Kotimainen pikamaksamisen ratkaisu lisäisi toimintavarmuutta ja kuluttajien valinnanvapautta
Suomalaisilla tulee olla käytössään edullisia, monipuolisia ja luotettavia maksutapoja, jotka toimivat turvallisesti myös poikkeustilanteissa. Reaaliaikaisiin tilisiirtoihin perustuva pikamaksuratkaisu lisäisi kykyämme hallita maksamisessa käytettyjä järjestelmiä ja tarjoaisi kuluttajille tervetulleen vaihtoehdon.

”Suomi tarvitsee enemmän vaihtoehtoja kaupan kassalla maksamiseen. Tämä tarve on entisestään vahvistunut geopoliittisen tilanteen kärjistyessä. On meidän kaikkien etu ja velvollisuus varmistaa, että maksamisen toimintavarmuus säilyy kotimaassamme”, totesi johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki puheessaan Suomen Pankin järjestämässä Maksufoorumi 2025 -tapahtumassa.
Suomen Pankki ja kansallinen vähittäismaksamisen kehittämistä edistävä yhteistyöelin maksuneuvosto ovat jo pitkään painottaneet maksamisen toimintavarmuutta ja vaihtoehtoisten maksutapojen merkitystä kriisinkestävyyden varmistamiseksi. Tavoitteena on kehittää sujuvia maksutapoja sekä kansalaisten että kaupan tarpeisiin. ”Parhaassa tapauksessa meillä voisi olla uusi tilipohjaiseen pikamaksamiseen nojaava maksutapa käytössämme hyvinkin nopealla aikataululla”, toteaa Välimäki.
Kotimainen pikamaksamisen ratkaisu vahvistaisi myös kansallista turvallisuutta varmistamalla, että arkaluontoiset taloudelliset tiedot suojataan Euroopan viranomaisten lainkäyttöpiirissä. Samalla se vähentäisi riskiä ulkoisille hybridivaikuttamisen ja taloudellisten pakotteiden aiheuttamille häiriöille ja näin lisäisi talouden toimintavarmuutta.
”Kotimaisen pikamaksamisen ratkaisun syntyminen edellyttää yhteistyötä kaikilta maksamisen arvoketjun osapuolilta. Tarvitsemme nyt rohkeitakin aloitteita ja ensimmäisen askeleen ottajia”, sanoo Välimäki puheessaan.
Maksufoorumin yhteydessä Suomen Pankki julkaisi artikkeleita maksamiseen liittyvistä ajankohtaisista teemoista.
Miten eurooppalaisen vähittäismaksamisen autonomiaa tulisi parantaa?
Yhteistyön merkitys korostuu kiristyneessä maailmantilanteessa
Suomalaisten menetykset maksuhuijauksissa ovat edelleen kasvaneet
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median palvelulinja / Medietjänst / Media Service
Puh:+358 9 183 2101media@bof.fiLinkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
ECB lanserar en tävling om utformningen av framtida eurosedlar15.7.2025 14:02:00 EEST | Pressmeddelande
Europeiska centralbanken (ECB) lanserade idag en offentlig tävling om utformningen av framtida eurosedlar – nästa steg i utformningsprocessen för eurosedlar.
EKP käynnistää uuden eurosetelisarjan suunnittelukilpailun15.7.2025 14:02:00 EEST | Tiedote
Euroopan keskuspankki (EKP) käynnisti tänään avoimen suunnittelukilpailun uuden eurosetelisarjan ulkoasusta. Kilpailu on seuraava vaihe eurosetelisarjan uudistuksessa.
ECB launches design contest for future euro banknotes15.7.2025 14:02:00 EEST | Press release
The European Central Bank (ECB) today launched a public contest for the design of future euro banknotes – the next step in the euro banknote redesign process.
Marja Nykänen utnämnd till medordförande i Finansiella stabilitetsrådets regionala konsultativa grupp för Europa1.7.2025 17:00:00 EEST | Pressmeddelande
Utnämningen stärker Finlands aktiva roll som främjare av global finansiell stabilitet.
Marja Nykänen nimitetty kansainvälisen rahoitusvakausneuvoston Euroopan alueellisen ryhmän toiseksi puheenjohtajaksi1.7.2025 17:00:00 EEST | Tiedote
Nimitys vahvistaa Suomen aktiivista roolia kansainvälisen rahoitusvakauden edistäjänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme