SuPerin Inberg: Yhteisöllinen asuminen ei sovi muistisairaille
9.6.2025 10:13:59 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg on huolissaan yhteisöllisen asumisen isoista ongelmista. Yle uutisoi 6. kesäkuuta, että yhteisöllisessä asumisessa on vakavia ongelmia eri puolilla Suomea. Asia käy ilmi aluehallintovirastoihin (avi) tehdyistä valituksista ja niiden perusteella tehdyistä tarkastuksista. – SuPerilla on samanlainen tieto yhteisöllinen asumisen tilanteesta, Inberg kertoo.

Ylen saamien valitusten perusteella yksiköihin on sijoitettu liian huonokuntoisia ja muistisairaita vanhuksia. Lisäksi yhteisöllisen asumisen ongelmat ovat työntekijöiden akuutti puute ja kouluttamattomuus, lääke-epäselvyydet ja virheet sekä vastuukysymykset. Vakavimmissa tapauksissa asiakasturvallisuus on vaarantunut merkittävästi.
– Hyvinvointialueet ovat vähentäneet ympärivuorokautisen hoidon määrää ja lisänneet yhteisöllistä asumista säästötoimena. Tämä on ristiriitaista, sillä ikäihmisten ympärivuorokautinen palveluntarve ei ole vähentynyt, Inberg kertoo.
Inbergin mukaan säästöjä on haettu väärästä kohteesta. – Yhteisöllisen asumisen lähtökohtana täytyy olla asiakkaan hyvä, tarpeenmukainen hoito.
SuPerin kokemuksen mukaan yhteisöllisellä asumisella yritetään kiertää henkilöstömitoitusta, sillä tässä palvelumuodossa ei ole samanlaista henkilöstömitoituslainsäädäntöä kuin ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Laeissa kuitenkin määrätään, että myös yhteisöllisessä asumisessa laadukkaan ja asiakkaan tarpeenmukaisen palvelun tulee toteutua, Inberg muistuttaa.
– On ensiarvoisen tärkeää, että yhteisöllisessä asumisessa asiakkaan kuntoisuutta tarkastellaan säännöllisesti. Jos huomataan, että asiakas tarvitsee enemmän apua, on hänelle myönnettävä ympärivuorokautisen palveluasumisen paikka, jossa henkilöstö on mitoitettu lainmukaisesti, Inberg kertoo.
– Ikäihmisten yhteisöllinen asuminen on kaivattu asumismuoto, jotta turvattomuudesta ja yksinäisyydestä kärsivät kotihoidon asiakkaat kokisivat elämänlaatunsa paremmaksi. Yhteisöllinen asuminen ei ole oikea palvelumuoto esimerkiksi muistisairaille tai muille vaativampaa hoitoa tarvitseville, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi InbergPuheenjohtaja
Puh:040 705 9115Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg: Pohteen mittavat säästötoimet ovat kestämättömät – asiakasturvallisuus ja henkilöstön työturvallisuus vaarassa3.9.2026 15:35:36 EEST | Tiedote
Yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vähentää henkilöstöä yhteensä yli 500 henkilötyövuodella. Säästötoimet kohdistuvat myös asiakas- ja potilastyötä tekeviin työntekijöihin, mikä vaarantaa asiakas-, potilas- ja työturvallisuuden.
SuPer: Hallitus leikkaa ennaltaehkäisystä ja kasvattaa painetta hyvinvointialueille2.9.2026 08:51:09 EEST | Tiedote
Budjettiriihen päätökset heikentävät varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn edellytyksiä samalla, kun hyvinvointialueilta vaaditaan lisää säästöjä. SuPer varoittaa, että seurauksena voivat olla kasvavat palvelujonot, lisääntyvät kustannukset ja henkilöstön entistä kovempi kuormitus.
SuPerin Inberg: Hyvinvointialueiden toteuttamat leikkaukset ovat rankkoja – palvelujen saatavuus ja hoitajien jaksaminen vaarassa31.8.2026 08:58:38 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg vaatii loppua hyvinvointialueiden peruspalveluihin kohdistamille leikkauksille. Useat hyvinvointialueet käyvät jopa toistuvia yhteistoimintaneuvotteluita säästötoimenpiteiden toteuttamiseksi. Leikkaukset kohdistuvat ympärivuorokautiseen hoitoon ja kotihoitoon. Säästöjä on haettu hallinnon lisäksi äärirajoilla olevasta asiakastyöstä, hoitohenkilökuntaa on vähennetty tai tarjottu työntekijöille toisenlaisia tehtäviä. Inberg vaatii valtiolta riittävää rahoitusta, jotta hyvinvointialueet pystyvät turvaamaan lakisääteiset palvelut.
SuPer varoittaa valtionosuuksien leikkausten seurauksista lapsille ja nuorille26.8.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
SuPer on huolissaan hallituksen esityksestä jatkaa kuntien peruspalvelujen valtionosuuksien leikkauksia. Kuntien mahdollisuudet turvata lakisääteiset palvelut sekä riittävät henkilöstöresurssit erityisesti varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa heikentyvät pysyvien leikkauksien myötä, ja esityksen lapsi- ja perhevaikutuksia sekä vaikutuksia hyvinvointialueiden palvelutarpeeseen ei ole arvioitu riittävästi. SuPer on jättänyt hallituksen esityksestä lausunnon 18. elokuuta.
SuPerin Inberg: Hyvinvointialueiden rahoitusta ei pidä heikentää indeksileikkauksilla25.8.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg on huolissaan keskustelusta, jossa hyvinvointialueiden rahoituksen kasvua esitetään hillittäväksi indeksileikkauksilla. Viime päivinä julkisuudessa on ollut esillä arvioita siitä, että hyvinvointialueindeksin korotuksia voitaisiin leikata tulevalla vaalikaudella osana julkisen talouden sopeutustoimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme