Marko Annalan neljäs romaani Ylva syntyi vuorovaikutuksessa kolmen taiteilijan välillä – "Tätä oli todella mukava tehdä!"
23.6.2025 11:57:32 EEST | Like Kustannus | Tiedote
Marko Annalan elokuussa julkaistava romaani Ylva kuvaa kipeän kauniisti elämän ja kuoleman kysymyksiä, taiteen voimaa ja ihmisen suhdetta luontoon ja itseensä. Maagisen realismin sävyttämä, näyttävästi kuvitettu teos vie lukijansa 1980-luvun lopun Norjaan eikä pelkää katsoa pimeyttä silmiin.

– Sain alkusysäyksen kirjaan tajutessani, että monien rock- ja metallibändien alkuajoilta ei juuri löydy naisia aktiivisina tekijöinä. Seuraan somessa sekä punkin että metallin historiaa muistelevia tilejä, ja naisten puuttuminen aikalaiskuvauksissa on pistänyt silmään. Halusin Ylvassa antaa äänen naiselle muuten niin miesvaltaiseksi koetussa lajityypissä. Olin myös kirjoittanut kolme romaania, joissa kertoja on keski-ikäinen mies. Nyt kirjoitin toiseksi kertojaksi teini-ikäisen tytön haastaakseni itseäni kirjailijana. Romaanissa myös yhdistyy kaksi suurta rakkauttani: musiikki ja kuvataiteet, Annala sanoo.
Ylvassa vaimonsa menettänyt tunnettu kuvataiteilija Konrad vetäytyy yksinäisyyteen ikimetsän keskelle luomaan viimeistä teostaan. Toisaalla yläkouluikäinen Ylva on kokenut suuren tragedian ja etsii sielunkumppaniaan äärimetalliin viehtyneestä nuorukaisesta.
Nuoren naispäähenkilön nahkoihin meneminen vaati uutta otetta kirjoittamiseen, ja muutenkin Ylvan tekoprosessi oli erilainen kuin romaaneilla yleensä. Kun Annala sai idean, että kirjan toinen päähenkilö Konrad lähtee maalaamaan viimeistä teostaan, hän keksi, että tuo teos voisi olla myös oikeasti olemassa. Annala otti yhteyttä Petri Ala-Maunukseen, yhteen tämän hetken tunnetuimmista nykytaiteilijoista. Idea seurasi toista, ja nyt romaanin kansi on myös kuusimetrinen, kolmiosainen taideteos. Lisäksi jokaisen luvun alku on kuvitettu: Konradin luvut ovat Ala-Maunuksen ja Ylvan luvut Marko Annalan tyttären Iita Annalan käsialaa.
– Olin jo pitkään toivonut pääseväni tekemään Petri Ala-Maunuksen kanssa jotain yhteistä, ja olin suuresti otettu, että hän heittäytyi Konradin asemaan toisena teoksen kuvittajana. Vanhimmat lapseni puolestaan ovat jo teini-ikäisiä, joten heidän kanssaan en pääse enää pelaamaan keinupalloa, ja siksipä minulle on ollut tärkeää puuhata heidän kanssaan kaikkea, mitä he vielä haluavatkaan isän kanssa tehdä. Olen ihaillut tyttäreni Iitan piirustuksia ja maalauksia, joten oli todella luontevaa pyytää häntä kuvittamaan Ylvan osuutta teoksesta, Annala kertoo.
Molemmat kuvittajat tulivat mukaan projektiin hyvin varhaisessa vaiheessa ja myös kommentoivat tekstiä kuvitusten näkökulmasta. Jos teksti ei synnyttänyt inspiraatiota kuvitukseen, kuvittajat mainitsivat asiasta Annalalle. Tekstistä käytiin keskusteluja, joiden pohjalta Annala kirjoitti osia uudelleen.
– Tämä oli hyvin vuorovaikutteinen kirjoitusprosessi, jota oli todella mukava tehdä. Kirjoittajan työ on usein yksinäistä, mutta tässä projektissa mukana oli minun lisäkseni kaksi muutakin henkilöä, jotka seurasivat ja kommentoivat tekstin etenemistä ns. reaaliajassa, Annala kuvaa.
Marko Annala on metalliyhtye Mokoman keulakuvana tunnettu artisti ja kirjailija, jolta on aiemmin ilmestynyt kolme kiitettyä romaania, Värityskirja (2017), Paasto (2018) ja Kuutio (2020). Annalalle on myönnetty Tiiliskivi-palkinto ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto, ja Värityskirja oli ehdolla myös Vuoden rockteko -palkinnon saajaksi.
Ylva julkaistaan 8.8.2025.
Sähkö- ja äänikirja julkaistaan 25.12.2025. Kirjailija lukee äänikirjan itse.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus,
musiikki & populaarikulttuuri
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Palkittu tietokirjailija Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa – uusin teos Valkosaari on huikean jännittävää jatkoa rakastetulle Naparetki-kirjalle1.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Bea Uusma, tuplasti August-palkittu tietokirjailija, tekee sen taas – Valkosaari on huikea tarina intohimosta, pakkomielteestä ja pohjoisen tutkimusmatkailun vaarallisesta historiasta. Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa ja esiintyy Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.
Kuusamosta maailmalle – Zero Nine raivasi tietä suomalaiselle metallille ja soitti jo 1980–90-luvulla Ozzy Osbournen, AC/DC:n ja Scorpionsin kanssa12.8.2026 13:44:41 EEST | Tiedote
Suomea pidetään raskaan musiikin suurvaltana, mutta jo ennen kansainvälistä metallibuumia oli yksi yhtye, joka raivasi tietä muille. Tero Karjalaisen kirjoittama Zero Nine kertoo Kuusamosta ponnistaneen rockyhtyeen koko tarinan ensimmäisistä keikoista kansainvälisille areenoille.
Tommi Liimatta päätti kirjoittaa "asemadekkarin" – Verta valkokankaalla on ilkikurinen romaani kunnollisesta perheenisästä, pienistä teoista ja odottamattomista seurauksista7.7.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Verta valkokankaalla on Tommi Liimatan yhdestoista romaani ja kertoo Hyytjärven suljetulla rautatieasemalla vuosittain järjestettävästä kauhuelokuvafestivaalista sekä eräästä lapsiperheestä, joka muuttaa maalle.
Tuntuuko elämä uuvuttavalta? Ratkaisu voi löytyä motivaatiotuntemuksesta26.6.2026 10:24:22 EEST | Tiedote
Palkittujen motivaatiovalmentajien Marjaana Herlevin ja Leena Ståhlbergin uutuusteos Tunnista motiivisi auttaa ymmärtämään, minkälaiset asiat ruokkivat jokaisen yksilöllistä motivaatiota ja tekevät elämästä mielekkään.
Kulttikirjailijan dark romance -teos sarjamurhaajasta, jolla on moraalinen kompassi23.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu, kun kostoa janoava nainen rakastuu sarjamurhaajaa saalistavaan FBI-agenttiin? Alkaa kissa ja hiiri -leikki, jolla on yllättävä loppu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

