E-aineistopalvelujen käyttö jatkaa kasvuaan – kirjastojen palvelut eivät ole vielä kaikille tuttuja
10.6.2025 12:40:27 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Keväällä 2025 toteutettiin Yleisten kirjastojen digipalvelut -kysely, jossa kartoitettiin Suomessa asuvien lukutottumuksia. Kyselystä kävi ilmi, että e-aineistopalvelujen suosio jatkaa kasvuaan sekä kaupallisilla toimijoilla että kirjastojen palveluna. Verkossa kulutetaan e-kirjoja, äänikirjoja, digilehtiä, elokuvia sekä musiikkia. Suurin syy olla käyttämättä kirjaston palveluita oli se, että kyselyyn vastannut ei tiennyt, mitä palveluja on tarjolla.

Yleisten kirjastojen digipalvelut -kyselyssä kysyttiin vastaajien lukemistapoja ja heidän lukemiaan määriä kuluneen viimeisen vuoden aikana: Mitä e-aineistopalveluja vastaajat käyttävät, kuinka usein he käyttävät niitä ja millä tavoin he käyttävät palveluja. Kaikkien e-aineistopalvelujen käyttö jatkaa edelleen kasvuaan kaikissa vastaajaryhmissä. Vuonna 2023 kirjastojen e- ja äänikirjapalveluita käytti 12 % vastaajista, nyt 16 %. Kirjastojen lehtipalveluiden käyttö pysyi seitsemässä prosentissa.
Kyselyn tuloksista käy lisäksi ilmi muun muassa se, että kirjaston palveluita käyttävistä miehet lukevat suhteessa enemmän lehtiä ja naiset puolestaan kirjoja. Painettuja kirjoja luetaan enimmäkseen kotona, kun taas liikennevälineissä kuunnellaan äänikirjoja.
Paljon lukevien määrä väheni, äänikirjojen suosio kasvussa
Yli 20 kirjaa (painettuna tai digitaalisessa muodossa) vuodessa lukevien määrä oli vuonna 2014 21 % kyselyyn vastanneista ja tänä vuonna 17 %. Enemmän kuin kuusi kirjaa kuukaudessa lukevien määrä oli myös vähentynyt. Eniten lukivat ne, joilla oli korkeakoulutausta. Pelkän perusasteen suorittaneissa oli myös suhteellisesti eniten niitä, jotka eivät olleet lukeneet yhtään kirjaa vuodessa.
Perusasteen suorittaneilla äänikirjojen kuunteleminen oli suositumpaa kuin korkeakoulutetuilla. Perusasteen suorittaneista kirjallisuutta kuluttavista 37 % kuuntelee äänikirjoja, mikä on suurin suhteellinen osuus eri koulutusasteilla.
Kirjastopalvelujen käyttäjät löysivät E-kirjaston
Huhtikuussa 2024 avattiin kuntien yhteinen E-kirjasto, josta voi lainata e- ja äänikirjoja sekä digilehtiä. E-kirjasto on käytössä 280 kunnassa ja Suomessa asuvista 97 % on palvelun piirissä. E-kirjaston käyttöön ottaneet kunnat siirtyivät vuoden 2024 aikana vähitellen E-kirjaston käyttöön ja osalla oli käytössä vanhoja e-aineistopalvelujen osittain päällekkäin E-kirjaston kanssa.
Niistä kyselyyn vastanneista, jotka olivat käyttäneet kirjaston e- ja äänikirjapalveluja, suurin osa oli käyttänyt E-kirjastoa. Suunnilleen sama määrä käyttäjiä käytti E-kirjastoa kuin aiemmin muita kirjastojen e- ja äänikirjapalveluja. E-kirjasto oli kirjaston käytetyin digilehtipalvelu.
Kirjastojen e-aineistopalveluissa oli enemmän satunnaisia käyttäjiä kuin kaupallisten palvelujen käyttäjissä. ”Näyttää siltä, että kirjastojen digipalveluissa tutustutaan digipalvelujen käyttöön. Silloin, kun e-aineistopalvelujen käyttö on uusi asia, käytön maksuttomuus on tärkeää”, kertoo tietoasiantuntija Marja Hjelt E-kirjastosta. ”Enemmän lukevat todennäköisesti ottavat alkuvaiheen jälkeen käyttöön myös kaupallisen lukuaikapalvelun. Vaikuttaa siltä, että kirjaston e-aineistopalvelulta ei edellytetä niin laajaa kokoelmaa kuin kaupallisilta toimijoilta ja käyttäjät ymmärtävät, että kirjaston aineistoa saattaa joutua jonottamaan.”
Yleisten kirjastojen digipalvelut -kysely on toteutettu kahden vuoden välein vuodesta 2013 alkaen. Tänä vuonna sen toteutti Kansalliskirjastossa toimiva kuntien yhteinen E-kirjasto yhteistyössä tutkimuspalvelu Verian Groupin kanssa. Tutkimukseen vastasi 1100 yli 18-vuotiasta henkilöä ja vastaajien joukko on tasapainotettu niin, että tulokset voidaan yleistää vastaamaan kaikkien Suomessa asuvien näkemyksiä. Virhemarginaali on +- 3 %. Tutkimustuloksista julkaistaan raportti seuraavana syksynä.
Lisätietoja
Tietoasiantuntija Marja Hjelt, p. +358 504396115, marja.hjelt@helsinki.fi
E-kirjaston verkkosivut: e-kirjasto.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja Hjelt
Puh:+358 504396115marja.hjelt@helsinki.fiKansalliskirjasto on kaikille avoin kulttuuriperintöorganisaatio, joka palvelee valtakunnallisesti kansalaisia, tiedeyhteisöjä ja muita yhteiskunnan toimijoita. Turvaamme Suomessa julkaistun tai Suomea koskevan julkaistun kulttuuriperinnön saatavuuden sekä välitämme ja tuotamme tietosisältöjä tutkimukselle, opiskelulle, kansalaisille ja yhteiskunnalle. Kehitämme palveluja yhteistyössä kirjastojen, arkistojen, museoiden ja muiden toimijoiden kanssa. Kansalliskirjasto Helsingin yliopiston erillislaitos.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Eurooppalaiset teknologiajohtajat uskovat eurooppalaiseen malliin, vaikka ihailevat Piilaaksoa4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Eurooppalaiset teknologia- ja alusta-alan johtajat pitävät kiinni eurooppalaisesta yhteiskuntamallista. He arvostavat Yhdysvaltojen innovaatiokykyä, mutta eivät jaa Piilaakson libertaaria aatetta. Näin todetaan VTM Elina Kiiski-Katajan väitöskirjassa, joka tarkastetaan Helsingin yliopistossa.
Terveet elintavat keski-iässä tuovat paitsi vuosia myös onnellisuutta vanhuuteen3.9.2026 08:52:08 EEST | Tiedote
Miehet, joilla oli nelikymppisenä matala sydän- ja verisuonitautiriski, säilyttivät toimintakykynsä, onnellisuutensa ja elämänlaatunsa muita paremmin ikääntyessä, osoittaa miesten 50 vuoden seurantatutkimus.
Suomessa rahoitetaan jihadismia – tuomioita ei ole, vaikka sääntely on kattavaa1.9.2026 08:11:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimus osoittaa, että Suomi on toimeenpannut terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevan kansainvälisen normiston kattavasti, mutta tästä huolimatta Suomessa ei ole annettu yhtään lainvoimaista tuomiota terrorismin rahoittamisesta.
Ilmastopolitiikkaan oppia kohtuuden rajoissa eläviltä28.8.2026 11:33:41 EEST | Tiedote
Noin 40 % maailman väestöstä elää tavalla, joka pitää heidän hiilijalanjälkensä lähes tai kokonaan kohtuuden rajoissa. Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ilmastopolitiikassa voitaisiin ottaa oppia heidän elämäntavoistaan ja samalla räätälöidä politiikkatoimet eri tuloluokille.
Koko suomalainen rengastusaineisto on nyt avoimesti saatavilla sähköisessä muodossa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Vuodesta 1913 lähtien Suomessa rengastetut linnut, yli 14 miljoonaa yksilöä, löytyvät nyt kaikki samasta sähköisestä tietokannasta, joka on tutkijoiden ja kansalaisten käytössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme