Leikki ja luonto kohtaavat Kallion oppilaitosten uusissa taideteoksissa, tekijöinä Saara Ekström ja Emmi Jormalainen
18.6.2025 10:00:00 EEST | HAM Helsingin taidemuseo | Tiedote
Kaksi uutta HAM Helsingin taidemuseon kuratoimaa, prosenttiperiaatteella rahoitettua julkista taideteosta on valmistunut oppilaitoksiin Kalliossa. Saara Ekström suunnitteli teoskokonaisuuden Pollen Kallion ala-asteen kouluun ja Emmi Jormalainen teoksen Näkyvillä, piilossa Päiväkoti Ensi linja 1:een.

Saara Ekström: Pollen, 2024
Teoskokonaisuus Pollen (Siitepöly) tuo luonnon ihmeellisyyden osaksi lasten leikkejä ja Kallion ala-asteen historiallista ja urbaania miljöötä. Teokseen kuuluu leikkiin kannustava betoniveistosten sarja koulun pihalla, välituntien merkkiäänisävellys sekä metsäluontoa käsittelevä teos koulun sisätiloissa. Lisäksi osana teosta Ekström on tehnyt lahjoituksen ikimetsiä suojelevalle Luonnonperintösäätiölle. Teos rohkaisee kohtaamaan ympäristöä ja toisiamme ilolla ja uteliaisuudella, ja muistuttaa monimuotoisuuden tärkeydestä ja edellytyksestä kaikelle kasvulle.
Pihan betoniveistosten muodot perustuvat mikroskoopilla kuvattuihin siitepölyhiukkasiin. Ekström kuvailee, että ” siitepölyä pidetään kasvimaailman timanttina, sen mikroskooppisesta koosta huolimatta se on uskomattoman kestävä.” Koulun omat siitepölytimantit on suunniteltu mahdollistamaan monenlaista leikkiä ja niiden maanläheiset värit saavat inspiraationsa koulurakennuksen perinteisistä värisävyistä. Veistosten ylle kaartuvat kukkavarsia muistuttavat valaisimet.
Välitunneille kutsuva merkkiääni herkistää kuuntelemaan muutakin kuin kaupungin ja liikenteen ääniä. Yhteistyössä säveltäjä Lau Naun (Laura Naukkarinen) kanssa toteutetussa ääniteoksessa voi kuulla esimerkiksi kimalaisten surinaa ja lintujen laulua. Ääni tuo naapurustoon tervehdyksen niityiltä ja metsistä.
Metsän ihmeet näyttäytyvät koulun sisätiloissa vanhoista biologian ja kasvitieteen kuvituksista ammentavassa teoksessa. Kuvansiirtoa ja piirtämistä yhdistävässä teoksessa metsän taika rönsyää monimuotoiseksi rihmastoksi, jonka suojasta hyönteiset, linnut, nisäkkäät ja matelijat pilkistävät.
Saara Ekström (s. 1965) työskentelee laaja-alaisesti valokuvan, liikkuvan kuvan, tekstin ja tilallisten teosten parissa. Häntä kiinnostavat ajan kerrostumat ja kätketyt ulottuvuudet. Ekströmin teoksissa vastakkaisuudet, kuten kulttuuri ja luonto tai pyhä ja arkipäiväinen, punoutuvat yhteen. Ekström on aiemmin toteuttanut Helsinkiin Strömbergin ala-asteelle julkisen taideteoksen. Hänen teoksiaan on myös esimerkiksi Turun kaupungin pääkirjastossa sekä Tampereen teknillisen yliopiston Tietotalossa.

Emmi Jormalainen: Näkyvillä, piilossa, 2025
Emmi Jormalaisen teos Näkyvillä, piilossa on valmistunut päiväkoti Ensi linja 1:een. Peruskorjatun vanhan arvorakennuksen portaikkojen uusille seinille piirtyy kaksi valtavaa puuta. Niiden juuret ovat talon kellarissa, rungot jatkuvat tasanteelta toiselle, ja oksisto ulottuu aina rakennuksen kolmanteen kerrokseen saakka.
Teos toimii kuin tarinana, jota lapsi ja talossa kulkeva voi seurata kerroksesta toiseen. Jokainen kerros on omanlaisensa pieni ekosysteemi ja todellisuus, jonka tähtenä on jokin eläin. Kunkin kerroksen nimikkoeläimen avulla lasten on helppo muistaa oman päiväkotiryhmän kerros.
Kuvien originaalit Jormalainen on piirtänyt pääosin lyijykynällä, joka on tarjonnut mahdollisuuden tarkkaan mutta tunnelmalliseen piirrosjälkeen. Piirrokset on digitoinnin jälkeen väritetty ja lopulta tulostettu kahdeksan seinän peittävänä tapettina.
Näkyvillä, piilossa on sovitettu vanhaan historialliseen rakennukseen, mutta se viittaa myös ympäristön kaupunkipuistoon. ”Puu on elämä. Sen ympärillä ja suojissa asuu monenlaisia ötököitä, lintuja, eläimiä, kasveja, sieniä sekä tämän päiväkodin lapset. Kun hidastaa vauhtia, pysähtyy ja tarkkailee ympäristöään, esiin tulee mitä erilaisempia eläimiä, jotka ovat löytäneet elintilaa ihmisten asutuksen keskeltä. Kun luontokato kiihtyy, eläinlajit etsivät turvaa kaupungista. Suurimman osan teoksen eläimistä olen tavannut Tokoinlahden rannalla tai muualla Kalliossa. Näkyvillä, piilossa tuo näkyväksi sitä elämän moninaisuutta, joka on ympärillämme,” Jormalainen kuvailee.
Emmi Jormalainen (TaM) on helsinkiläinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija, jonka töissä yhdistyvät piirtäminen ja visuaalinen tarinankerronta. Jormalainen on julkaissut useita teoksiaan sanattomina kuvakirjoina sekä kuvittanut noin 30 lastenkirjaa. Teoksissa toistuvat usein luonto- ja eläinaiheet.
Oppilaitosten uudet teokset on rahoitettu taiteen prosenttiperiaatteen avulla: Helsingin kaupungin uudis- ja korjausrakentamiskohteiden budjetista on varattu osuus uuden julkisen taiteen toteuttamiseen. HAM Helsingin taidemuseo toimii teoshankkeissa taideasiantuntijana ja teokset liitetään osaksi Helsingin kaupungin taidekokoelmaa, jota HAM hallinnoi ja kuratoi. Prosenttiperiaatteen avulla toteutettuja teoksia kuuluu kokoelmaan jo yli 200.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara Ekströmin teos:
kuraattori Miina Pohjolainen
HAM Helsingin taidemuseo
puh. 040 652 9497, miina.pohjolainen@hamhelsinki.fi
Emmi Jormalaisen teos:
julkisen taiteen päällikkö Taru Tappola
HAM Helsingin taidemuseo
puh. 050 526 1496, taru.tappola@hamhelsinki.fi
Kuvat






Linkit
HAM Helsingin taidemuseo hoitaa, kartuttaa ja kuratoi helsinkiläisten omasta taidekokoelmaa, johon kuuluu yli 10 000 teosta, mukaan lukien kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM vastaa myös nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta. Vuoden 2023 alusta HAM on toiminut Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvana säätiönä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo
Helsingforsbiennalen 2027 bjuder in publiken att utforska De okända25.8.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingforsbiennalen 2027, kuraterad av Mami Kataoka och Arja Miller, samlar visionära konstnärer från Finland och hela världen. Biennalens tema är De okända. En första grupp av 12 deltagande konstnärer har nu offentliggjorts.
Helsinki Biennaali 2027 kutsuu tutkimaan Tuntemattomuuksia25.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mami Kataokan ja Arja Millerin kuratoima Helsinki Biennaali 2027 kokoaa yhteen visionäärisiä taiteilijoita Suomesta ja ympäri maailmaa. Biennaalin teema on Tuntemattomuudet, ja sen ensimmäinen 12 taiteilijan joukko on nyt julkistettu.
Helsinki Biennial 2027 invites audiences to explore the Unknowns25.8.2026 10:00:00 EEST | Press release
Curated by Mami Kataoka and Arja Miller, Helsinki Biennial 2027 brings together visionary artists from Finland and around the world in an edition shaped around Unknowns as its conceptual framework. A first group of 12 participating artists has now been announced.
Lek, lärande och stadens natur syns i nya offentliga konstverk vid Helsingfors läroanstalter17.6.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
HAM Helsingfors konstmuseum har kuraterat de nya konstverken som placerats i ett daghem och en skola där de på ett konkret sätt möter sin publik mitt i vardagen. Konstverken handlar om barndom, lek och stadsnaturens mångfald. De inbjuder till observationer och gemensamt lärande samt ger fantasin spelrum.
Leikki, oppiminen ja kaupunkiluonto näkyvät uusissa julkisissa teoksissa Helsingin oppilaitoksissa17.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
HAM Helsingin taidemuseon kuratoimat uudet teokset sijoittuvat päiväkotiin ja kouluun, joissa ne kohtaavat yleisönsä suoraan arjen keskellä. Teokset käsittelevät lapsuutta, leikkiä ja kaupunkiluonnon monimuotoisuutta sekä avaavat tilaa havainnoinnille, mielikuvitukselle ja yhdessä oppimiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme