SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Kuihtuvalle elinkeinolle jälleen lisää tukea – turkistarhaus on kiellettävä hallitusti

3.6.2025 13:02:48 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

– Hallituksen toisessa lisätalousarviossa annetaan jälleen miljoonatuet turkistarhaajille. Tuet toki perustuvat lakiin, mutta eikö kuihtuvan elinkeinon tukemiseen näy loppua, kysyy SDP:n kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan vastaava Piritta Rantanen.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Koronapandemian aikaan turkistarhausta tuettiin yli 30 miljoonalla eurolla. Lintuinfluenssan takia vuonna 2023 lopetettavaksi määrätyistä turkiseläimistä maksettiin korvauksia yli 50 miljoonaa euroa. Tarhojen bioturvallisuuden parantamiseksi maatalouden investointituen haku avattiin uudelleen myös turkistarhaajille.

– Hallitus varautuu nyt maksamaan lintuinfluenssan takia määrätyistä eläintenpitokielloista tuotannonmenetyskorvauksia. Lisätalousarviossa turkistarhaajille varattu 1,6 miljoonan euron korvaus osoittaa jälleen, että ala on kriisissä ja veronmaksajien jatkuvan tuen tarpeessa, Rantanen toteaa.

SDP on jo pitkään vaatinut turkistarhauksen hallittua alasajoa sekä terveysturvallisuuden, talouden että eläinten hyvinvoinnin nimissä. SDP katsoo, että turkistarhaus on kiellettävä Suomessa siirtymäajalla ja valtion tuettava yrittäjien kouluttautumista uudelle alalle.

– Olen pitänyt myös tarhaajayrittäjien kannalta oikeudenmukaista ja hallittua siirtymää esillä mm. kirjallisessa kysymyksessä, kun vaadin jo keväällä 2024 hallitukselta tekoja ja toimia, ettei syksyn 2023 kaltainen kriisitilanne toistuisi enää turkistarhoilla, Rantanen kertoo.

Ruotsissa turkistarhaus päättyy kesäkuun loppuun mennessä, jolloin viimeisetkin minkkitarhat suljetaan tarhauksen vapaaehtoisesta lopettamisesta maksettavan korvauksen turvin.  

– Vapaaehtoiseen luopumiseen kannustaminen turkistuotannosta luopuville yrittäjille olisi Suomessakin erittäin aiheellista ja ajankohtaista ottaen huomioon alan epävarmuudet johtuen mm. lintuinfluenssan aiheuttamista vahingoista ja eettisestä paineesta lopettaa koko elinkeino EU:n alueella, toteaa Rantanen.

– Maa- ja metsätalousvaliokunta valmistelee parhaillaan mietintöä Turkistarhaus historiaan -kansalaisaloitteesta ja elinkeinon kieltäminen eduskunnan päätöksellä olisi mahdollista meilläkin esimerkiksi aloitteen käsittelyn yhteydessä.

Yhteyshenkilöt

Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja

Puh:050 545 1123

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote

– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).

SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.

SDP:n Haatainen: PISA-tulokset ovat vakava viesti – jokaisen lapsen oikeus oppia on turvattava8.9.2026 11:42:29 EEST | Tiedote

Tuoreet PISA 2025 -tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa, mutta osaamisen pitkään jatkunut lasku on vakava huolenaihe. – Lukutaidon tulos on Suomessa nyt PISA-historian matalin. Heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmas. Tämän vuosituhannen alussa Suomi oli lukutaidon huippumaa. Nyt täytyy vakavasti pysähtyä sen äärelle, mikä on lukutaidon heikkenemisen taustalla. Lukutaito on kaiken lähtökohta, SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen korostaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye