Vasemmistoliitto

Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen: Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio YK:n rauhankokouksen yhteydessä

10.6.2025 14:11:25 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote

Jaa

Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen on jättänyt eduskunnalle kirjallisen kysymyksen, jossa hän ja muut vasemmistoliiton kansanedustajat vaativat konkreettisia toimia Gazan verenvuodatuksen ja palestiinalaisalueiden miehityksen lopettamiseksi. Sarkkisen mielestä Suomen tulisi tunnustaa Palestiinan valtio kesäkuun 18. päivänä YK:n rauhankokouksen yhteydessä New Yorkissa.

Kansanedustaja Hanna Sarkkinen
Hanna Sarkkinen on vasemmistoliiton kansanedustaja Oulusta. Kuva: Antti Yrjönen

– On hyvä, että Suomen ulkopoliittinen johto tukee kahden valtion mallia. Mutta puheet eivät riitä – nyt tarvitaan myös tekoja. Palestiinan tunnustaminen olisi konkreettinen diplomaattinen toimi rauhan ja kansainvälisen oikeuden puolesta, Sarkkinen sanoo.

YK:n rauhankokouksessa odotetaan uusia tunnustuksia sekä Israelille että Palestiinalle. Ainakin Ranskan ja Iso-Britannian ennakoidaan tunnustavan kokouksessa Palestiinan valtion.

Sarkkinen huomauttaa, että Suomi tunnusti Israelin jo vuonna 1948 – nyt olisi korkea aika tunnustaa myös Palestiinan valtio, jotta kahden valtion mallin tukeminen olisi uskottavaa.

– Palestiinan valtion tunnustaminen on periaatteellinen kannanotto palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden puolesta. Suomella on jo pitkään ollut suhteet Länsirannan palestiinalaishallintoon. Tunnustaminen olisi luonnollinen jatkumo tälle linjalle, Sarkkinen sanoo.

Kirjallisessa kysymyksessä vaaditaan myös, että Suomi lopettaa asekaupan Israelin kanssa, edistää EU:ssa taloudellisia pakotteita Israelia vastaan ja toimii Israelin kanssa tehdyn EU-assosiaatiosopimuksen jäädyttämiseksi.

– Jos kansainvälistä painetta Israelia kohtaan ei nyt lisätä, ja Israel saa jatkaa palestiinalaisalueiden etnistä puhdistusta, ei Palestiinassa pian ole enää mitään mitä tunnustaa. Meillä on moraalinen ja kansainvälisoikeudellinen vastuu toimia nyt, Sarkkinen sanoo.

Kirjallinen kysymys liitteenä.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Pia Lohikoski: Hallitus avaa rahapelimarkkinat, mutta sulkee oven pelihaittojen ehkäisyltä4.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Hallitus ei ole edelleenkään turvannut rahapelihaittoja ehkäisevien järjestöjen rahoitusta, vaikka rahapelien tarjonnan ja näkyvyyden lisääminen tulee pian kasvattamaan rahapelihaittoja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikosken mukaan vaarana on, että peliongelmat lisääntyvät, mutta apua tarvitseville ei ole tarjolla riittävästi tukea.

Laura Meriluoto: Oikeisto ei pidä moniäänisestä kansalaisyhteiskunnasta2.9.2026 10:46:30 EEST | Tiedote

Budjettiriihen jälkeen varmistui, että hallitus jatkaa sosiaali- ja terveysjärjestöiltä leikkaamista. Tällä hallituskaudella järjestöjen rahoituksesta leikataan noin puolet. Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto varoittaa, että Orpon hallituksen linja uhkaa romuttaa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan perustaa. Järjestöt ovat monelle suomalaiselle sekä arjen turvaverkko että keino saada äänensä kuuluviin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye