Wickström: Työmatkajunaliikenne Hangon ja Helsingin välillä mahdollista vuonna 2029
6.6.2025 12:08:52 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström toivoo näkevänsä työmatkajunaliikennettä Hangon ja Helsingin välillä vuonna 2029, kun Espoon kaupunkirata on valmistunut. Viime viikolla Länsi-Uudenmaan kuntien edustajat tapasivat HSL:n ja VR:n edustajat, jossa he keskustelivat Hangon ja Helsingin välisen junaliikenteen kehittämisestä. Wickström osallistui itse keskusteluihin.

– Kun Espoon kaupunkirata on valmis, voimme toteuttaa toimivan työmatkajunaliikenteen Hangon ja Helsingin välillä. Hallitus investoi nyt 80 miljoonaa euroa Rannikkoradan parantamiseen, mikä vahvistaa entisestään Rannikkoradan mahdollisuuksia lisätä junaliikennettä. Tulemme laatimaan luonnoksen siitä, miltä junaliikenne voisi näyttää vuodesta 2029 eteenpäin. Ensimmäinen suunnitelma on valmis tulevana syksynä. Jos kaikki menee hyvin, voimme nähdä useita suoria junavuoroja Hangosta Helsinkiin. Erityisesti Hanko, Tammisaari, Karjaa, mutta myös Inkoo ja Siuntio hyötyisivät tästä, Wickström sanoo.
Wickström toteaa, että parhaillaan etsitään ratkaisuja, joilla junavuoroja Helsingin ja Hangon välillä voitaisiin lisätä jo nyt. Käytännössä Helsingin ja Hangon välillä voisi olla kaksi junavuoroa päivittäin. Tämän toteuttaminen edellyttää rahoitusta.
Wickström huomauttaa, että Länsi-Uudenmaan tulevaisuuden kannalta on strategisesti tärkeää varmistaa, että työmatkaliikenteen mahdollisuudet vahvistuvat. Hän toivoo, että alue voi vahvistaa yhteiset suuntaviivat tulevaisuuden junaliikenteelle. Kun puolustusteollisuus, mutta myös muut teollisuudenalat vahvistuvat alueella, on helpompi saada valtiolta tukea juuri infrahankkeisiin. Siksi Wickström suuntaa katseensa jo seuraavalle vaalikaudelle.
– Ennen seuraavia hallitusneuvotteluja meillä on oltava kolme tavoitetta Rannikkoradan suhteen. Ensinnäkin valtion on osallistuttava Helsingin–Hangon lähijunaliikenteen kustannuksiin. Toiseksi valtion on turvattava pitkällä aikavälillä Rannikkoradan kaukoliikenne, jotta Karjaan Turun sekä Helsingin välinen työmatkajunaliikenne tapahtuu myös kaukoliikenteen junilla. Kolmanneksi meidän on saatava investointipäätös junien kohtaamispaikasta Siuntiossa.
Yhteyshenkilöt
Henrik WickströmKansanedustaja
Puh:044 555 3885henrik.wickstrom@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Ingo: Våra inhemska livsmedel får aldrig tas för givet4.9.2026 10:05:58 EEST | Pressmeddelande
Idag 4.9 firas den Finländska matens dag. Riksdagsledamot Christoffer Ingo (SFP) hyllar landets producenter som dagligen förser medborgarna med högklassig och säkra livsmedel.
Ingo: Kotimaista ruokaa ei saa koskaan pitää itsestäänselvyytenä4.9.2026 10:05:58 EEST | Tiedote
Tänään 4. syyskuuta vietetään suomalaisen ruoan päivää. Kansanedustaja Christoffer Ingo (RKP) haluaa nostaa esiin kotimaiset tuottajat, jotka huolehtivat päivittäin siitä, että suomalaisilla on saatavillaan laadukkaita ja turvallisia elintarvikkeita.
Henriksson: Det måste vara möjligt att reparera och återanvända elbilsbatterier tryggt och till rimlig kostnad3.9.2026 13:01:59 EEST | Pressmeddelande
Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP) har lämnat in en skriftlig fråga till Europeiska kommissionen om reparation och återanvändning av elfordonsbatterier. Bakgrunden är ett finländskt medborgarinitiativ som kritiserar nya myndighetsriktlinjer som riskerar att göra batterireparationer dyrare och återanvändning svårare. Medborgarinitiativet och bilverkstädernas kritik har behandlats omfattande i finländsk media.
Henriksson: Sähköautojen akkujen korjaamisen ja uudelleenkäytön on oltava mahdollista turvallisesti ja kohtuullisin kustannuksin3.9.2026 13:01:59 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin jäsen ja Renew Europe -ryhmän varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) on jättänyt Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen sähköajoneuvojen akkujen korjaamisesta ja uudelleenkäytöstä. Taustalla on suomalainen kansalaisaloite, jossa arvostellaan uusia viranomaisohjeita, joiden pelätään nostavan akkukorjausten kustannuksia ja vaikeuttavan akkujen uudelleenkäyttöä. Kansalaisaloitetta ja autokorjaamoiden esittämää kritiikkiä on käsitelty laajasti suomalaisissa tiedotusvälineissä.
Mahdi: Politiken ska börja med människan3.9.2026 09:19:57 EEST | Pressmeddelande
SFP:s vice ordförande Ramieza Mahdi lyfter fram regeringens satsningar på fler skyddshemsplatser, bättre kvalitetsuppföljning inom hemvården, patientsäkerhet samt forskning och infrastruktur i Österbotten. Samtidigt är hon besviken över att regeringen inte nådde enighet om bidragen till social- och hälsovårdsorganisationerna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme