Jyväskylän yliopisto

Generatiivista tekoälyä halutaan hyödyntää ohjelmistotuotannon tehostamisessa – Jyväskylän yliopiston hanke sai 840 000 euron rahoituksen

Jaa

Jyväskylän yliopisto on saanut Business Finlandilta 840 000 euron rahoituksen hankkeelle, jonka tavoitteena on tutkia generatiivisen tekoälyn mahdollisuuksia ohjelmistokehitysprosessien tehokkuuden ja ohjelmistotuotteiden laadun parantamisessa. Konsortiohankkeessa on mukana viisi suomalaista yritystä sekä useita ulkomaisia toimijoita. Hankkeen kokonaisrahoitus on 1,2 miljoonaa euroa, josta 30 % on yliopiston omaa rahoitusta.

Tommi MIkkonen nojaa rennosti seinään kädet puuskassa ja hymyilee
Professori Tommi Mikkonen johtaa tekoälyn hyödyntämistä ohjelmistotuotannossa tutkivaa hanketta, joka sai Business Finlandilta 840 000 euron rahoituksen. Petteri Kivimäki Jyväskylän yliopisto

Business Finland on myöntänyt Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnalle yhteensä 840 000 euron rahoituksen Generative AI for the Software Development Life Cycle -nimiselle hankkeelle. Hankkeen tavoitteena on tutkia generatiivisen tekoälyn hyödyntämistä ohjelmistotyössä koko ohjelmistojen elinkaaren matkalta.

Konsortiohankkeessa on mukana Jyväskylän yliopiston lisäksi viisi Suomessa toimivaa yritystä. 

Hankkeen kokonaisrahoitus Suomessa on yli kuusi miljoonaa euroa. Jyväskylän yliopiston osuus budjetista on 1,2 miljoonaa euroa, josta 30 % on omarahoitusta. Konsortiossa on lisäksi mukana useita ulkomaisia toimijoita.

Hanketta Jyväskylässä johtava professori Tommi Mikkonen kertoo, että hankkeen päätavoitteena on lisätä ohjelmistokehitysprosessien tehokkuutta ja parantaa ohjelmistotuotteiden laatua.

”Suuria kielimalleja pystytään hyödyntämään tehokkaasti kaikissa ohjelmistokehityksen elinkaaren vaiheissa aina suunnittelusta ja kehityksestä ohjelmiston testaamiseen ja ylläpitoon. Meidän tavoitteemme on projektissa myös kehittää räätälöityjä tekoälymalleja ja työkaluja, jotka tukevat koko ohjelmistokehitysprosessia”, Mikkonen kuvailee.

Tutkimushankkeessa mukana olevien yritysten on tarkoitus ottaa tutkimustulokset suoraan käyttöön osana omaa liiketoimintaansa.

Suuret kielimallit voivat tukea ohjelmistokehitystä tehokkaasti jopa vähäisellä tehtäväkohtaisella koulutuksella, mutta niiden käyttö on edelleen kokeellista ja siihen liittyy myös riskejä ja haasteita.

”Hankkeessa on tarkoitus keskittyä tutkimaan myös haasteita, jotka liittyvät tekoälymallien tietosuojaan ja oikeudellisiin kysymyksiin, ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen, luotettavuuteen sekä tekoälyn koulutusmateriaalien tuottamiin vääristymiin”, Mikkonen kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tommi MIkkonen nojaa rennosti seinään kädet puuskassa ja hymyilee
Professori Tommi Mikkonen johtaa tekoälyn hyödyntämistä ohjelmistotuotannossa tutkivaa hanketta, joka sai Business Finlandilta 840 000 euron rahoituksen.
Petteri Kivimäki Jyväskylän yliopisto
Lataa
Tommi Mikkonen nojaa rennosti seinään katse kohti kameraa.
Petteri Kivimäki Jyväskylän yliopisto
Lataa

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Tutkijat selvittivät maapallon äänien erot urbaanissa ja luonnollisessa ympäristössä9.7.2025 12:05:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt yli sata vuotta ääntä ympäri maailman ja selvittänyt, miten maapallon äänimaisema eroaa kaupungeissa ja luonnollisen ympäristön välillä. Samalla selvitettiin äänimaiseman vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Arvostetussa Nature Ecology & Evolution –julkaisusarjassa julkaistu tutkimus paljastaa, etteivät kaupungeissa asuvien ihmisten äänimaisemien rytmit ole yhtä ennustettavia kuin luonnossa elävien eläinten

Sivistys elää ja etsii muotoaan – Jyväskylän Kesän 2025 puheohjelma avasi keskustelun tulevaisuuden sivistyksestä8.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

70-vuotta täyttäneen Jyväskylän Kesän vuoden 2025 puheohjelma toi sivistyksen teeman monipuolisesti esiin viidessä eri tilaisuudessa, joissa pureuduttiin muun muassa ajattelun taitoon, koulutuksen saavutettavuuteen ja kulutuskulttuurin kriittiseen tarkasteluun. Puheohjelmien tallenteet ovat katsottavissa Jyväskylän Kesän verkkosivuilla ja Yle Areenassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye