Leväseuranta käynnistyi – Pohjois-Pohjanmaalla ei havaintoja sinilevistä
5.6.2025 15:25:12 EEST | Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus | Tiedote
Valtakunnallinen sinileväseuranta on käynnistynyt kesäkuun alussa ja jatkuu syyskuun loppuun. Pohjois-Pohjanmaalla sinileväseurannassa on 27 havaintopaikkaa eri puolilla maakuntaa. Merialueella on kuusi havaintopaikkaa. Oulujoen pohjoispuolella seurantaa on yhdessätoista järvessä ja eteläpuolella kahdeksassa järvessä. Rotareiden kesällä 2022 Pohjois-Pohjanmaalla aloittama sinileväseuranta jatkuu Sanginjokisuussa ja Montanlammessa.

Ensimmäisellä seurantaviikolla yhdelläkään Pohjois-Pohjanmaan havaintopaikalla ei havaittu sinilevää, mikä on ajankohdalle tyypillistä. Pohjois-Pohjanmaalla ensimmäiset sinilevähavainnot ajoittuvat usein juhannusviikolle. Runsaimmin sinileviä havaitaan yleensä lämpimän veden aikaan heinä-elokuulla.
Kesäkuun alussa pintaveden lämpötila oli yli kymmenen astetta (vesi.fi-karttapalvelu). Alkukesällä sinileviä muistuttavaa havupuiden kellertävää siitepölyä esiintyy usein veden pintakalvolla tai ranta-alueella aaltojen vaikutuksesta veteen sekoittuneena. Siitepöly näkyy myös maalla erilaisilla pinnoilla kellertävinä hippusina.
Sinileväseurannan havainnoitsijat arvioivat silmämääräisesti havaintopaikan sinilevän määrän kerran viikossa tiistain-keskiviikon kuluessa. Havainnot tallennetaan Suomen ympäristökeskuksen Järvi-meriwiki-palveluun suoraan havaintopaikalta älypuhelimen avulla tai netissä. Havaintoja voi seurata Suomen ympäristökeskuksen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen www-sivujen sekä vesi.fi-ja Itämeri.fi -palvelujen kautta.
Seuranta toteutetaan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), ELY-keskusten, kuntien ympäristöviranomaisten sekä aktiivisten ranta-asukkaiden kanssa. Pohjois-Pohjanmaalla kansalaishavainnoinnin rooli leväseurannassa on merkittävä, sillä yli puolet havainnoitsijoista on vapaaehtoisia ranta-asukkaita.
Syken Tarkka-palvelusta (tarkka.syke.fi) löytyy satelliittihavaintoja Kuusamon Elijärvestä, Oulun Kuivas-, Pyykös-, Niiles- ja Valkiaisjärvestä, Pyhäjärven Komujärvestä, Haapaveden Iso Vatjusjärvestä ja Oulun edustan merialueelta sekä Rokuan alueen järvistä kuluvalta vuodelta. Myös aiempien vuosien havainnot ovat selattavissa kaikille avoimessa Tarkka-Galleriassa.
Valtakunnallinen leväseuranta tuottaa yleiskuvan sinilevätilanteesta koko maassa. Seurantaan kuuluu yli 400 havaintopaikkaa sisävesillä ja merialueilla. Suomen ympäristökeskus (SYKE) tiedottaa sinileväseurannan alkamisesta kesäkuun alussa ja valtakunnallisesta sinilevätilanteesta torstaisin 19.6.–7.8. ajan. Yhteenveto kesän sinilevätilanteesta julkaistaan 28.8.2025. Kuntien terveydensuojeluviranomaiset seuraavat uimarantojen sinilevätilannetta.
Vesillä liikkujat voivat lisätä Järvi-Meriwikiin ja Vesi.fi -palveluun omia havaintojaan levätilanteen lisäksi mm. pintaveden lämpötilasta. Havainnot voi tallentaa Järvi-meriwikiin myös suoraan havaintopaikalta älypuhelimella Havaintolähetti-sovelluksen kautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Biologi Mirja Heikkinen, p. 0295 038 315, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Työttömien määrässä nousua Pohjois-Pohjanmaalla23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli marraskuun lopussa noin 23 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 100 henkeä (+5 %) enemmän kuin vuosi sitten. Lokakuusta työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi noin 400 henkilöllä. Työttömien määrä kasvaa vuosittain loppuvuotta kohti kausivaihtelun mukaisesti.
Kuivajoen silta valtatiellä 4 Iissä otettu käyttöön puoli vuotta etuajassa – työmaaliikennejärjestelyt ja nopeusrajoitukset edelleen voimassa11.12.2025 09:57:04 EET | Tiedote
Uusi Kuivajoen silta Iissä valtatiellä 4 on otettu jo käyttöön, puoli vuotta ennen alkuperäistä aikataulua. Uusi silta parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta yhdellä Suomen tärkeimmistä pohjois-eteläsuuntaisista väylistä. Sillalle on rakennettu myös jalankulku- ja pyöräväylä, joka on nyt käytettävissä.
Hailuodontien alikulun ja pyörätien tiesuunnitelmaa Varjakan kohdalla esitellään yleisötilaisuudessa 18.12.10.12.2025 09:52:36 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 816 Ouluun Varjakan kohdalle. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Tiesuunnitelmassa maantielle 816 (Hailuodontie) suunnitellaan jalankulku- ja pyörätie alkaen Keskipiirintien liittymästä ja päättyen n. 400 metriä Varjakan liittymän itäpuolelle, josta suunnitellaan yhteys Muikuntielle. Lisäksi nykyinen Varjakantien jalankulku- ja pyörätie suunnitellaan jatkettavaksi Keskipiirintien liittymään saakka. Maantielle 816 suunnitellaan myös alikulku koulun kohdalle ja jalankulku- ja pyörätieyhteys Kaivosojantieltä koululle sekä pysäkkijärjestelyt maantielle alikulun yhteyteen. Hankkeen tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuuden, liikenteen toimivuuden ja sujuvuuden parantaminen sekä kestävien liikkumismuotojen kehittäminen. Hankkeesta järjestetään vuorovaikutustilaisuus Salonpään ko
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:06:43 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Valtatien 20 parantaminen välillä Korvenkylä–Kiiminki: yleissuunnitelmavaiheen viimeinen yleisötilaisuus 4.12.27.11.2025 09:29:23 EET | Tiedote
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen osuuden yleissuunnitelman laatiminen on edennyt loppusuoralle. Viimeistelyvaiheessa oleva yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Oulussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme