Poikkeuksellinen kevät enteilee laadultaan erinomaista perunasatoa
6.6.2025 09:22:06 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Varhaisperuna on yksi niistä harvoista ruuista, jonka suomalaiset tunnistavat pelkästä tuoksusta. Tämä raikkaan makea ja voin kera höyryävä makuherkku kuuluu olennaisesti suomalaiseen kesään. Varhaisperunan istutukset alkoivat tänä keväänä poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun alussa. Sääolot olivat tuolloin suotuisat. Kevään viileämpi jakso pääsiäisen jälkeen hidasti kasvua, mutta varhaisperunan sato etenee silti normaalissa aikataulussa.

Perunantuottaja Pontus Franzén arvioi, että poikkeuksellisen pitkä ja tasaisen viileä kasvukausi enteilee tänä vuonna varhaisperunalle erityisen hyvää laatua.
– Tällaiset olosuhteet antavat odottaa erinomaista makua ja rakennetta. Toki paikalliset sääolot voivat aiheuttaa jonkin verran satovaihteluita, Franzén kertoo.
Ensimmäiset perunat nostettiin tuttuun tapaan Varsinais-Suomen rannikko- ja saaristoalueilta, ja kesäkuun alussa nostoja aloitetaan jo laajasti eri puolilla maata,
Mistä tietää, että kyseessä on aito suomalainen varhaisperuna?
Aidon suomalaisen varhaisperunan tunnistaa siitä, että sen kuori on ohut ja irtoaa helposti, jopa pelkällä sormella pyyhkäisemällä. Maku on makea, raikas ja mieto, suutuntuma täyteläinen ja napakka; toisin kuin ulkomaisissa perunoissa, jotka voivat olla kitkerämpiä ja vetisiä. Lisäksi alkuperämerkintä paljastaa paljon: aidossa suomalaisessa varhaisperunassa lukee selvästi ”Suomi” tai pakkauksessa on näkyvillä tuottajan nimi.
Varhaisperuna on aito tuoretuote, ja se on parhaimmillaan silloin, kun se on nostettu samana päivänä, kun se päätyy keittiöön.
- Kotimainen varhaispottu tarjoaa makuelämyksen, jota ei voi korvata tuontiperunalla. Kaupassa kannattaa rohkeasti kysyä perunan alkuperästä ja kannustaa kauppiasta hankkimaan laariin suomalaisia, laadukkaita varhaisperunoita. Tuore peruna menee varmasti kaupaksi ja herkkusuut kiittävät, lupaa ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen MTK:sta.
Faktaa suomalaisesta varhaisperunasta:
- Varhaisperunaa viljellään Suomessa noin 700-800 hehtaarin alalla vuosittain.
- Lounais-Suomi ja Ahvenanmaa aloittavat sadonkorjuun ensimmäisinä.
- Hinta vaihtelee tarjonnan ja sään mukaan. Kevään ensipotut ovat monelle pieni luksus.
- Suomalaiset varhaisperunan tuottajat ovat poikkeuksellisen taitavia kasvattamaan perunaa alkukevään haastavissa oloissa ja suojaamaan sadon keväthalloilta.
Varhaisperunatilaisuuksia Varsinais-Suomessa:
• Perunafestivaali De Vita Päron Nauvossa 14.6.2025
• Silli ja uussi peruni -tapahtuma Röölässä 14.6.2025
• Neitsytperunafestivaali Turussa 13–14.6.2025
• Varhaisperunapäivä, Turun Ruokaviikot, 15.6.2025
Kurkkaa myös varhaisperunareseptit täydelliseen makuelämykseen: https://www.mtk.fi/-/varhaisperunat_21
Lisätietoja:
Pontus Franzén, perunantuottaja, Nauvo, MTK-Varsinais-Suomen varhaisperunatoimikunnan puheenjohtaja, 040 565 6921
Heidi Siivonen, ruokamarkkina-asiantuntija, MTK, 040 568 8802
Antti Lavonen, asiantuntija, peruna, MTK, 040 558 0512
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Pohjoismaisten metsänomistajien yhteinen ääni vahvistuu NSF:n juhlavuonna4.9.2026 11:35:26 EEST | Tiedote
Pohjoismaisten metsänomistajien yhteistyöjärjestö Nordic Family Forestry Alliance (NSF) kokoontui vuosikokoukseen Norjassa. Tämän vuoden kokous oli erityinen, sillä NSF täyttää jo 80 vuotta.
MTK ja SLC komissaari Várhelyille: EU:n palkittava ennaltaehkäisyä ja varmistettava reilu kilpailu3.9.2026 14:54:19 EEST | Tiedote
MTK ja SLC tapasivat terveys- ja eläinten hyvinvoinnista vastaavan EU-komissaarin Olivér Várhelyin tämän Suomen-vierailun yhteydessä. Järjestöt korostivat tapaamisessa, että Euroopan eläinterveyttä, eläinten hyvinvointia ja ruokaturvaa voidaan kehittää tehokkaimmin ennaltaehkäisyn kautta. EU:n on varmistettava tasapuoliset pelisäännöt tuontituotteille.
MTK kiittää, että hallitus ottaa ASF-kriisin torjunnan vakavasti1.9.2026 21:54:52 EEST | Tiedote
MTK pitää erittäin tärkeänä, että hallitus budjettiriihensä yhteydessä vakuutti sitoutuneensa Afrikkalaisen sikaruton (ASF) nopeaan torjuntaan ja varaavansa siihen riittävät resurssit. Taudin tehokas torjunta on välttämätöntä kotimaisen ruoantuotannon, eläinterveyden sekä laajasti suomalaisten normaalin arjen turvaamiseen. ASF-kriisin vaikutukset eivät rajaudu vain sikatalouteen.
Oikeudellinen arvio: Suomella on merkittävä liikkumavara ennallistamisasetuksen toimeenpanossa31.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen ei tarvitse tyytyä ennallistamisasetuksen tiukimpaan mahdolliseen tulkintaan, toteaa tuore oikeudellinen arvio. Sen mukaan kansallista liikkumavaraa on ja sitä voidaan hyödyntää laajasti ilman, että Suomi vaarantaa EU-oikeuden velvoitteiden toteutumisen.
Metsäalan järjestöjen viesti hallitukselle: Metsänhoidon tuet ovat investointi Suomen metsien kasvuun ja tulevaisuuteen27.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Puuntuotannon tuet lisäävät metsänhoitotöitä, vahvistavat metsäteollisuuden tulevaa puunsaantia ja palauttavat huomattavan osan niihin käytetyistä varoista takaisin valtiolle. Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys osoittaa, että tukien lisäämiselle on vahvat yhteiskunnalliset ja taloudelliset perusteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme