Tervetuloa Kyläkauppapäivään 14.6.
11.6.2025 09:18:06 EEST | Osuuskauppa Suur-Savo | Tiedote
Lähipalveluiden ja koko maan kattavan myymäläverkoston merkityksestä muistuttavaa Kyläkauppapäivää vietetään taas lauantaina 14.6. kaupoissa ympäri Suomen. Myös useissa Osuuskauppa Suur-Savon marketeissa on Kyläkauppapäivänä monenmoista ohjelmaa.

Kesäiseen Kyläkauppapäivään osallistuu valtakunnallisesti satoja pieniä myymälöitä, jotka järjestävät asiakkaille omannäköistään ohjelmaa kaupallaan. Kesän lomakausi on monelle kyläkaupalle vuoden tärkein sesonki, mutta palvelut ovat yhtä lailla tärkeitä myös kylien vakituisille asukkaille ympäri vuoden. Kyläkauppapäivän avulla asiakkaita halutaankin muistuttaa lähikauppojen ja laajan myymäläverkoston merkityksestä elintarvikehuollon ja koko maan asuttavuuden turvaajana.
Monipuoliset kyläkaupat takaavat lähipalvelut seutunsa vakiasukkaille, mutta myös etätyön tekijöille, matkailijoille ja mökkiläisille. Päivittäistavaroiden lisäksi saman katon alta löytyy usein muitakin palveluita ja myymälät toimivat kyläläisten suosittuina kohtaamispaikkoina.
Osuuskauppa Suur-Savossa Kyläkauppapäivää vietetään useissa Sale- ja S-market-myymälöissä ympäri Etelä-Savoa, niin maaseudulla kuin kaupungissakin. Esimerkiksi S-market Joroisessa kyläkauppapäivän ohjelmaan kuuluu arvonta, mehu- ja keksitarjoilu sekä tarjouksia. Lapsille järjestetään lisäksi kuvasuunnistus, johon osallistujille on luvassa pieni palkinto.
Kaikki Kyläkauppapäivään osallistuvat Osuuskauppa Suur-Savon myymälät ohjelmineen on listattu nettisivuillemme. Tervetuloa kylille ja kaupoille!
Lisätiedot:
S-market Sulkava, Hannele Partanen, p. 044 791 3690
S-market Rantasalmi, Kati Purhonen, p. 044 791 3670
S-market Joroinen, Johanna Purainen, p. 044 791 3719
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Liiga-ilta viidellä eurolla: S-Etukortilla etu Jukurit–Pelicans-otteluun 18.9.10.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa asiakasomistajilleen liput vain viidellä eurolla perjantaina 18.9. pelattavaan Jukurit–Pelicans-liigaotteluun. Tuntuva paikallinen etu tuo huippujääkiekon yhä useamman ulottuville ja osoittaa, miten osuustoiminta palauttaa hyötyä omistajilleen ja vahvistaa samalla oman alueen elinvoimaa.
ABC Tuukkalassa pilotoidaan uutta Fast Casual -konseptia1.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mikkeliin Tuukkalan ABC:lle testiin tuleva Fast Casual -ruokakonsepti tarjoaa helposti lähestyttäviä, asiakkaiden toiveiden pohjalta uudistettuja annoksia. Konsepti on kokeilussa 1.9.-1.11.2026 neljässä ABC Ravintolassa eri puolilla Suomea, joista ABC Tuukkala on yksi.
Kätevät pikakassat käyttöön myös Juvan ja Kuortin ABC-asemille26.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo on tuonut asiakkailleen uuden, helpon ja asiointia nopeuttavan vaihtoehdon palveluiden maksamiseen ABC-asemilla Juvalla ja Kuortissa. Pikakassoilla voi tilata ja maksaa kaikkia ABC-aseman tuotteita.
Kosmetiikkaliike Rituals avaa ovensa Stellassa syyskuun alussa20.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisesti tunnetun lifestyle-brändi Ritualsin avajaisia vietetään Kauppakeskus Stellassa 3. syyskuuta. Uusi myymälä rakentuu parhaillaan Tähtitorin laidalle ja avajaistapahtumaa odotetaan Mikkelissä innolla.
Polttoaineiden myynti päättyy Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon mittarikentillä syksyllä13.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo lopettaa Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon yhteydessä sijaitsevien mittarikenttien polttoainemyynnin syksyllä 2026. Muutos ei vaikuta myymälöiden muihin palveluihin, ja tankkaaminen jatkuu normaalisti sulkemiseen saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme