Silja Sillanpään Ouroboros-kirjalle Lasten LukuVarkaus -palkinto
11.6.2025 13:05:00 EEST | WSOY | Tiedote
Lasten LukuVarkaus -kirjallisuuspalkinto on myönnetty Silja Sillanpään fantasiakirjalle Ouroboros: Sateenkaarikäärme. Kirjan kuvitukset ovat Pasi Pitkäsen.

Lasten LukuVarkaus -palkinto jaettiin tänä vuonna 25. kerran. Voittajateoksen valitsi kuuden vuonna 2024 julkaistun finaalikirjan joukosta varkautelaisista alakoululaisista koostuva lapsiraati. Raati kuvaili Silja Sillanpään ja Pasi Pitkäsen Ouroboros-sarjan avausosaa arvoitukselliseksi, vauhdikkaaksi ja jännittäväksi. Kirjan kehuttiin myös olevan fantastinen ja omaperäinen. Teksti oli raadin mielestä helposti luettavaa ja kirja piti otteessaan niin, että sitä olisi voinut lukea vielä pidempäänkin.
Lasten LukuVarkaus -ehdokkuus oli kirjailijalle ensimmäinen:
"Kirjoitan lapsille, koska luotan heidän kykyynsä ymmärtää ja haluunsa eläytyä. Siksi onkin valtavan ilahduttavaa ja kannustavaa tulla palkituksi lapsiraadin toimesta. Teille minä kirjoitin! Ihanaa, että onnistuin", Silja Sillanpää iloitsi.
Valtakunnallinen Lasten LukuVarkaus -kirjallisuuspalkinto on myönnetty vuosittain suomenkieliselle lastenromaanille vuodesta 2001 lähtien. Palkinnon ovat perustaneet Varkauden kaupunki ja Stora Enson Varkauden tehtaat, ja sen arvo on 3500 €.
Palkitun Ouroboros: Sateenkaarikäärme -teoksen lisäksi finaalikirjojen joukossa olivat:
- Sanna Isto ja Silja-Maria Wihersaari: Tonttu (Tammi)
- Satu Kontinen ja Satu Rämö: Lottalehto (Tammi)
- Roope Lipasti ja Harri Oksanen: Lätkä-Lauri ja painajaispeli (WSOY)
- J.S. Meresmaa ja Elina Äijälä: Pimeänkynsi (Karisto)
- Salla Simukka ja JP Ahonen: Poika ullakolla, poika kellarissa (Tammi)

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marketta Kosunentapahtumapäällikkö, Varkauden kaupunki
Puh:041 731 3088marketta.kosunen@varkaus.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
Kirsi Kunnas -runopalkinto 2026 myönnetään Kajaanin runoviikolle1.7.2026 14:15:00 EEST | Tiedote
WSOY:n ja WSOY:n kirjallisuussäätiön Kirsi Kunnas -palkinto myönnetään tänä vuonna Kajaanin runoviikolle. Joka toinen vuosi jaettavan palkinnon tavoitteena on nostaa esiin elävää ja vaikuttavaa runoutta sekä runokulttuuria. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.
Tiedote: Eeva Kilpi on kuollut27.6.2026 18:34:15 EEST | Tiedote
Eeva Kilpi nukkui rauhallisesti pois valoisana kesäyönä 27. kesäkuuta 2026. Hän kuoli 98-vuotiaana Tapiolassa, jossa hän asui 1960-luvun lopulta lähtien. Hän syntyi 18. helmikuuta 1928 Hiitolassa, Suomen aikaisessa Laatokan Karjalassa.
Tiedote: WSOY julkaisee 3. kesäkuuta kirjan Olga Temosesta25.5.2026 09:59:00 EEST | Tiedote
Näyttelijä ja yrittäjä Olga Temonen sai marraskuussa 2023 lohduttoman diagnoosin: hänellä todettiin aggressiivinen aivosyöpä, jota ei voida leikata. Toimittaja Anneli Juutilaisen kirjoittama Olga Temonen. Aika jonka sain on kertomus Olgan vimmaisesta elämänhalusta, kamppailusta sairauden kukistamiseksi ja haaveesta elää mahdollisimman normaalia arkea sairaudesta huolimatta. Kirjan käsikirjoitus ehti valmistua ennen Olga Temosen poismenoa marraskuussa 2025, ja se on viimeistelty julkaisukuntoon yhdessä Olgan puolison Tuukka Temosen kanssa.
WSOY:n syksyn 2026 kirjat on julkistettu15.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
WSOY:n syksyn katalogi on kokonaisuudessaan katsottavissa täällä: https://issuu.com/kirja/docs/wsoy_syksy_2026
Satu Rämö ja Lilja Sigurdardóttir yhteistyöhön – Reykjavikin murhat -kirjasarja starttaa helmikuussa 202727.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Islannissa asuvat kirjailijat Satu Rämö ja Lilja Sigurdardóttir toteuttavat pitkäaikaisen haaveensa ja ryhtyvät kirjoittamaan yhdessä Reykjavikin ytimeen sijoittuvaa dekkarisarjaa. Reykjavikin murhat on nopeatempoinen rikossasarja, joka vie lukijansa Islannin pääkaupungin kiiltokuvapinnan alle väärintekijöiden ja petosten maailmaan. Sarjan ensimmäinen osa Villi kortti ilmestyy helmikuussa 2027 WSOY:n julkaisemana. Kirjasarjan kirjat julkaistaan myös Islannissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

