Kulttuurilautakunta päätti käynnistää pilottihankkeen edistämään varhaisiän taiteen perusopetusta
3.6.2025 19:51:26 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Valtuustokauden päättävässä kokouksessa kulttuurilautakunta hyväksyi yhdenvertaisuutta lisäävän pilottihankkeen varhaisiän taiteen perusopetukseen sekä päätti viimeisen erän kulttuurin avustuksia. Uudella valtuustokaudella kulttuurilautakunta ja kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisojaosto yhdistyvät kulttuuri- ja nuorisolautakunnaksi.

Pilottihanke taiteen perusopetuksen varhaisiän opinnoista varhaiskasvatuksessa
Varhaisiän taiteen perusopetus on jakautunut epätasaisesti Espoossa, ja toiminnan saavutettavuutta alueittain halutaan kehittää tarveperustaisesti. Pilottikauden aikana kokeillaan perheille maksutonta varhaisiän taiteen perusopetusta ja näin lisätään yhdenvertaisuutta. Kokeilu toteutetaan poikkihallinnollisesti eri tulosyksiköiden ja taiteen perusopetusta Espoossa tarjoavien oppilaitosten yhteistyönä.
Kulttuurin tapahtuma- ja projektiavustukset sekä kulttuurin kehittämisavustukset
Kulttuurilautakunta myönsi tapahtuma- ja projektiavustuksia seitsemälle toimijalle yhteensä 39 880 euroa. Avustusta saavat muun muassa Pro Karhusaari ry kesäohjelman järjestämiseen, Tapiolan kamarikuoron barokkikonsertti sekä Espoon Kirjafestarit.
Kulttuurilautakunta myönsi kehittämisavustuksia yhteensä 16 000 euroa Taito Etelä-Suomi ry:lle ja Taideosuuskunta Tsuumille, joka pilotoi tanssiesityksen lainaamisen konseptia Espoon kirjastoihin.
Muut asiat
Muut asiat lautakunta päätti esityslistan mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Konttas | puheenjohtaja | p. 050 533 5428
Susanna Tommila | kulttuurijohtaja | p. 043 825 5074
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus: Vuoden toinen osavuosikatsaus7.9.2026 17:02:20 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto merkitsee vuoden 2026 toisen osavuosikatsauksen sekä Espoon kaupungin konserniraportin tammi-kesäkuu 2026 tiedoksi.
Elinkeino- ja kilpailukykyjaoston päätöksiä 7.9.20267.9.2026 11:58:13 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto varasi alueen Nöykkiöstä päivittäistavarakaupan suunnittelua varten ja vuokrasi Haukilahden satamasta alueen Espoon Meripelastajat ry:lle. Jaosto jätti pöydälle liikekeskustontin myynnin Kivenlahden metrokeskuksesta sekä luovutus- ja rakentamiskelpoisten tonttien ja alueiden varausmaksuperiaatteet.
Espoon kulttuurisyksyn parhaat menovinkit7.9.2026 11:03:07 EEST | Tiedote
Espoon kulttuurisyksyn helmiä ovat Näyttelykeskus WeeGeen 20-vuotisjuhlat, Tapiola Sifoniettan runsas konserttitarjonta ja konserttisalien keikat. Lapsiperheille on tarjolla teatteria, jazzia ja omat festarit marraskuussa.
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver klimatförändringens effekter i norr3.9.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver ur en falks synvinkel hur klimatförändringen påverkar naturen, näringar och lokalbefolkningens liv i norr. Utställningen visas i Naturens hus Villa Elfvik 9.9–8.10.2026.
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisessa3.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa haukan näkökulmasta, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisen alueen luontoon, elinkeinoihin ja paikallisten ihmisten elämään. Näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 9.9.-8.10.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme