Ruotsi näytti viimeistelyn mallia – Suomen naisille EFT:n kolmas tila
8.6.2025 15:19:45 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Suomen salibandynaisten saldoksi Nokian viikonlopun EFT-turnauksessa jäi yksi voitto ja kaksi tappiota, kun Ruotsi oli sunnuntain päätösottelussa vahvempi selvästi 7-2. Hallitseva maailmanmestari pohjusti voittonsa jo avauserässä, jonka se vei 4-1.
Mira Markströmin hurja laukaus vei Ruotsin johtoon jo kuudennella minuutilla, ja kohta Wilma Johansson nosti ylivoimahyökkäyksen päätteeksi eron kahteen. Vasenta laitaa noussut Natalia Pitkäkangas yllätti Ruotsin maalivahti Lovisa Hedinin pienestä kulmasta, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi. Maalille merkkaamatta jäänyt Ellen Lundin lapioi Ruotsille kolmannen osuman, ja kohta vihellettiin keltapaidoille vielä rangaistuslaukaus, jonka Wilma Johansson kieputti Julia Saarisen verkkoon.
Toinen erä oli Suomelta jo selvästi pirteämpää salibandya, mutta tehot puuttuivat, kun viimeiset syötöt epäonnistuivat ja laukaukset karkasivat ohi maalin tai sulivat huonoon osumaan palloon. Tilaisuutensa oli myös Ruotsilla, mutta erinomaisen iltapäivän torjunut Julia Saarinen piti erän maalittomana. Veera Kauppi nostatti Suomen toiveita päätöserän puolivälissä iskemällä keskeltä sektoria Oona Kaupin syötön vasempaan yläkulmaan, mutta maali jäi kotijoukkueen viimeiseksi. Ruotsi sen sijaan rankaisi vielä kolmesti. Ida Sundberg päätti nousunsa keskeltä 5–2-maaliin, Hanna Nordstrand sai niputtaa suoran hyökkäyksen takatolpalta tyhjiin ja Lisa Carlsson sai vielä avata pistetilinsä turnauksessa, kun hän kävi nostamassa Ruotsin päivän toisen rangaistuslaukauksen ohi maalille hetkeksi vaihdetun Miia Maarasen.
Riku Hämäläisen ottelukuvat ovat median käytettävissä
Salibandya, Nokia
Naisten maajoukkueiden EuroFloorball Tour -turnaus
Suomi–Ruotsi 2-7 (1-4, 0-0, 1-3)
1. erä: 5.37 Mira Markström (Hanna Nordstrand) 0-1, 7.18 Wilma Johansson (Linnea Hammar) 0-2, 13.29 Natalia Pitkäkangas (Veera Kauppi) 1-2, 14.07 Ellen Lundin (Markström) 1-3, 16.29 Wilma Johansson 1-4 rl.
2. erä: Maaliton.
3. erä: 46.57 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 2-4, 49.48 Ida Sundberg (Cajsa Alm) 2-5, 50.01 Nordstrand (Moa Tschöp) 2-6, 55.10 Lisa Carlsson 2-7 rl.
Torjunnat:
Julia Saarinen Suomi 8+9+7=24.
Lovisa Hedin Ruotsi 10+5+8=23.
Jäähyt: Suomi 0 min, Ruotsi 2 min.
Erotuomarit: Aivars Malins ja Martins Larinovs, Latvia.
Yleisöä: 1 087.
Suomen parhaana palkittiin Natalia Pitkäkangas.
Aamuottelussa Sveitsi oli voittanut Tshekin 5-3.
Turnauksen lopputilanne: Ruotsi 9 pistettä, Sveitsi 6, Suomi 3, Tshekki 0.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Nuorten salibandymaajoukkueet dramaattisiin voittoihin Ruotsista5.9.2026 21:15:30 EEST | Tiedote
Nuorten maajoukkueet vastasivat tänään Suomen salibandyn ilonaiheista, kun sekä U19-naiset että U19-miehet löivät Ruotsin kaksoismaaotteluiden ensimmäisissä osissa Täbyssä. U19-miesten 6–5-voittomaali syntyi ottelun viimeisellä sekunnilla ja U19-naisten 5–4-voitto-osuma puolitoista minuuttia ennen loppusummeria.
Salibandymiehet putosivat Ruotsin kyydistä, naisillekin toinen tappio5.9.2026 16:25:50 EEST | Tiedote
Suomi hävisi toisenkin ottelunsa miesten EFT-turnauksessa Tshekin Chomutovissa, kun Ruotsi oli parempi peräti lukemin 8-2. Tappio oli Suomelle Ruotsia vastaan suurinumeroisin sitten syyskuun 2017, jolloin Ruotsi voitti 12-6. Suomen naiset puolestaan hävisivät Gümligenissä Tshekille 3-8.
Salibandymaajoukkueet taipuivat johtoasemasta Sveitsille4.9.2026 23:08:28 EEST | Tiedote
Sekä Suomen miehet Chomutovissa että naiset Gümligenissä aloittivat EFT-turnauksensa tappiolla Sveitsille ehdittyään johtaa otteluitaan. Miesten 3–1-johto suli 3–4-tappioksi, ja toisessa erässä 2-1 johtaneet naiset hävisivät lopulta 2-6.
Salibandymaajoukkueiden superviikonloppu edessä - Suomi pelaa 10 maaottelua1.9.2026 14:10:21 EEST | Tiedote
Tulevana viikonvaihteena vietetään huippusalibandyn maaotteluviikonloppua. Tositoimissa ovat niin Suomen miesten, naisten kuin U19-miesten ja U19-naisten maajoukkueet. Luvassa on perjantaista sunnuntaihin yhteensä 10 Suomen maaottelua, ja ne kaikki näkyvät suorina SalibandyTV:ssä.
Aurinkoinen Keskustori virittäytyi MM-tunnelmaan28.8.2026 17:11:17 EEST | Tiedote
Salibandyn MM-kisojen 100 päivän lähtölaskenta käynnistyi torstaina Tampereen Keskustorilla aurinkoisissa ja hyväntuulisissa tunnelmissa. Päivän huipensi Tampereen ja Turun kaupunkien välinen hyväntekeväisyysottelu, jossa nähtiin maajoukkuepelaajia sekä tuttuja nimiä urheilun, viihteen ja median maailmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme