Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.

- Eduskunnassa käytiin eilen torstaina aloitteestani ajankohtaiskeskustelu liikkumattomuuden torjumiseksi ja liikunnan edistämiseksi. Haluan kiittää hyvästä keskustelusta ja yhteisestä tahdosta edistää suomalaisten liikkumista. On suotavaa, että löydämme eduskunnassa tämän kaltaisia puolueita yhdistäviä teemoja ja että nostamme niitä laajempaan pohdintaan, toteaa Saku Nikkanen.
Liikunnan ja liikkumisen myönteiset vaikutukset ovat kiistattomia. Jos ne voitaisiin tiivistää lääkekapseliksi, se olisi ylivertainen ihmelääke, jota kukaan ei uskoisi olevan olemassa. Me toki tiedämme, että tämä lääke on olemassa, mutta olemmeko valmiita ottamaan sen toden teolla käyttöön? kysyy Nikkanen.
- Liikkeen ja terveyden edistäminen ei ole vain liikuntapolitiikkaa. Se on mm. kaupunkisuunnittelua, terveyttä tukeviin valintoihin kannustamista sekä terveydenhuoltoa. Siksi sitä tulisi johtaa poikkihallinnollisesti. Jotta työ olisi mahdollisimman vaikuttavaa, tulisi tätä työtä edistää valtioneuvoston kansliasta käsin, painottaa Nikkanen.
- Lisäksi verovarojen käyttöä liikkumattomuuden torjumiseksi ja liikunnan edistämiseksi tulisi kasvattaa merkittävästi. Liikkumattomuuden torjuntaan voitaisiin sitoutua parlamentaarisesti yli hallituskausien ja yli puoluerajojen. Nykyisin panostukset ovat häpeällisen pienet, etenkin jos verrataan muihin Pohjoismaihin. Sekä julkiset että yksityiset investoinnit liikuntaan ovat Suomessa vähäisiä. Tämä on erityisen ongelmallista, koska olemme hyvinvointiyhteiskuntana sitoutuneet hoitamaan ihmiset sosiaali- ja terveyspalveluissa, jotka ovat huomattavasti kalliimpia kuin ennaltaehkäisevä liikunnan edistäminen, päättää Nikkanen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kumpula-Natri: Suomen Vasemmistoliiton linja pitäisi kuulla selkeämmin12.7.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri kritisoi Euroopan vasemmiston linjaa aseellisessa tuessa Ukrainalle. Hänen mukaansa aatteellinen vastustus puolustustuelle vaarantaa ihmishenkiä ja horjuttaa Euroopan turvallisuutta. Kumpula-Natri peräänkuuluttaa yhtenäistä EU-linjaa ja pitkäjänteistä tukea Ukrainalle Venäjän brutaalin hyökkäyssodan keskellä.
SDP:n Niina Malm: Vasemmistoliitolta realismi hukassa12.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm kommentoi Vasemmistoliiton viimeaikaisia talous- ja turvallisuuspoliittisia irtiottoja. Malm muistuttaa, että SDP on ollut keskeinen toimija Suomen turvallisuuden vahvistamisessa.
SDP:n Aki Lindén: Työttömyyden kasvu ja sosiaaliturvan leikkaukset rapauttavat luottamusta11.7.2025 15:38:06 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Aki Lindénin mukaan johtavat hallituspuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ovat hermostuneet SDP:n esitettyä perusteltua kritiikkiä hallituksen talouslinjasta. Tämä on näkynyt kiivaina vastakommentteina, jotka eivät muuta sitä tosiasiaa, että hallituksen talouspolitiikka on epäonnistumassa.
SDP:n Pia Viitanen: Perussuomalaiset pettivät lupauksensa11.7.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen, Pia Viitanen vastaa perussuomalaisten esittämään kritiikkiin ja muistuttaa, että hallituksen talouslinja on ollut tuhoisa.
SDP:n Riitta Mäkinen: Hallituksen vietävä valtionosuusuudistus maaliin10.7.2025 15:20:54 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen vaatii hallitukselta päättäväisyyttä kuntien valtionosuusuudistuksen loppuunsaattamisessa. Uudistus on hänen mukaansa välttämätön, jotta kuntien rahoitusjärjestelmä olisi oikeudenmukainen ja vastaisi nykyistä toimintaympäristöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme