Vapriikissa avautuu Muinais-DNA: avain menneisyyteen -näyttely

Kiinnostava DNA

Muinais-DNA on kauan sitten eläneiden eliöiden perimää, jota voidaan eristää muun muassa ihmisten tai eläinten luista tai kasvien jäänteistä. Viime vuosikymmeninä muinais-DNA:sta on tullut keskeinen tutkimusmenetelmä, jonka avulla voidaan tarkastella menneisyyden muuttoliikkeitä, sairauksia ja jopa ihmisten yksilöllisiä ominaisuuksia. Näyttelyn laboratoriossa tutustutaan muinais-DNA:han ja sen tutkimukseen. Laboratoriosta sukelletaan menneisyyteen, missä museokävijä kohtaa tieteellisen tutkimuksen avulla ennallistettuja ihmisiä ja yksityiskohtia heidän elämästään.

-DNA-tutkimukset ovat antaneet muun muassa viitteitä ihmisten ulkonäöstä ja terveydentilasta sekä paljastaneet ajatuksia herättävää tietoa sukulaisuuksista ja sukupuolesta, kertoo näyttelyn projektipäällikkö, tutkija Ulla Nordfors.

Näyttely sukeltaa myös ihmislajin varhaisvaiheisiin.

-Näyttelyssä selviää, minkälaisia olivat kymmeniä tuhansia vuosia sitten eläneet neandertalinihminen ja denisovanihminen, ja miten he liittyvät nykyisin eläviin ihmisiin, sanoo Nordfors.

-Tietoa saadaan myös siitä, millainen on ollut Suomen alueen väestöhistoria kautta aikojen.

Maahanmuuttoa esihistoriallisella ajalla

Kivikaudella Suomen alueella eli erilaisia ryhmiä, joista näyttelyssä esiin on nostettu kampakeraamisen kulttuurin metsästäjä-keräilijät (n. 5000–3000 eaa.) sekä nuorakeraamisen kulttuurin paimentolaiset (n. 2500–1900 eaa.), joiden mukana alueelle tuli ensimmäisiä kotieläimiä.

-Nämä ryhmät erosivat toisistaan paitsi kulttuurisesti, mahdollisesti myös geneettisesti. Näyttelyssä nähdäänkin molempien kulttuurien hautaennallistukset sekä alkuperäisiä esinelöytöjä.

Uusimpaan tieteelliseen tutkimukseen perustuva kampakeraamisen haudan ennallistus on vaikuttava: vainaja on kääritty punamullalla maalattuihin riistaeläimen taljoihin ja varustettu kasvoja peittävällä savinaamiolla, jonka silmien kohdalla on meripihkarenkaat. Nuorakeraamisen väestön hautaustavat puolestaan erosivat aiemmasta selvästi: vainajat haudattiin kyyryasennossa kyljellään, kotieläimen taljalla maaten.

-Pronssikaudella (n. 1500–500 eaa.) Suomen alueelle saapui uutta perimää ainakin idästä, ja rautakaudella ajanlaskun alun tienoilla todennäköisesti etelästä. Nykyisin tiedetäänkin, että nykysuomalaisten geneettinen tausta on monipuolinen yhdistelmä eri aikoina ja eri suunnista saapuneita ihmisryhmiä, Nordfors kertoo.

DNA ei kuitenkaan yksin kerro kaikkea menneisyydestä. Siksi näyttelyssä tarkastellaan ihmistä myös esineiden, hautalöytöjen ja vaatteiden kautta. Ne kertovat ihmisten arjesta, uskomuksista ja yhteisöistä.

-Esillä on esimerkiksi runsaasti kansainvälistä julkisuutta saaneen Hattulan Suontaan haudan (n. 1050–1150 jaa.) ennallistus sekä haudan alkuperäinen esineistö, Nordfors paljastaa.

-Naisen asussa, miekkojen kanssa haudatulla vainajalla oli DNA-tutkimuksen mukaan XXY-kromosomisto.

Näyttelyssä voi myös kuunnella näytteitä muinaisista kielistä ja pohtia, miten genetiikka ja kielitiede eivät aina kulje käsi kädessä, mutta miten ne tarjoavat yhdessä moniulotteisen kuvan menneisyyden ihmisistä. Näyttelyssä on esillä myös sukulaiskieliä puhuvien väestöihin liittyviä löytöjä Volgan varrelta marilaiskalmistosta sekä liiviläiskalmistosta Latviasta.

Vapriikki julkaisee Tampereen seudun muinaispuvut

Näyttelyssä pääsee näkemään ennallistuksia pronssikauden ja rautakauden vaatteista.

-Yhtenä kohokohtana ovat täysin uudet, näyttelyä varten laaditut Tampereen seudun muinaispuvut. Ne perustuvat Tampereen Vilusenharjun ja Ylöjärven Mikkolan (n. 1150–1250 jaa.) tekstiililöytöihin, joita tutkittiin mikroskopian ja värikemiallisten analyysien keinoin, kertoo Vapriikin näyttelypäällikkö Maj Meriluoto.

-Tutkimusten perusteella naisella on tummasävyinen alus- ja päällysmekko sekä balttilaisia vaikutteita sisältävä pronssikoristeinen viitta. Miehen asuun puolestaan kuuluu silkillä ja hopeabrokadilla koristettu, krapilla värjätty oranssinsävyinen tunika, Meriluoto kuvailee pukuja.

Syksyllä 2025 Vapriikki julkaisee Pirkanmaan arkeologista tekstiilikulttuuria käsittelevän tietokirjan.

Uutta ja päivittyvää tutkimusta

Geneettisen sukututkimuksen harrastajat saavat näyttelystä vastauksia kysymyksiinsä siitä, minkälaisia äiti- ja isälinjoja Suomen arkeologisilta yksilöiltä on löydetty, ja mitä kaupallisten geenitestien tulokset oikein tarkoittavat.

Näyttelyssä Suomen alueen muinaisiin asukkaisiin pääsee tutustumaan myös kasvoennallistusten välityksellä. Kasvokuvat perustuvat tarkkoihin luuston pohjalta tehtyihin ennallistuksiin, ja osassa ennallistuksista on huomioitu DNA:sta saatu tieto ihmisten silmien ja hiusten väristä.

-Näyttelyn seitsemän kasvoennallistusta herättävät eloon 600- ja 1600-lukujen välillä eläneitä ihmisiä, joiden jäännökset on löydetty Pälkäneeltä, Valkeakoskelta, Tammelasta, Isostakyröstä, Sipoosta ja Porvoosta, kertoo Nordfors.

Näyttelyn nuorimpia aikoja käsittelevä osuus pohjautuu Vapriikin monitieteiseen tutkimusprojektiin, jonka keskiössä on nykyisen Pirkanmaan rautakausi ja keskiaika.

-Siitä näkökulma ulottuu kuitenkin Pirkanmaata paljon laajemmalle, sillä Vapriikin yhteistyökumppanina näyttelyhankkeessa on ollut Suomen alueen muinaisten asukkaiden geeniperimää tutkiva Turun yliopiston Suomalais-ugrilainen muinaisgenomihanke (Sugrige), jonka DNA-analyysien tuloksia näyttelyssä esitellään ensimmäistä kertaa laajasti, Nordfors sanoo.

Muinais-DNA-tutkimus etenee harppauksin ja uusia tuloksia julkaistaan jatkuvasti. Koska Muinais-DNA: Avain menneisyyteen -näyttely on Vapriikissa esillä kolmen vuoden ajan, näyttely elää tutkimuksen mukana ja uusia tuloksia päivitetään näyttelyyn tarpeen mukaan. Vierailijat pääsevät myös seuraamaan kahden tutkimushankkeen etenemistä: toisaalta Kustaa Hiekan museosta peräisin olevan muumioituneen käden arvoitusta, toisaalta Porvoon kaksoishaudan historiallista ja biologista selvitystyötä.

-Näiden tapausten kehityksestä, uusista analyyseistä ja tutkimustuloksista kerrotaan näyttelyssä heti, kun uutta tietoa saadaan. Näyttely tarjoaa siis kävijöille ainutlaatuisen mahdollisuuden seurata muinais-DNA:n tutkimusta aivan sen eturintamassa, Nordfors toteaa.