Hallitus jatkaa työttömyysturvan heikentämistä – yksi virhe voi jatkossa johtaa turvan menettämiseen viikoksi
6.6.2025 06:45:00 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
Hallitus esittää työnhaun velvoitteiden lisäämistä ja työttömyysturvan karenssien rajua kiristämistä. Jatkossa työttömyysturvan saaminen voisi katketa jo yhdestä laiminlyönnistä. Rangaistusten koventaminen ei nopeuta työllistymistä, painottaa SAK.
Hallitus on valmistellut työttömien palveluihin ja työnvälitykseen liittyviä muutoksia, jotka tulisivat voimaan ensi vuoden alussa. Näiden muutosten myötä työttömien on haettava aiempaa useampaa työpaikkaa työttömyysturvan menettämisen uhalla. Tämän lisäksi hallitus toi yllättäen pöytään myös työttömyysturvan sanktioinnin kiristämisen. Uusin esitys romuttaa vuonna 2022 voimaan tulleen uudistuksen, jossa työttömien velvoitteiden lisäämisen vastapainoksi lievennettiin työttömyysturvan seuraamuksia.
SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen pitää hallituksen toimintaa kummallisena, sillä hallitusohjelman hyväksymisen jälkeen kokoomus julisti keventävänsä työnhakijoiden palveluprosessia, jotta työnantajille tulevia turhia työhakemuksia voitaisiin vähentää.
– Toisin kuitenkin kävi. Työttömien olisi edelleen haettava neljää työpaikkaa kuukaudessa.
Tämän lisäksi viranomaiset voisivat tehdä työttömyyden alusta alkaen velvoittavia työtarjouksia. Jos työnhakija ei hae työtarjouksessa osoitettua työpaikkaa, häntä uhkaa karenssi, jonka aikana ei saa työttömyysturvaa.
Mikäli työtön ei nykyisin hae töitä tai osallistu palveluihin, hän menettää työttömyysturvansa porrastetusti. Ensimmäisestä laiminlyönnistä saa huomautuksen, toisesta työttömyysturva katkeaa 7 päiväksi, kolmannesta 14 päiväksi ja neljännestä työtön saa 12 viikon työssäolovelvoitteen. Työssäolovelvoite tarkoittaa, että työttömyysturva katkeaa kokonaan ja palautuu vasta, kun työtön on ollut töissä, palveluissa tai yrittäjänä velvoitteen ajan.
Parhaillaan lausunnolla olevalla hallituksen esityksellä työtön menettäisi jo ensimmäisestä laiminlyönnistä työttömyysturvan viikoksi. Toisesta laiminlyönnistä tulisi 6 viikon työssäolovelvoite. Monimutkaisen järjestelmän vuoksi työtön voi tehdä myös virheitä ja toimia vahingossa väärin. Näistä virheistä seuraisi jatkossa heti työttömyysturvan menettämistä.
Pirjo Väänäsen mukaan hallitus näyttää jatkavan linjaa, jossa työttömyydestä rangaistaan heikentämällä toimeentuloa monin eri tavoin.
Hallitus on leikannut kaudellaan työttömyysturvaa ja myös muuta sosiaaliturvaa ennennäkemättömän paljon.
– Leikkaukset ja kiristykset näyttävät valitettavasti jatkuvan. Seurauksena on toimeentulovaikeuksien ja esimerkiksi lapsiperheköyhyyden lisääntyminen.
SAK:n Väänänen korostaa, että työttömällä on aina ollut velvollisuus hakea töitä, jotta hän saa työttömyysturvaa.
– Työttömien mahdollisimman nopea uudelleen työllistyminen on kaikkien edun mukaista. Työllistymistä tulee kuitenkin tukea henkilökohtaisella palvelulla. Työttömyysturvan seuraamusten kiristäminen ei nopeuta työllistymistä.
Hallituksen esitys on lausunnoilla 19. kesäkuuta asti. Sen on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2026.
Yhteyshenkilöt
Pirjo Väänänensosiaaliasioiden päällikkö
Puh:040 827 9855pirjo.vaananen@sak.fiLinkit
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja noin 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin1.9.2026 20:42:06 EEST | Tiedote
Hallitus ei budjettiriihessä päättänyt uusista sopeutustoimista tai työllistämistoimista. Suomessa on jo enemmän pitkäaikaistyöttömiä kuin 1990-luvun lamassa. Ensi vuoden valtion budjetti on 12,4 miljardia euroa alijäämäinen vastuuttomien veronkevennysten vuoksi.
Työmarkkinarikollisuuden kitkeminen on kasvutoimi1.9.2026 14:17:43 EEST | Tiedote
Yle uutisoi maanantaina Kotkan akkumateriaalitehtaalla tapahtuneista epäillyistä kiinalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapauksista. SAK vaatii hallitusta tiukentamaan toimia työmarkkinarikollisuuden torjumiseksi. Siihen olisi nyt mahdollisuus tänään alkaneessa budjettiriihessä.
Budjettiriihi on viimeinen mahdollisuus keskittyä auttamaan ihmiset takaisin työelämään25.8.2026 14:48:35 EEST | Tiedote
Orpon hallitus kokoontuu viimeiseen budjettiriiheensä tilanteessa, jossa Suomea rasittavat ennätystyöttömyys ja ennätysvelka.
SAK: Budjettiehdotus unohtaa työttömät4.8.2026 17:01:14 EEST | Tiedote
SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainàn mukaan valtionvarainministeriön budjettiehdotuksessa olisi pitänyt keskittyä työttömyyden torjuntaan ja kansalaisten luottamuksen vahvistamiseen.
SAK: Hallituksen esitysluonnos suojaa alustayrityksiä enemmän kuin alustatyöntekijöitä9.7.2026 10:37:16 EEST | Tiedote
SAK pitää hallituksen alustatyötä koskevaa esitysluonnosta vakavana pettymyksenä. Se ei nykyisessä muodossaan täytä Euroopan unionin alustatyödirektiivin alkuperäistä tarkoitusta eli alustatyöntekijöiden työehtojen ja työolojen parantamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme