Huuhkajat ja Helmarit taisteluun nettikiusaamista vastaan – taustalla tuoreen selvityksen surulliset tulokset
3.6.2025 14:50:00 EEST | Suomen Palloliitto | Tiedote
Suomen miesten ja naisten jalkapallomaajoukkueet ovat mukana Pallo on sulla -kampanjassa, joka pyrkii lisäämään tietoisuutta nettikiusaamisesta ja muistuttaa vastuusta, joka erityisesti aikuisilla on kiusaamisen kitkemisessä. Palloliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Elisan yhdessä käynnistämä kampanja perustuu tuoreeseen selvitykseen, jonka mukaan liki 80 % nuorista on nähnyt toisen nuoren kiusaamista netissä.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton tekemä ja tietoliikenneyritys Elisan mahdollistama nettikiusaamiskysely toteutettiin vuodenvaihteessa 2025 ja siihen vastasi noin 6000 13-18-vuotiasta suomalaisnuorta. Selvityksen mukaan liki 80 % lapsista ja nuorista on nähnyt muihin nuoriin kohdistuvaa kiusaamista netissä. 25 % on nähnyt netissä vakavaa väkivaltaa sisältäviä kiusaamisvideoita, joissa toista nuorta esimerkiksi pahoinpidellään.
– Vain pieni osa nuorista kertoo puuttuvansa kiusaamiseen, pääasiallisesti koska kiusaajalle ei tule teoistaan juuri mitään seurauksia. Moni nuori uskoo silti, että heillä itsellään on mahdollisuus vaikuttaa nettikiusaamisen vähentämiseen. Meillä aikuisilla on kuitenkin suurin vastuu tilanteen parantamisesta. On äärimmäisen tärkeää vahvistaa nuorten luottamusta siitä, että me aikuiset emme jätä heitä yksin ratkaisemaan kiusaamistilanteita, Paula Aalto Mannerheimin Lastensuojeluliitosta sanoo.
Palloliitolla on liki 130 000 junnuharrastajaa, joista iso osa viettää myös aikaa netissä ja somessa.
– Kiusaaminen on niin iso ongelma, että kaikkien yhteiskunnan toimijoiden on osallistuttava sen ratkaisemiseen. Tulemme kommunikoimaan aiheesta laajasti vanhemmille sekä myös valmentajille, jakaen tietoa siitä, miten nuoria voi kannustaa kertomaan kiusaamisesta ja myös tarjoamaan heille tietoa auttavista tahoista. Joukkueita myös rohkaistaan miettimään yhdessä hyviä tapoja kannustaa kavereita, Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttunen kertoo.
Elisa on tehnyt pitkään yhteistyötä sekä Palloliiton että MLL:n kanssa nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kampanja on osa yrityksen vuonna 2024 käynnistämää lasten ja nuorten digihyvinvoinnin hanketta.
– Kampanja on hieno osoitus siitä, miten voimme yhdessä merkittävien kumppaneidemme kanssa yhdistää voimamme ja tuoda tärkeälle aiheelle näkyvyyttä. Haluamme edistää fiksuja tapoja käyttää älylaitteita ja siihen kuuluu olennaisena osana kunnioittava käyttäytyminen muita kohtaan, lasten ja nuorten digihyvinvoinnin hankkeesta vastaava Laura Hyle Elisalta sanoo.
Pallo on sulla -kampanja näkyy kesän aikana sekä Huuhkajien peleissä, tapahtumatoreilla sekä sosiaalisessa mediassa. Kampanjan lanseeraus tapahtui 3.6. Huuhkajien lehdistötilaisuudessa, johon pelaajat saapuivat kampanjaa tukevat paidat päällään. Lisätietoja nettikiusaamisesta ja kampanjakokonaisuudesta elisa.fi/palloonsulla
Lisätietoja:
Palloliitto: Timo Huttunen, seurapalvelujohtaja p. +358 408 235 270, timo.huttunen@palloliitto.fi
MLL: Paula Aalto, Kehittämispäällikkö, lasten ja nuorten osallisuus p. +358 (0)50 309 6229, paula.aalto@mll.fi
Elisa: Mediadesk, p. 050 305 1605, mediadesk@elisa.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Kutsu: Huuhkajien ja Pikkuhuuhkajien joukkueet julkistetaan keskiviikkona 16.9.9.9.2026 16:35:01 EEST | Tiedote
Huuhkajat kohtaa syys-lokakuussa UEFA Nations Leaguessa San Marinon, Valko-Venäjän kahdesti ja Albanian. Pikkuhuuhkajien EM-karsintojen lohkovaihe huipentuu otteluihin Espanjaa, Romaniaa ja Kosovoa vastaan.
Suomen Cupin finaalien mediapaketti 20264.9.2026 14:05:07 EEST | Tiedote
Suomen Cup huipentuu 4.–6.9. Tammelan Stadionilla järjestettävään Superviikonloppuun.
Dennis Neudahm Huuhkajien maalivahtivalmentajaksi3.9.2026 15:12:58 EEST | Tiedote
FC Nürnbergin maalivahtivalmentaja Dennis Neudahm liittyy Huuhkajien valmennusryhmään.
Huuhkajien otteluissa kerätään tukea ukrainalaisille – UYS ja Suomen Palloliitto yhteistyöhön3.9.2026 12:08:42 EEST | Tiedote
Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry (UYS) ja Suomen Palloliitto aloittavat yhteistyön, jonka avulla kerätään tukea ukrainalaisille. Yhteistyö käynnistyy Huuhkajien syksyn UEFA Nations League -kotiotteluissa.
Akkreditointi Huuhkajien UEFA Nations League -otteluihin (26.9.–6.10.)28.8.2026 16:35:28 EEST | Tiedote
Suomi pelaa Nations Leaguen C-liigassa, jossa se kohtaa San Marinon, Albanian ja Valko-Venäjän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
