Uusi Lappiin sijoittuva dekkarisarja alkaa
10.6.2025 09:15:00 EEST | Into Kustannus | Tiedote
Kuollut karkuteillä yhdistää pohjoista mystiikkaa, letkeää huumoria ja cozy crime -kirjallisuuden parhaita elementtejä. Kati Routa on lappilaislähtöisen kirjailija, käsikirjoittaja Katariina Romppaisen alter ego.

Alkukesän aamuna lappilainen siivooja ja entinen poliisi Rosi Tikkuri löytää naapurinsa kuolleena. Etelästä muuttanut erakko Henri Lempineva on surmattu kamarinsa lattialle. Kun Rosi soittaa tunturista hätäkeskukseen, Henrin ruumis katoaa. Paikallinen poliisi vähättelee tapausta ja epäilee, ettei mitään ruumista ole ollutkaan. Rosin on löydettävä Henri.
Rosin apuna mysteeriä selvittävät tuonpuoleisesta ammentava kahdeksankymppinen Lilja Pehkonen sekä Ristauksen kylän värikkäät persoonat. Kylällä on kaikenlaisia juorujen ja kiistojen aiheita, ja joku tuntuu pelkäävän suolla asuvan Jänkähäisen kostoa. Kun totuus Henri Lempinevasta vihdoin paljastuu, onnettomien ihmiskohtaloiden vyyhti avautuu.
"Olen itse Kemijärveltä kotoisin ja halusin kirjoittaa dekkarin, joka sijoittuu Itä-Lappiin. Sarjan seuraavissa osissa tullaan liikkumaan eri puolilla pohjoista", kirjailija kertoo. "Suosittelen kirjaa erityisesti niille rikoskirjallisuuden ystäville, jotka pitävät koukuttavasta kerronnasta, mystiikasta ja huumorista."
Kirja on nyt kaupoissa. Äänikirja julkaistaan 4. heinäkuuta, ja sen lukee Krista Putkonen-Örn.
Kati Routa on palkitun kirjailija, käsikirjoittaja Katariina Romppaisen rikoskirjallisuuteen keskittynyt alter ego. Romppainen on kirjoittanut viisitoista romaania lapsille, nuorille ja aikuisille sekä käsikirjoittanut muun muassa tv-sarjoja Sori siitä ja Uusi päivä. Hänen tavaramerkkejään ovat moniulotteiset henkilöhahmot, omintakeinen juonenpunonta sekä lämminhenkinen huumori. Romppainen asuu nykyisin Pirkanmaalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Rossiviestintäpäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2025 katalogiimme tästä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
ENNAKKOTIEDOTE: Risto Isomäki ratkoo uutuuskirjassaan syövän arvoitusta9.9.2026 09:31:43 EEST | Tiedote
Risto Isomäen uusi tietokirja pureutuu yhteen oman aikamme suurimmista ja tärkeimmistä kysymyksistä: miksi ihmisten elinikään suhteutettu syöpäkuolleisuus kasvaa, vaikka sen pitäisi laskea?
Uutuuskirja paljastaa, miten kansainväliset konsulttijätit heikentävät yrityksiä ja julkishallintoa myös Suomessa8.9.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Taloustieteen professori Mariana Mazzucaton ja poliittisen talouden tutkija Rosie Collingtonin ajankohtainen kirja Suuri konsulttipuhallus murtaa sitkeästi elävän myytin siitä, että konsultit tuottaisivat aina lisäarvoa. Teoksen suomenkielisen esipuheen on kirjoittanut dosentti ja akatemiatutkija Matti Ylönen, joka kytkee kirjan teemat suoraan suomalaiseen hallintoon ja politiikkaan.
Miten ajattelemme kun maailma loppuu? Anna Kontula ennakoi kirjassaan uuden aikakauden alkua1.9.2026 07:50:13 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Anna Kontula pohtii uutuuskirjassaan tulevaisuutta. Kontulan mukaan elämämme tulee muuttumaan tavalla, jonka mittakaava on samaa luokkaa kuin siirtyminen maatalousyhteiskunnasta teolliseen aikaan.
Bertan musakirja auttaa alkuun musiikin teossa27.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Petra Rothoviuksen, eli artisti Bertan, ja opettaja, oppikirjailija Sirja Mikkolan uutuuskirja Berta – musakirja unelmoijille on inspiraatio-opas kaikille, jotka haluavat oppia tekemään musiikkia itse. Kirja tuo musiikkialan lähemmäs ja näyttää, että unelman toteuttaminen on mahdollista.
Sota ei pääty rauhansopimukseen – se jatkuu kehossa26.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Jessi Jokelaisen Epigenesis on omaelämäkerrallinen sarjakuvateos, joka seuraa sitä, mitä sota jättää jälkeensä, kun aseet vaikenevat ja arki alkaa. Jokelainen lähestyy aihetta omien isovanhempiensa tarinoiden ja elämänkokemuksensa kautta. Sotatraumat eivät kadonneet jälleenrakennuksen myötä, vaan siirtyivät mielissä ja kehoissa eteenpäin sukupolvelta toiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

