Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa

Seinäjoen Prisman uudistus käynnistyy heinäkuussa

6.6.2025 08:00:00 EEST | Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa | Tiedote

Jaa

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan hallitus on tehnyt kokouksessaan päätöksen Seinäjoen Prisman uudistamisesta. Hankkeen pääurakoitsijaksi on valittu Lujatalo Oy.

Hankkeen pääurakoitsijaksi on valittu Lujatalo Oy.

Uudistustyöt Prismassa alkavat näkyä jo heinäkuussa, kun pihatyöt Latvalantien suuntaisella parkkialueella käynnistyvät. Elokuun alussa RautaPrisma siirtyy noutohalliin pois remontin alta ja jatkaa siellä koko remontin ajan. Vaiheittain etenevästä uudistamisesta tullaan tiedottamaan aktiivisesti hankkeen aikana asiakkaita.

Laajan kiinteistön peruskorjauksen lisäksi Prismaan tulee uudistuksessa noin 4000 neliömetrin lisäosa. Lisäksi uudistuksessa rakennetaan uusia henkilökunnan taustatiloja ja teknisiä tiloja. Tilojen kasvun myötä myös palvelut asiakkaille lisääntyvät. Uudesta palvelutarjonnasta tiedotetaan lisää viikolla 26.

– Hanke on Eepeen historiallisesti suurin ja merkittävin. Kaupalliset palvelut parantuvat merkittävästi, työpaikat lisääntyvät ja kiinteistö uudistetaan tulevia vuosikymmeniä varten, sanoo Eepeen talousjohtaja Tuomo Långnabba.

– Kiitämme Etelä-Pohjanmaa Osuuskauppaa luottamuksesta ja odotamme innokkaina päästessämme hyödyntämään suurten hankkeiden rakentamisen osaamistamme tässä hankkeessa. Kyseessä on Pohjanmaan mittakaavassa hyvin merkittävä hanke Lujatalolle ja sen työllistävä vaikutus on meille huomattava, sanoo aluejohtaja Juha Sainio Lujatalolta.

Rakennushanke työllistää hankkeen aikana rakentamisen ammattilaisia keskimäärin 110 henkilöä. Hankkeen kokonaiskustannusarvio kohoaa yli 50 miljoonan euron.

Hankkeen urakoitsijat:

  • Pääurakka: Lujatalo Oy
  • Ilmanvaihtourakka: Härmän Ilmastointi ja Pelti Oy
  • Putkiurakka: Nevera Oy
  • Sähköurakka: Sähkösuolammi Oy
  • Rakennusautomaatiourakka: Fidelix Oy
  • Sprinkleriurakka: Lakeuden Sprinkleri Oy

Lisätiedot:

Eepee: Talousjohtaja Tuomo Långnabba, 050 311 7694, tuomo.langnabba@sok.fi
Lujatalo Oy: Aluejohtaja Juha Sainio, 044 585 2988, juha.sainio@luja.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Eepee

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, on 93 000 asiakasomistajan omistama vähittäiskaupan monialayritys. Toimialamme ovat: marketkauppa, liikennekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa sekä auto- ja autotarvikekauppa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa

Eepee-konsernin liikevaihto lähes 248 miljoonaan euroon – investoinnit vauhdittavat Eepeen uudistumista17.8.2026 09:30:00 EEST | Tiedote

Eepee-konsernin liikevaihto 1.1.–30.6.2026 oli 247,8 miljoonaa euroa ja kasvoi 1,4 miljoonaa euroa aiempaan vuoteen verrattuna. Kun huomioidaan 1.9.2025 tapahtunut autokaupan toimialan myynti Nelipyörä Oy:lle, Eepeen vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 6,0 miljoonaa euroa. Konsernin liiketulos oli 1,3 miljoonaa euroa, joka on 1,1 miljoonaa euroa edellisvuotta vähemmän. Tulosheikennykseen vaikuttivat erityisesti alkuvuoden panostukset marketkaupan hinnoitteluun sekä käynnissä olevat investoinnit. Liikevaihdon kehitys liiketoimialueittain 1–6 2026: Milj. € Muutos edv. Marketkauppa 172,0 -3,0 M € Liikennekauppa 66,3 +9,0 M € Matkailu- ja ravitsemiskauppa 8,7 -0,1 M € Muut tuotot 0,8 +0,1 M € Yhteensä 247,8 +1,4 M € Marketkaupassa päivittäistavarakaupan myynti laski ensimmäisellä vuosipuoliskolla Marketkaupan liikevaihto laski tammi–kesäkuussa 3 miljoonaa euroa 172 miljoonaan euroon (-1,7 %). Päivittäistavarakaupan myyntiä on haastanut merkittävä määrä investointeja, jotka kohdistuvat suu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye