SDP EDUSKUNTA

SDP:n Filatov: Pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan nousevan 1990-luvun laman tasolle – niin ei saa tapahtua!

4.6.2025 15:19:35 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

– Suomi on vajonnut pitkittyneeseen taantumaan ja syvenevään työttömyyteen parin viime vuoden aikana. Huolestuttavinta on nuorten työttömyyden pitkittyminen ja pitkäaikaistyöttömyyden paheneminen. Se syö ihmisen mieltä, totesi varapuhemies Tarja Filatov puhuessaan Kuntaliiton tilaisuudessa 4.6.2025. 

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Pitkäaikaistyöttömyys on jo korkeammalla tasolla kuin koronavuosien huipulla. Työ- ja elinkeinoministeriön ennusteen mukaan pitkäaikaistyöttömien määrä saattaa kohota vuoden loppuun mennessä 136 000:een ja vuonna 2027 jopa 142 000:een – lähes samalle tasolle kuin 1990-luvun laman jälkeen, jolloin lukema oli 143 000.

– Näin ei saa käydä! Monet meistä muistavat, millaisen jäljen nuo vuodet jättivät ihmisiin. Moni syrjäytyi pysyvästi työelämästä. Pahimmillaan pitkä työttömyys jopa tappaa. Ei ole ihme, että työpaikan menettämisen pelko on noussut palkansaajien keskuudessa, Filatov pohti.

Työllisten määrä on vähentynyt lähes 50 000 hengellä ja työttömien määrä kasvanut 60 000:lla. Uusia avoimia työpaikkoja on tarjolla 14 300 vähemmän kuin vuosi sitten.

Aktiivisiin työvoimapalveluihin osallistuvien määrä on pudonnut vuodessa yli 13 000 henkilöllä, ja palvelujen kokonaismäärä yli 19 000 henkilöllä. Työvoimapalvelujen siirto kunnille osui aikaan, jolloin työttömyys on nousussa. Rahoitus on mitoitettu alemman työttömyyden ajalle, eikä mukana ole suhdanteita huomioivaa joustavuutta.

– Välineet ovat vähentyneet, kun esimerkiksi palkkatukiuudistus ja vuorotteluvapaan lakkautus ovat kaventaneet mahdollisuuksia. Myös järjestöjen leikkaukset vaikeuttavat kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä, Filatov kritisoi.

Entinen työministeri Arto Satonen ehdotti siirtymistä Tanskan malliin. Filatov kannattaa ajatusta, mutta toteaa Suomen kulkeneen päinvastaiseen suuntaan.

– Tanskassa työttömän turva on huomattavasti parempi, mutta vastineeksi myös aktiivitoimia on enemmän. Meillä on tehty päinvastoin – leikattu sekä toimeentulosta että palveluista. Se ei ole Tanskan mallia, vaan umpikuja, Filatov sanoo.

Työttömällä ihmisellä pitää olla sekä oikeuksia että velvoitteita. Oikeus kohtuulliseen turvaan ja työllistymistä edistäviin palveluihin. Velvollisuus hakea aktiivisesti työtä ja osallistua palveluihin. Se on reilua ja vastuullista politiikkaa.

– Osaaminen vanhenee nopeasti. Teknologia-alalla jopa kolmanneksen vuodessa. Jokainen ymmärtää, miten pitkä työttömyys heikentää mahdollisuuksia työllistyä. Siksi tarvitsemme osaamisen vahvistamista ja työkykyä ylläpitäviä toimia. Ilman niitä emme saa työvoimaa eikä julkista taloutta kuntoon, Filatov päättää. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote

– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).

SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.

SDP:n Haatainen: PISA-tulokset ovat vakava viesti – jokaisen lapsen oikeus oppia on turvattava8.9.2026 11:42:29 EEST | Tiedote

Tuoreet PISA 2025 -tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa, mutta osaamisen pitkään jatkunut lasku on vakava huolenaihe. – Lukutaidon tulos on Suomessa nyt PISA-historian matalin. Heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmas. Tämän vuosituhannen alussa Suomi oli lukutaidon huippumaa. Nyt täytyy vakavasti pysähtyä sen äärelle, mikä on lukutaidon heikkenemisen taustalla. Lukutaito on kaiken lähtökohta, SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen korostaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye