Oma Häme aikoo luopua paperipostista lähivuosina – Suomi.fi -viestit otetaan käyttöön vaiheittain hyvinvointialueella
Lakimuutos kannustaa ihmisiä siirtymään sähköisen viranomaispostin vastaanottoon.

Kansalaisille ehdotetaan Suomi.fi-viestien käyttöönottoa 12. toukokuuta alkaen, kun he ovat tunnistautumassa vahvasti jonkun viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun. Muutoksen tavoitteena on kannustaa ihmisiä vastaanottamaan viranomaisposti ensisijaisesti sähköisesti paperipostin sijaan. Oma Hämeessä Suomi.fi-viestit otetaan käyttöön vaiheittain syksystä 2025 alkaen.
Suomi.fi-viestit on palvelu, jonka kautta viranomaiset lähettävät kirjeitä tietoturvallisesti. Viestejä pääsee lukemaan joko Suomi.fi-sovelluksella tai verkkopalvelussa osoitteessa suomi.fi/viestit. Palvelua käyttävät laajasti jo esimerkiksi poliisi, Verohallinto sekä monet kunnat, kaupungit ja seurakunnat. Monelle Suomi.fi-postilaatikkoon tulee tieto äänioikeudesta eri vaaleissa.
Myös Oma Häme ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön omassa toiminnassaan. Käyttöönotto tehdään vaiheittain loppuvuoden aikana, mistä viestitään erikseen ja tarkemmin syksyn aikana. Jatkossa tavoitteena on, että kaikki Oma Hämeeltä asiakkaille lähetettävä posti lähtee sähköisesti, mikäli asiakas on siihen antanut suostumuksen Suomi.fi-palvelun kautta. Sähköisesti lähetettävää postia voivat olla esimerkiksi ajanvaraukset ja niiden liitteenä olevat potilasohjeet, maksusitoumukset, kantelut, oikaisuvaatimukset ja tietopyynnöt.
Jatkossakin Oma Hämeen asiakkaan on mahdollisuus saada paperipostia, jos hänellä ei ole Suomi.fi -palvelu käytössä.
Näin saat Suomi.fi-viestit käyttöösi
Vuoden 2026 alusta viranomaisposti lähetetään sähköisiä asiointipalveluja käyttäville automaattisesti Suomi.fi-viestinä, ellei asiakas ole valinnut erikseen paperipostia toimitustavaksi. Suomi.fi-viestien käyttöönotto säästää aikaa sekä kansalaisilta että viranomaisilta, kun viestit kulkevat nopeasti ja varmasti oikealle vastaanottajalle. Samalla se vähentää paperipostin käsittelyyn liittyviä kustannuksia ja ympäristövaikutuksia.
Suomalaisia ohjataan jo nyt, ennen lakimuutosta, ottamaan Suomi.fi-viestit käyttöön. 12.5.2025 alkaen viestien käyttöönottoa ehdotetaan asiakkaalle, kun hän tunnistautuu jonkun viranomaisen sähköiseen palveluun.
Tunnistautuminen tapahtuu edelleen samalla tavalla pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai henkilökortilla, mutta tunnistautumisen yhteydessä näytetään uusi kysymys Suomi.fi-viestien käyttöönotosta, jos se ei ole asiakkaalla vielä käytössä.
• Ehdotus näytetään täysi-ikäisille, joilla Suomi.fi-viestit eivät vielä ole käytössä.
• Käyttöönotto vaatii sähköpostiosoitteen ilmoittamisen ja sen vahvistamisen tunnin sisällä.
• Voit hyväksyä ehdotuksen heti tai ohittaa sen ja jatkaa asiointia normaalisti.
• Palvelun voi ottaa käyttöön myös myöhemmin.
Jos asioit toisen henkilön tai yrityksen puolesta, Suomi.fi-viestien käyttöönottoehdotus koskee vain sinua henkilökohtaisesti. Katso tarkemmat ohjeet Digi- ja väestöviraston sivuilta
Oma Häme -sovellus ilmoittaa viranomaispostista
Asiakkaan kannattaa ottaa käyttöön myös Oma Häme -sovellus, jonne tulee automaattisesti ilmoitukset uusista Suomi.fi-viesteistä. Jos sovellus ei ole käytössä, herätteet tulevat asiakkaan antamaan, henkilökohtaiseen sähköpostiin.
Oma Häme -sovellus kannattaa ottaa käyttöön myös siksi, että sen kautta voi olla turvallisesti yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiseen chatin, digipolkujen tai videoyhteyden välityksellä. Sovelluksesta voi myös muun muassa tarkastella omia ajanvarauksiaan, laboratoriotuloksiaan sekä ammattilaisen kirjauksia.
Oma Häme kannustaa asiakkaitaan ottamaan jo nyt Oma Häme- sovelluksen ja Suomi.fi-viestit käyttöönsä. Joistakin hyvinvointialueen palveluista lähetetään jo sähköistä postia, mutta laajemmin Suomi.fi-palvelu otetaan käyttöön syksyn aikana.
Yhteyshenkilöt
Pia Vilkmanprojektipäällikkö
Puh:040 548 9716pia.vilkman@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Häme on julkaissut uudistuneen Hyvinvointisi tueksi -sivuston20.5.2025 09:00:38 EEST | Tiedote
Mistä sinä saat arkeesi hyvää oloa ja iloa?
Toimintakeskus Rivakka muuttaa elokuussa uusiin tiloihin Riihimäellä19.5.2025 13:49:31 EEST | Tiedote
Haapahuhdan koulun tiloihin siirtyy myös Vaahteran päivätoiminta Hausjärveltä.
Oma Häme menestyy valtakunnallisessa vertailussa – sote-palveluiden saatavuus on hyvä ja talouden suunta jatkuu oikeana16.5.2025 14:26:10 EEST | Tiedote
Kanta-Häme on kärkitasolla lääkäripalveluiden saatavuudessa ja asiakastyytyväisyys sosiaali- ja terveyspalveluissa on valtakunnallisesti hyvällä tasolla.
Riihikodin työntekijä Arja Augustin palkittiin Etelä-Hämeen Vuoden sairaanhoitajana16.5.2025 12:18:07 EEST | Tiedote
Palkinnon jakoi Etelä-Hämeen sairaanhoitajat ry. Augustin palkittiin kehitysmyönteisyydestä ja sydämellisestä ja ammattitoisesta työotteestaan.
Aluehallitus hyväksyi osaltaan kiinteistökaupat Hämeenlinnan ja Riihimäen kaupunkien kanssa12.5.2025 19:17:44 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsitteli myös talousasioita sekä integraatiovaliokunnan jatkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme