Uusi superkokoonpano on syntynyt – Radio Rock Band coveroi debyyttijulkaisullaan ysäriklassikkoa
27.6.2025 09:00:00 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Olli Hermanin, Joel Hokan, Sami Kurosen, Jussi 69:n ja Taneli Rantasen single Rock-musiikkia julkaistaan perjantaina 27. kesäkuuta.

Rock-musiikin koti, legendaarinen Radio Rock täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 18 vuotta. Juhlan kunniaksi kanavalta tuttu, suorastaan ikoninen rokkariviisikko lyö soittokamansa yhteen.
Reckless Loven ja Popedan solisti Olli Herman, Blind Channelin ex-solisti Joel Hokka, radio- ja tv-juontaja ja artisti Sami Kuronen, The 69 Eyes -rumpali Jussi 69 sekä Radio Rockilta tuttu toimittaja Taneli Rantala yhdistävät voimansa ja julkaisevat tänään perjantaina Rock-musiikkia -nimeä kantavan biisin.
Perjantaina julkaistavalla Rock-musiikkia -biisillä kuullaan laulajina Hermania, Kurosta ja laulaja-kitaristina Hokkaa, rumpalina Jussi 69 ja kitaristina Rantalaa. Kaikki herrat ovat musiikkiprojektiensa lisäksi tuttuja Radio Rockin juontajina, joten lienee vain luontevaa, että kokoonpano kulkee nimellä Radio Rock Band.
Rock-musiikkia biisin on tuottanut kitaristi Jimmy Westerlund ja bassoa biisillä soittaa Dingo-legenda Jarkko Eve. Rock-musiikkia on uusintaversio ja kunnianosoitus Ismo Alangon vuonna 1997 säveltämästä ja sanoittamasta Neljä Baritonia -yhtyeen Pop-musiikkia -kappaleesta.
"Meitä Radio Rockin musiikkitaustaisia juontajia on kutsuttu jo kauan Radio Rock -bändiksi, joten se ajatus alkoi kyteä, että kyllähän me nyt yksi biisi julkaistaan. Rockin jengillä on duunissa sen verran hauskaa, että kukaan ei hommaa ”työksi” kehtaa edes kutsua. Biisissä sekä kappaleen musavideossa tuo yhteishenki ja ilo mielestäni välittyy hienosti ja eihän tuosta lopputuloksesta voi olla tulematta hyvälle fiilikselle", Jussi 69 kertoo.
Yhtyeen jäsenet kertovat, että sekä Radio Rock, bändi että Vallila Music House haluavat biisitempauksellaan tukea tulevaisuuden musiikintekijöitä, joten kaikki Rock-musiikkia -kappaleen tuotot tullaan lahjoittamaan Pohjois-Helsingin Bändikoululle.
.
- Biisistä on tehty myös musiikkivideo, jonka voi katsoa YouTubesta ja Ruudusta.
- Pääset kuuntelemaan biisin TÄÄLTÄ
- Radio Rock Bandin kuvia pääset lataamaan TÄÄLTÄ
.
KAPPALEEN TIEDOT:
ROCK-MUSIIKKIA
-Pop-musiikkia-
Säv. ja san. Ismo Alanko
RADIO ROCK BAND
Olli Herman - laulu
Joel Hokka - laulu, kitara
Sami Kuronen - laulu
Jussi 69 - rummut
Taneli Rantala - kitara
Jimmy Westerlund - kitara, koskettimet, taustalaulu, ohjelmointi
Jarkko Eve -basso
Dani Strömbäck - piano
Jussi Vuorijää - ohjelmointi
Tuottaja: Jimmy Westerlund
Äänitys: Jimmy Westerlund / Sea Road Recording Studios & Erno "Error" Laitinen / Inkfish Studios
Miksaus: Rauli "Rake" Eskolin / Studio Phaeton
Masterointi: Svante Forsbäck / Chartmakers
Kannen valokuva: Elias Ryynänen
Meikki ja hiukset: Katja Partanen
Puvustaja: Lotta Luolamo
Kannen suunnittelu ja taitto: Rami Mursula
A&R: Gabi Hakanen / Vallila Music House
Levy-yhtiö:
Vallila Music House
Jakelu & tiedotus:
Sony Music Finland
Lisätietoja:
Sami Rikala/Sony Music Entertainment Finland Oy
Puh. 0400 766 879
Paula Niska/ Radio Rock
puh: 040 5072920
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia PaavonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0406341546mia.paavonen@nelonenmedia.fiKuvat
Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Remppa vai muutto Suomi alkaa mahdottomalla haasteella – pariskunnan toive lyö Tero Pennasen ällikällä4.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Remppa vai muutto Suomen uusi kausi alkaa maanantaina. Ensimmäisessä jaksossa sisustusarkkitehti Tero Pennanen saa mahdottoman haasteen.
Yllätys hautausmaalla sekoittaa Petolliset-kilpailijoiden pasmat: "Miettikää, jos joku nousee haudasta!"3.9.2026 10:07:54 EEST | Tiedote
Petollisten 6. kausi starttaa Ruudussa ja Nelosella lauantaina 5.9.
Vain elämää alkaa perjantaina – yksi artisteista puuttuu joukosta1.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Rakastettu musiikkiohjelma Vain elämää palaa ruutuihin perjantaina. Ensimmäisessä jaksossa ohjelman kahdeksan artistia suuntaavat musiikkileirille vajaalukuisena.
Yllättävä tilanne Erikoisjoukoissa: kokelas kieltäytyy tehtävästä ja vaati vastauksia: "Nyt sinä kuuntelet!"1.9.2026 08:00:38 EEST | Tiedote
Erikoisjoukkojen 6. kausi alkaa Ruudussa ja Nelosella torstaina 3.9.
The Voice of Finlandissa tähtivalmentajamuutoksia – Arttu Wiskari jättää suosikkiohjelman28.8.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
The Voice of Finlandin tähtivalmentajana kolmen kauden ajan toiminut Arttu Wiskari jää pois ohjelmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
