suomen alueella uudella tuuppaushankkeella. Sen kohteena ovat alueen maatalousyrittäjät, ruokapalvelut sekä tuuppausten käytöstä ympäristötyössä kiinnostuneet tahot.
Kutsu webinaariin: Mikä toimii ruuan eri tarjontaketjuissa – mitkä ovat keskeiset ongelmat?9.5.2025 11:12:36 EEST | Kutsu
Pellervon taloustutkimus PTT, Luonnonvarakeskus ja REINU econ järjestävät 9.6. webinaarin, jossa tarkastellaan ruokaketjun rakenteita ja toimivuuteen vaikuttavia tekijöitä neljässä tarjontaketjussa: maito, liha, vilja sekä vihannekset ja hedelmät.
Pikakommentti: Nihkeä meno jatkuu asuntomarkkinoilla5.5.2025 08:40:24 EEST | Tiedote
Asuntomarkkinoiden nihkeä kehitys jatkui edelleen maaliskuussa, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa tuoreita tilastoja. Monet tekijät hidastavat yhä käänteen tuloa.
KUTSU: Millaisessa muutoksessa on maatalouden rahoitus – miten varmistetaan investointien rahoitus? Loppuseminaari 20.5. klo 13.0025.4.2025 11:54:42 EEST | Kutsu
Niin pankkien kuin maatalouden toimintaympäristö on muutoksessa ja samaan aikaan sääntely lisääntyy. Millaisia vaikutuksia tällä on maatalouden rahoitusasemaan erityisesti pankkirahoituksen näkökulmasta nyt ja tulevaisuudessa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme