Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Uusi aluevaltuusto järjestäytyi kauteen
9.6.2025 14:09:20 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen 69 uutta aluevaltuutettua oli ensimmäistä kertaa koolla maanantaina 9. kesäkuuta 2025.
Valtuustokausi 2025–2029 käynnistyi järjestäytymisellä ja aluehallituksen ja lautakuntien henkilövalinnoilla.
Sari Niinistöstä aluevaltuuston puheenjohtaja
Kokouksen avasi iältään vanhin aluevaltuutettu Fuat Wafin (kok), joka johti puhetta varsinaisen puheenjohtajan valintaan asti. Aluevaltuusto valitsi puheenjohtajakseen Sari Niinistön (kok). Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi nimettiin Kirsi Lehtimäki (sd), toiseksi Kaarina Suhonen (kesk) ja kolmanneksi Johanna Ekman (ps).
Aluevaltuuston tuore puheenjohtaja esitti kolme toivetta tulevalle kaudelle.
– Toivon, että tämä on luottamuksen palauttamisen, demokratian vahvistamisen ja asiakaslähtöisen kehittämisen valtuustokausi. Kyselyjen mukaan vain noin puolet suomalaisista luottaa palveluihin, Sari Niinistö totesi puheenvuorossaan.
Minna Lampinen aluehallituksen puheenjohtajaksi
Aluehallituksen puheenjohtajaksi valittiin Minna Lampinen (sd). Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Hannu Rahkonen (kok) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Hanna Nohynek (kesk). Jäsenet ovat Ville-Veikko Elomaa (ps), Sonja Falk (kd), Hanna Hasala (kesk), Pentti Lampi (kok), Kari Lempinen (sd), Harri Pikkarainen (vas), Mari Raininko (kok) ja Anneli Viinikka (sd).
Tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi nimettiin Marketta Kitkiöjoki (kok) ja varapuheenjohtajaksi Pasi Karjalainen (sd).
Hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunnan puheenjohtaja on jatkossa Sami Rive (kok) ja varapuheenjohtaja Sinikka Ruuska (sd). Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan puheenjohtajaksi tuli Janne Virrankorpi (sd) ja varapuheenjohtajaksi Milla Bruneau (kok). Kokonaisturvallisuuden lautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Juha Halme (sd) ja varapuheenjohtajaksi Mika Järvinen (kok). Jokaiseen kolmeen lautakuntaan valittiin 13 jäsentä.
Aluevaalilautakuntaa johtaa Marketta Iso-Kuortti (kok) varapuheenjohtajanaan Kari Hyytiä (sd). Aluevaltuuston vaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Kimi Uosukainen (sd), varapuheenjohtaja on Venla Kalmi (kok).
Asiakasmaksujen periaatteet puhuttivat
Asiakasmaksujen periaatteista käytiin kokouksessa vireää keskustelua. Aluevaltuusto päätti pitää sosiaali- ja terveydenhuollosta perittävät asiakasmaksut talousarvion valmistelussa enimmäismäärissä ja yksinkertaistaa ja selkeyttää asiakasmaksujen huojennukseen liittyvää prosessia. Myös viestintää ja neuvontaa huojennusmahdollisuuksista tullaan vahvistamaan entisestään.
Tietoa päätöksenteosta on koottu verkkosivuillemmehttps://paijatha.fi/tietoa-meista/paatoksenteko/ Verkkosivuilla julkaistaan myöhemmin myös toimielinten uudet kokoonpanot.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri Virolainenhyvinvointialuejohtaja
Puh:050 438 3662Sari Niinistöaluevaltuuston puheenjohtaja
Puh:050 444 3700Antti Niemitalousjohtaja
Puh:044 482 8071Kuvat

Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kausirokotukset yli 65-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville alkavat marraskuun alussa4.9.2026 14:10:13 EEST | Tiedote
Maksuttomat influenssa- ja koronarokotukset käynnistyvät Päijät-Hämeen hyvinvointialueella marraskuun ensimmäisellä viikolla. Viime vuoden tapaan kummankin rokotuksen saa samalla kertaa omasta sote-keskuksesta. Neuvolaikäiset saavat rokotukset neuvolakäynneillä, koululaiset kouluterveydenhuollossa ja kotihoidon asiakkaat kotihoidon kautta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Lähiluonto kutsuu liikkeelle syyskuussa – kampanja kannustaa päijäthämäläisiä pysähtymään luonnon äärelle2.9.2026 14:54:48 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeessä käynnistyy 7. syyskuuta lähiluonnon hyvinvointivaikutuksiin keskittyvä viestintäkampanja. Viikon kestävä viestinnällinen tempaus kannustaa asukkaita viettämään aikaa lähiluonnossa, liikkumaan ulkona ja kokemaan ympäristöä kaikilla aisteilla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Jälkihuollon nuorten perusasteen opintojen suorittamista halutaan tukea1.9.2026 08:37:51 EEST | Tiedote
Täysi-ikäinen lastensuojelun jälkihuollossa oleva nuori voi suorittaa peruskoulun opintonsa loppuun ilman opintolainaa Päijät-Hämeessä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Asiakasmaksuihin muutoksia vuonna 202731.8.2026 13:51:40 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue valmistelee parhaillaan tulevan vuoden talousarviota. Valmistelun yhteydessä määritellään myös vuoden 2027 asiakasmaksut. Asiakkaille keskeisimmät muutokset koskevat digitaalisia palveluja sekä uusia valtakunnallisesti käyttöön tulevia terveydenhuollon maksuja.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Uudet väestöhälyttimet käyttöön Lahden Kytölän ja Heinolan kirkonkylän alueille31.8.2026 09:56:28 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastuslaitos asentaa ja ottaa käyttöön elo–syyskuun 2026 vaihteessa Lahden Kytölän ja Heinolan kirkonkylän alueilla uudet väestöhälyttimet. Uudet väestöhälyttimet ovat osa alueen turvallisuuden ja varautumisen kehittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme