Uuden kadun rakentaminen on alkanut Silverian alueella
6.6.2025 09:21:19 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasan kaupungin kuntatekniikka on aloittanut uuden kadun rakentamisen Hietalahdessa ravintola Silverian ympäristössä. Uuden kadun nimi on Pelikatu, ja se parantaa turvallista kulkua alueella sekä pysäköintimahdollisuuksia.

Pelikadun katusuunnitelma parantaa pysäköintiä alueen palloiluhallien läheisyydessä. Se myös luo turvallisemman kulun Ruutikellarintien kevyen liikenteen väylällä sekä alueen palloilukentille, kun niihin kuljetaan ainoastaan Pelikatua pitkin, ei Silverian parkkialueen tai VPS:n Junnuhallin parkkialueen läpi.
Työt aloitetaan painopenkereen rakentamisella kahdessa vaiheessa. Painopenger on useimmiten kiviaineksesta tehtävä pengerrakenne, jolla pyritään aiheuttamaan painuma eli veden poisto maaperästä ennen varsinaisen kadun rakentamista.
Ensimmäinen vaihe kesäkuussa, toinen elokuussa
Ensimmäisessä vaiheessa painopenger rakennetaan Kurteninkadun jatkeelta Silverian takaa VPS:n junnuhallin kulmalle. Työt tehdään kesäkuun aikana.
Ensimmäisen vaiheen rakentaminen lisää jonkin verran raskasta liikennettä ravintola Silverian edustalla ja Ruutikellarintiellä.
Toinen vaihe painopenkereestä rakennetaan elokuussa VPS:n junnuhallilta Ruutikellarintielle. Tässä vaiheessa töihin kuuluu myös louhintaa. Elokuussa työmaaliikennettä on nykyisellä Pelikadun osuudella ja Ruutikellarintiellä.
Työmaan ympäristö rauhoitetaan 4.–6.7. järjestettävän Wasa Football cupin ajaksi.
Varsinainen katurakenne pinnoitteineen on tavoitteena rakentaa kesällä 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
työnjohtaja Ari Rantaniemi, puh. 040 180 1426, ari.rantaniemi@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Förnyelsen av salutorget i Vasa går framåt – eventuell byggstart nästa vår4.9.2026 10:08:34 EEST | Pressmeddelande
Förnyelsen av salutorget i Vasa går vidare till godkännande av byggplanen nästa vecka. Det förnyade torget får bland annat nya vistelse- och lekplatser, planteringar och gungor. Byggstarten är planerad till våren 2027, och förnyelsen färdigställs i etapper fram till 2029.
Vaasan kauppatorin uudistus etenee – rakentaminen alkanee ensi keväänä4.9.2026 10:08:10 EEST | Tiedote
Vaasan kauppatorin uudistus etenee rakennussuunnitelman hyväksymiseen ensi viikolla. Uudistetulle torille tulee muun muassa uusia oleskelu- ja leikkipaikkoja, istutuksia ja maisemakeinuja. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa keväällä 2027, ja uudistus valmistuu vaiheittain vuoteen 2029 mennessä.
Kandidater söks till valet för ungdomsfullmäktige1.9.2026 15:45:05 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsfullmäktigeval ordnas i Vasa i november. I valet kan ställa upp unga i Vasa som går minst i årskurs 7 och är högst 20 år. Sökandet efter kandidater pågår till tisdag 15 september.
Nuorisovaltuuston vaaleihin etsitään ehdokkaita1.9.2026 15:43:00 EEST | Tiedote
Nuorisovaltuustovaalit järjestetään Vaasassa marraskuussa. Ehdolle voivat asettua vaasalaiset nuoret, jotka ovat nuorimmillaan 7.-luokkalaisia ja enintään 20-vuotiaita. Ehdokkaiden etsintä on käynnissä tiistaihin 15.9. saakka.
Vasa frågar återigen sina invånare: Vad gör dig lycklig?1.9.2026 11:40:44 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad öppnar igen sin årliga lyckoenkät som nu genomförs för sjunde gången. Enkäten samlar in information om vilka faktorer som påverkar lyckan och följer upp Vasabornas välbefinnande och upplevda lycka. Resultaten används som stöd för att utveckla stadens tjänster, verksamhet och livsmiljö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme