VR on lisännyt junavuoroja kesän tapahtumiin – matkusta rennosti junalla kesän parhaimpiin hetkiin
VR lisännyt kesätapahtumien yhteyteen junavuoroja, joiden kyydissä voi matkustaa rennosti luomaan kesän parhaita muistoja. Vuoroja on lisätty erityisesti suurempien tapahtumien myöhäisillan paluuliikenteeseen.

Kesän parhaiden hetkien junamatkat ovat saatavilla VR:n myyntikanavissa. Ylimääräisenä ajettavat junavuorot sekä vuorot, joissa on järjestetty erityisohjelmaa, on lisätty vr.fi:n matkahakuun violetilla Lisäjuna-merkinnällä.
”Junamatka voi olla jo itsessään olennainen osa mahtavaa elämystä. Tänä vuonna olemme tuoneet myyntiin yhä monipuolisempia vuoroja asiakkaidemme iloksi, kuten pilottimielessä myöhäisillan lisävuorot Turun Logomosta Helsinkiin ja Tampereelle tapahtumien yhteyteen. Menomatkalla voi nauttia esimerkiksi uudistetun Ekstra Rento -luokan tunnelmasta, eikä Logomosta tarvitse ottaa montaa askelta päästäkseen päivän päätteeksi paluujunan kyytiin,” kertoo VR:n kaukoliikenteen myynti- ja hinnoittelujohtaja Antti Karjalainen.
Musiikin ystäviä hemmotellaan myös muualla Suomessa. Esimerkiksi torstaina 12.6. Helsingistä Turkuun Rockfesteille kulkevassa IC 951 -junassa on festivaalin tyyliin sopivaa erityisohjelmaa. Pori Jazzien pääkonserttipäivinä Tampereelta Poriin klo 12:11 lähtevissä junissa voi vaihtaa festivaalirannekkeen jo matkan aikana, ja lauantaina 19.7. Poriin kulkevassa IC 165 -junassa voi nauttia livemusiikista ravintolavaunussa.
Lisävuoroissa on huomioitu myös muun muassa Huuhkajien ottelut Olympiastadionilla, ja elokuussa Tampereella pelattavien koripallon EM-kilpailujen lisäjunat ovat jo myynnissä. Olemme lisänneet kapasiteettia Mikkelin Jukolan viestin kävijöitä varten kesäkuulle junavuoroillemme.
Lähiliikenteessä tullaan lisäämään junavuoroja Iron Maidenin ja Guns N’Rosesin keikoille sekä Tammerfestin ja Kotkan Meripäivien kävijöille.
Kulttuuria, urheilua ja luontokohteita – junalla saavutettavasti ympäri Suomen
Pysähdymme tänäkin vuonna Hillosensalmen seisakkeella, josta matka jatkuu vaivattomasti bussikuljetuksella Repoveden kansallispuistoon. Lisätietoja Repovedelle matkustamisesta sekä muista luontokohteista, joissa on helppo vierailla ilman autoa, löytyy täältä: Luontoon junalla - VR.
Yöjunalla pääsee myös kesällä kätevästi pohjoisen hiihtokohteisiin patikoimaan ja ulkoilemaan. Yöjunien matkatavaravaunussa kulkee mukana myös esimerkiksi maastopyörä.
Kaikki kesän junavuorot näet osoitteesta vr.fi tai VR Matkalla -sovelluksesta. Kaikki lisä- ja tapahtumajunavuorot on koottu tänne: Junalla tapahtumiin - VR. Sivustoa päivitetään ympäri vuoden. Kaukoliikenteen päiväjunavuorot ovat myynnissä 13.12.2025 asti ja yöjunat jopa 28.3.2026 asti.
Junaliput muun muassa näihin kesätapahtumien lisävuoroihin ovat jo myynnissä:
- Ti 3.6. Duran Duran Tampereen Nokia Areenalla: 3.6. IC 188 Tampere-Helsinki klo 23:59 ja 4.6. IC 616 Tampere-Turku klo 0:20
- Ti 3.6. Dream Theater Turun Logomossa: IC 615 Turku-Tampere klo 23:20 ja IC 614 Turku-Helsinki klo 23:00
- Pe 6.6 - su 8.6. Kesärauha Turun Satamassa: Su 8.6 IC 640 Turku Satama-Helsinki klo 23:22
- To 12.6–la 14.6. Rockfest Turussa:
- Erikoisohjelma-juna: to 12.6. IC 951 Helsinki-Turku klo 11:35
- Turku-Helsinki: pe 13.6. IC 666 klo 2:30, la 14.6. IC 666 klo 2:45, su 15.6. IC 662 klo 1:35 ja su 15.6. IC 666 klo 2:45
- Turku-Tampere: la 14.6. IC 613 klo 2:53, su 15.6. IC 611 klo 1:30 ja su 15.6. S 613 klo 2:53
- La 14.6 - su 15.6 Radio Nova -festivaali Tampereella: Su 15.6 IC 602 Tampere-Helsinki klo 2:10
- Ma 16.6 Iron Maiden Olympiastadionilla:
- 17.6 IC 619 Helsinki-Tampere klo 0:55
- 17.6 IC 617 Helsinki-Turku klo 0:50
- 17.6 IC 621 Helsinki-Lappeenranta klo 0:30
- To 26.6 - la 28.6 Provinssi Seinäjoella;
- Pe 27.6 IC 646 Seinäjoki-Tampere klo 3:30 ja IC 654 Seinäjoki-Vaasa klo 3:10
- La 28.6 IC 646 Seinäjoki-Tampere klo 3:30 ja IC 654 Seinäjoki-Vaasa klo 3:10
- Su 29.6 IC 646 Seinäjoki-Tampere klo 3:13 ja C 654 Seinäjoki-Vaasa klo 3:10
- Pe 4.7- su 6.7. Ruisrock Turussa: Ma 7.7 IC 601 Turku-Tampere klo 2:10
- To 17.7- su 20.7 Pori Jazz pääviikonloppu, Porissa:
- pe 18.7. IC 606 Pori-Tampere klo 1:22 ja la 19.7. IC 608 Pori-Tampere klo 0:55
- la 19.7. IC 165 Helsinki-Pori klo 8:00
- su 20.7. IC 610 Pori-Helsinki klo 0:55
- Rannekkeenvaihto junissa välillä Tampere-Pori:
- to 17.7. IC 465
- pe 18.7. IC 465
- la 19.7. IC 165
- (to 17.7 ja 18.7 IC 465 sekä la 19.7 165, Tampere-Pori välillä).
- Pe 18.7- su 20.7 Ilosaarirock Joensuussa: Ma 21.7 IC 648 Joensuu-Helsinki klo 1:02
Kesälle tulossa myyntiin lisäjunavuoroja vielä muun muassa seuraavien tapahtumien yhteyteen:
- Kotkan Meripäivät, Kotka
- Katri Helena, Helsingin Olympiastadion
- Glow Festival, Tampere
- Blockfest, Tampere
Yhteyshenkilöt
VR Mediadesk
Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2024 kyydissämme tehtiin 15,3 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa Suomessa ja kuljetimme rautateitse 23,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 294,7 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 8 400 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
VR myynyt kolme asemakiinteistöään – tilaa uusille palveluille ja kehitykselle26.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
VR on myynyt asemakiinteistöt Parkanossa, Kotkassa ja Jokelassa osana strategiaansa, jonka tavoitteena on keskittyä entistä vahvemmin ydinliiketoimintaan. Asemakiinteistöistä luopuminen on osa VR:n valmistautumista raideliikenteen kilpailun lisääntymiseen. Tilat tarjoavat kunnille ja muille toimijoille uusia mahdollisuuksia kehittää asemanseudun palveluita ja vetovoimaa.
Jonna Juslin on nimitetty VR:n yhteiskuntasuhteista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi25.6.2025 15:42:55 EEST | Tiedote
Jonna Juslin (OTM, varatuomari) on toiminut VR:n yhteiskuntasuhteista ja vastuullisuudesta vastaavana johtajana ja marraskuusta 2024 alkaen väliaikaisesti myös viestintäjohtajana. Nyt Jonna Juslinin viestintäjohtajan tehtävä on vakinaistettu ja hänet on nimitetty yhteiskuntasuhteista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 1.7.2025 alkaen.
Pohjolan Liikenne palaa pohjoiseen ja ostaa oululaisen Oubusin18.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Pohjolan Liikenne ja Oulussa toimiva Oubus ovat sopineet yrityskaupasta. Kaupassa Oubusin toiminta siirtyy kokonaisuudessaan Pohjolan Liikenteelle sisältäen henkilöstön, kaluston ja liikennöintisopimukset. Kauppa tuo Pohjolan Liikenteen takaisin juurilleen Pohjois-Suomeen.
Kesän lomamatkustus käynnistyy juhannuksena – junissa on vielä hyvin tilaa17.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Juhannuksen menoliikenne on vilkkaimmillaan junissa torstaina. VR odottaa koko kesälle kasvavia matkustajamääriä. Etenkin kesän yöjunien suosio on kasvussa.
Pendolino Plus -junaliikenne Helsingistä Turkuun käynnistyy marraskuussa – liput ovat myynnissä nyt12.6.2025 09:56:36 EEST | Tiedote
Pendolino Plus -juna aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun marraskuussa. Liput ovat nyt saatavilla VR Matkalla -sovelluksessa tai osoitteessa www.vr.fi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme