TAMKin opiskelijat avasivat Koukkuniemen alueelle kioskikahvilan kesäksi – tavoitteena olla eri-ikäisten kohtaamispaikka
4.6.2025 14:21:33 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
TAMKin restonomiopiskelijoiden osuuskunta pitää kesän ajan Oliver’s-kioskikahvilaa Tampereen Koukkuniemessä.
Kolmen restonomiopiskelijan pyörittämä Oliver’s-kioskikahvila avautui 4. kesäkuuta ja on avoinna elokuun loppuun. Kioskikahvila sijaitsee Koukkuniemessä palvelukoti Männistön alakerrassa pihakioskin tiloissa.
TAMKin opiskelijoiden kanssa tehtävä yhteistyö on vastaus asukkaiden ja heidän läheistensä toiveisiin, sillä monet ovat kaivanneet alueelle kahvilaa. Hyvinvointialue tarjoaa kioskikahvilalle tilat ja puitteet, mutta varsinaisesta kahvilatoiminnasta vastaa Oliver’s-osuuskunta.
Asukkaiden toiveita tuotelistalle
Kioskikahvilasta vastaavan osuuskunnan jäsenet ovat TAMKin ensimmäisen vuoden restonomiopiskelijoita. Nimensä kahvila on lainannut yhdeltä heistä, Oliver Rytköltä.
– Tarjolla on perinteisiä kahvilatuotteita, mutta myös ruokaisampaa suolaista tarjottavaa. Vatsan saa varmasti täyteen, Rytkö sanoo.
Myös jäätelöä on tulossa myyntiin, kuten kesäkioskilta voi odottaakin. Valikoima tarkentuu vielä, sillä Koukkuniemen asukkaiden toiveita kahvilatuotteista kerätään parhaillaan. Luvassa on myös vaihtuvia tuotteita ja teemapäiviä.
Asiakaspaikkoja terassilla on noin 20–30.
Kesäinen kohtaamispaikka
Kioskikahvila ja Koukkuniemen piha-alue ovat kaikille avoimia. Luonnonkaunis seutu on varsinkin ulkoilijoiden suosiossa, ja lähistöllä on myös suosittuja uimarantoja.
– Toivottavasti alueen lenkkeilijät ja uimarit löytäisivät Koukkuniemeen kahville tai jäätelölle, Rytkö sanoo.
Pirhan ikäihmisten palveluiden ja kahvilanpitäjien yhteinen toive on, että kioskikahvilasta tulee erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kohtaamispaikka. Kioskin terassilla piipahtaessa voi nähdä ikäihmisten asumispalveluiden arkea, ja alueen asukkaat puolestaan pääsevät kohtaamaan nuorempia sukupolvia.
Pääsääntöisesti kioskikahvila on avoinna torstaista sunnuntaihin kello 10–17. Oliver’sin tuoreimmat kuulumiset ja mahdolliset poikkeusaukioloajat voi tarkistaa osuuskunnan Facebookista.
Kioskikahvila Oliver's sijaitsee osoitteessa Romsinkuja 5, Tampere.
Yhteyshenkilöt
Tanja Karvonen, palvelupäällikkö, tanja.karvonen@pirha.fi, 040 801 6315, Pirkanmaan hyvinvointialue
Oliver Rytkö, oliver.rytko@tuni.fi, osuuskunta Oliver’s
Linkit
Pirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pitkäniemen sairaala-alueen myynti käynnistymässä3.9.2026 17:41:22 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaostolle esitetään 8.9. kokouksessa, että hyvinvointialue ryhtyy myymään Nokian Pitkäniemen sairaala-aluetta. Nokialla Pyhäjärven rannalla sijaitseva alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennetun ympäristön kokonaisuus, ja osa rakennuksista on suojeltu. Alue esitetään myytäväksi kolmessa osassa: yhtenä isona kokonaisuutena ja kahtena yksittäisenä kohteena. Hyvinvointialueelle jää Pitkäniemeen vammaispalveluiden rakennuksia, jotka se omistaa myös jatkossa.
Tays Keskussairaalan R-rakennuksen laajennusosan rakentaminen käynnistyy3.9.2026 13:57:38 EEST | Tiedote
R-rakennuksen ensimmäisen kerroksen aulan yhteyteen tehdään laajennusosa, jonka rakentaminen käynnistyy maanantaina 7. syyskuuta.
Aluehallitus käsittelee 7.9. ikäihmisten palvelujen seurantaraportteja ja vastausta arviointikertomukseen2.9.2026 16:13:49 EEST | Tiedote
Hallitukselle raportoidaan erityisesti ikääntyneiden palveluketjun kehittämissuunnitelmasta ja IKI2035-kehittämisohjelman raportista. Ne ovat menossa tiedoksi myös aluevaltuustolle.
Pirkanmaan hyvinvointialueella on tapahtunut tietosuojapoikkeama2.9.2026 14:35:00 EEST | Tiedote
Seulontapotilaiden tiedonsiirrossa uudelle palveluntuottajalle on tapahtunut tietosuojapoikkeama. Uudelle palveluntuottajalle siirretyissä asiakastiedoissa on ilmennyt virheitä.
Pirha muistuttaa: epäasiallinen käytös kuormittaa hyvinvointialueen ammattilaisia2.9.2026 13:54:55 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijöihin kohdistuva epäasiallinen käytös on lisääntynyt osassa palveluita. Pirha toivoo asiakkailta, potilailta ja läheisiltä asiallista palautetta ja kunnioittavaa vuorovaikutusta kaikissa kohtaamisissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme